torstai 31. joulukuuta 2015

Uudenvuoden lupauksii

Son morgenson vaa!
Ja aivan vimonen ja vimppa tält vuodelt.
Meikä ja mutsi ollaan kelattu et me voidaan garanteeraa teille kaikenlaist, myös ens vuodelle, koittakaa tyypit kestää vaa, nii.. Tai jtn. Tsiigatkaas, ku jotkut ei vaa osaa lopettaa, otamme tämänkin niinkus uutena haasteena emmekäs varpisti palaa lehmänhikistågella himaan...

Siis rasiaan...tässä ois meitsien promikset vuodelle 2016

1. Meitsit loovaa stondaa enski vuonna framilla joka evö kerta ku jääkaappi aukee kyökis. Venata siin rivis kuolajojot valuen mutsin kans ja tsiigaa mamia tai papsua öögiin nii kauan et irtoo. Kato saavutetuist eduist ei käydä tinkaamaan!

2. Varppisti goisataan kaikkien raksujen kainaloissa ihan joka kerta ku o mahis. Pusutellaan ja kaivetaan tassalla handuu nii kaua et tyypit rapsuttaa meikää masusta ja leuan alta ja kainalost jajaja..
Änketää viekkuu ja vahdataa siin nii kaua, et jtn tapahtuu. Helppoa, kato!

3. Meitsi Hemu aikoo opetella kunnol tsimmaa. Ei sillee niinko skidit, et käsipohjaa vaa iha kunnon noutajatsimmausta ja reippaasti. Ehkä mä alan reenaa seuraaviin noutolympialaisiin, ehkä nooot. Mut meikän pitää lopettaa mutsin damin pöllintä. Se tsimmaa hiki päässä ja hakee kaiken maailman tsebat ja muut noutorojut. Meitsi vaa stondaa rantsus venaas ja pöllii silt kaiken. Ei enää. Vannon. Ei enää siit mis o matalaa, vaa kunnon tsimmausta.

4. Me aijotaan totella mammaa ja papsua ehtottomasti ja kuulevin korvin. Ei enään mtn koristekorvia ja munapäisyyttä. Eikä karkaamista. Ehkä ja meibii. Sillai.

5. Me luvataan äipän kans jatkaa tätä järjetöntä blokin kirjoittelua enski vuonna, yleisön pyynnöistä huolimatta. Koittakaa kestää heiii!

Ja jos mei millään saada näit lupauksii pidettyy, ni me aijotaan yrittää suunnitella niiden toteutusta tai seurata, miten homma etenee tai ainski funtsata, et mites homma vois wörkkiä. Ehkä ja meibii. Ja sit ku se kelaaminen käy liian rankaks ni me käydää potslojolleen ja otetaa ettonet.
Liikoja ei luvata, kato liika o liikaa ku mikään ei riitä.

Hellurei sunki heiluvilles ja hyvää uutta vuotta t: Hemppa, Säde ja palvelusväki


torstai 17. joulukuuta 2015

Kultainen jouluaattoilta

 Oli jouluinen yö, kun talossakaan ei liikkunut kukaan, ei rasaustakaan. 
 Kultaiset uinuivat pedeissään, siankorvat ja luut mielessään. 
 Joulupukkia oottaen talon väki, jouluisaa unta koiratkin näki.

 Mamma ja minä uinuimme hyvin, kun äkkiä katkesi unemme syvin.
 Minä hyppäsin ilmaan ja ikkunaan riensin, 
 päästin ilmoille haukun, oli kielletty, tiesin.
 kaihtimen syrjään mä tassulla työnsin, oli ihmetys suuri,  
 mitä pihalta löysin.
 Kuu loistaen hangelle valoa näytti, ja ihmetys kultaisen mielen täytti.
 Oli pihalla reki ja kyydissä sen istui parrakas mies kättä heiluttaen.
 Hän viittilöi minulle hanskallaan, vislas perään ja käskytti lähtemään.

 Minä herätin mamman ja yhdessä me pihamaallemme riensimme.
 Joulupukki tullut oli noutamaan kultaisia rekeään kiskomaan.

" Nyt Helmit ja Säde tänne päin, teitä tarvitsen, kiiruusti reelle näin!
 Myös Taavi ja Roope äkkiä apuun, ennen kuin rekeen mä itse kapuun.
 Wilma ja Charlie ja Eelis mukaan, ei jouluna yksin saa jäädä kukaan.
 Manta ja Onni myös vauhdilla tänne, 
 meitä oottavat pienet ystävämme."

 Niinpä asettuivat kultaiset airueena eteen, 
 valjaat tarkastain pukki kävi istumaan rekeen.
 Kuu valaisi näyn niin ihmeellisen, oli pukki ja lauma kultainen.

 Niin matkasi valjakko ympäri maan, iloa tuoden kulkeissaan.

 Kun aamu alkoi sarastaa, palas reki pinnalle maan.
 Pukki kauniiksi kaikki kultaiset suki, 
 joulusadunkin heille kiitokseks luki.

" Hyvää joulua kultaiset ja kotiväki, 
 huusi pukki kun auringon nousevan näki.
 Ensi jouluun taas, me tapaamme vielä,  
olkaa kiltisti nyt kodeissanne siellä."

 Ja niin pukki matkaansa yksinään lähti, 
 unta vai totta, sen kertoilee tähti.

 Hyvää joulua toivottavat Säde ja Helmi palvelusväkineen



torstai 10. joulukuuta 2015

Lenssua pukkas

Hyvänenaika ja sentään!
Tässä on vedetty päät märkinä kaks vikaa viikendiä, muden kera ja iha isseksein.
Ekaks vedettii pikku rundi tonne pöndekselle, sinne K-jutskaan, elis Kangasalle, maneesiin hilpastii näytelmii. Oltii iha snygisti, melkeen, tai no mutsi aina ja oolveis, meitsi ny mitä vähä meuhkas välil, mut H U O M vaa välil. Iha buenosti jolkotettii kummiski, äippä oli glaidu, ispäki raahattii megeen, jäi henkiin. Nähtii frendei, terkkuja!

No sit joteski meitsi siin ressaantu ja karvat läks,  sillee melko radikaalisti. Siltiki lähettii messarii. No meikä kelas et jotku bikinifitness-skabat nää ny vissii o ja vedin siel iha normisetit. Eihä se dumari nähny koissuu karvoilta, tai no vissii khyl näki, ihan sairaan tarkkaan. No mitäs näistä, ens kerral sit paremmil karvoil. Ja onnee voittajille!

Ei siin mitää, mut täs yks morgen tsorgeni meille flyttas semmoi hylje. Meitsi yrdes aamul hönkii äipälle onnessaan, ni tuli vaa klyyvarist semmost tuuttausta, iha ku ois vetässy semmosen vapputorven huiviin. Sit lähettii dallailee aamukusanderokselle,  ja hiukka jtn yritin älämölöö naapurin sesselle, ja eikös taas sama judeemi. Mamma jo siin iha hädässä, et onks paha paikka, pystytkö puhumaan?

N O, E N ! Oumaigaad, meikä on haukuton, tilalle o dilkattu joku hönkivä hyljetorvi. Alkaa kuulkaas käydä meitsin egonin päälle, ku kultakurkku o hiljentyny, meikän ääni o vaiennettu, iha sordiinoks vedetty. Käkätin tukittu. Lärkyttävää! Kälynen kurkku vaa korisi ja nokka vuosi. Täähän oli siis meikälle iha kynnyskyssäri, ku ilmaisuväline o vaiennettu.
Ja joka hemskutin kerta ku yritin haukkuu, ni sielt kirsun takaa korahtaa ilmoille säälittävä törähdys. Voin kertoo, N O L O O !

Noh, äippä sit konsulteeras eläinlekurii, ja meikällähä o lenssu, kennelipenneliyskä, sitä on ny liikkeellä. Ja jottei tylsäks menis ni kaverille kans. Mudella on kans vähä plunssa, se sillee sivisyneesti sanoo iha hiljaa köhh, ja on iha oma eteerinen ittensä. Tietty meikä kuulostaa siin völjyssä norsunpoikasen ja trabantin risteymältä, mamma se sairastaaki tyylillä.
Meikä, no...meikä on meikä...
Khyl tää täst ja jtn jtn...timjamiteetä ja sillai...
Näin se homma etenee T Hemppa ja Säde


torstai 3. joulukuuta 2015

Koulujutskii ja hommeleit

Tserden herdet vaa teilleki!

Moon joskus kelattu muden kans ku äippä o semmoi maikka, et mite se jaksaa.
Ensi se reenaa meitsei.. ohjastaa ja neuvoo ja on kliffa ku tehään buenosti hommat. Antaa namiskuukkelia ja herkkuu ku vedetää iha kybällä jossai kehäs ympyrää äly ämpäris ja annetaa jonku muidun tai paappelin tsiigaa hamput ja kutkutella kyljet ja klabbit.

Sit se tulee ja halii ja pusii ja on himmeen glaidu, jos saadaa joku ihmeen ERI tai sit stondaillaa jonku lapun eessä siel kehässä. Puhumattakaa jos saadaa joku prenikka tai bokaali, sit tulee jo sisukkaa himas jälkkäriks.

Eikäkö, toi äippä diggailee meist iha kreisinä, vaiks meitsit ei ikunas olis eees missää reeneis tai jossai ihme näytelmis käytykää tai oltais jotai kaverikoissui tai rallitokoreenareit nähtykää. Katos ku me ollaa sille kliffoi ja glaidui mimmei. Me diggaillaan mein ihmisii ihan uberisti, ne on kato meitsien tärkeimmät tyyppikset.

Nii...asiaan, sano. Se äippä ja maikkahommelijutska. Ni se menee sinne duunii melkees joka päivä...ku ei se enää pydee tekee koko viikkoo, ku oli joku juttu..emmä aina tsennaa kaikkee..

Nii, ni ne skloddit ja mimmit joita se siel treenaa, olee sillee kunnolla ja oppii kaikkee hianoo, paljo vaikeempaa ku rallitoko tai kaverikoissuilu, ni ei ne hiffaa kui paljo jutskahommeleit se niiden eteen tekee. Sit ne yrpot vaa huutelee ja hilluu ja riehuu siel luokassa, ja sit äippä on surumieli.

Mä hiffaan et mä Hemppa tartten hillukohtaukseen ja riahumissekoiluun napakan niskatakamusotteen aina välillä, koska tuhma. Mut äippä ei voikaan ihan samal viisii ohjastaa niit oppilaita. Sit ne haistattelee sille, joskus iha kirjaimellisesti. No, kyl meitsiki tuhauttaa joskus fiisut, mut emmä ikin dumarin naamalle näytelmissä. Nää piereskelee luokassa iha vapautuneesti, nii et sinne meinaa herkempi pyärtyy. J O K U roti!

Jos ne tyyppikset ei ala siel koulus käyttäytyy paremmin, ni mä lähen äipän kaveriks. Sit aina ku joku meinaa alkaa härdää, ni mä meen sen eteen tsittaa, et ei se pääse, vaan on iha pakko rapsuttaa mua, ekaks. JA välkällä meitsi o pihakyttis, joka menee pusuttelee kaikki, jotka meinaa ruveta flaidaa. Miettikääs, kui makee skole olis semmonen mesta, jossa olis koissui joka nurkalla. Kukaa ei kehtais hilluu, ku meitsei pitäs vaa rakastaa. Ja sit äippä olis ilonen, ja mä kans, ja mamma, koska lisää maggaraa.

Nii, et koulutus o hiano asia, sekä koissuil et ihmisille, kylä näi o!
Ja meitsihän voi aina lasettaa mykän hiihtiksen menee, ihan vaa siinä opetuksen lomassa, sillee niinku vaivihkaa, iha koulutusmielessä...
T: Hemppa ja Säde
Täs mamma Säde o skoles, mut se ei khyl fiisuttele lainkaan, evö!










keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kultsukallupista, päivää!

Kultsukallupista, päivää!
Meiän ihmisäippä aina välillä viittii jeesaa kaikenmaailman opiskelijaa sun muuta, ku ne joutuu soittelee puhelimel ja kyselee kaikkii hassui. Niit kallupeiks kutsutaan, jos oot iha et nevahööd. Siks meki päätettii et aiku ois kliffaa kysellä kultsujen omilta porukoilta et miks päädyitte just kultsuun.
Mehän nyt tiätty hiffataan, et ollaan maailman hienoin dogiprändi täl pallol, mut aateltii ottaa vähä näkemyksii, sillai semmost insaittii tähän proggikseen, tiätsä.

Tsiigatkaas ny, ku alun perin sillon vuonna nakki ja pata mein ihmisäippä ei saanu mtn dogii..vaiks kui halus. No, ekaks se monisti katteja, mut ei soo sama…Sit se aatteli, et jos se ottais semmosen westien tai kingcharlesinspanielin ja kääpiösnautseri oli kans listalla. Voihyvänenaikasentään. Ei meitseil oo mtn niit vastaa, mut heijoooo-o!
Soon semmoi maikka, ni sen oppilaan dogi venas pentui, ja se oliki kultsu. Sit se luki meitseist iha kaiken ja opetteli ulkoo, koska maikka. Sit se rukoili ja aneli ja ruikutti sen ukolta, et pliide, mulleki oma. No se äijä sit sano et ookoo, kuha hoidat ite. No jäbä katto meiän Sädettä simmuihin yhen kerran ja lördarii o sen jälkeen tasasee tippunu. Et syrämellä tuli rotu valittuu tähän fämiliin, ja toinenki. Kato, ei noi tyypit hiffannu et meki monistutaan.

Ai nii siihen kalluppii. Mehän kyseltii sit kans kultsujen omalla naamakirjasivulla, et miks just meikäläisii. Tämmösii tuloksii saatii:

”Vahingossa! Piti hakea dallu, mut käytii Nakkilan kirkon vaiheil kääntymäs, ku lehres luki, et kultsun pentui myynnissä. Mein piti vaa käyrä kattoos, mut kotio mentii pentu kainalos.”
”Lapsiperheelle sopiva koira. Lapset on jo aikuisii, mut tää seuraava o lapsenlapsilleki sopiva.”
” Mitä! Onks muka muitaki rotuja olemassa? Ei tarttis, kultsussa o kaikki.”
”Ei oo aggressivinen, vaan energinen ja leikkisä seuralainen. ”
”Luppakorva, nallenaama ja höhlä humputtelija.”
”Erittäin persoonallinen rotu. Huumorintajuinen sydämenvalloittaja.”
”Kunnon koiran kokoinen sporttityyppi!”
"Kerran kultsu, aina kultsu."
”Helppo kouluttaa! Hyvä ja monipuolinen harrastuskoira.” Toim.huom. Nii, äippä, kuulitkos!

Tän vikan mä jätän tähän lopuks. Nessut voi kaivaa jo esiin. Tää on Candy-kultsun survival-stoori ja hyvä syy muistaa ne kodinvaihtajakultsut.
Anna kertoo elämänsä kultsusta, Candystä ja miten se saapui hänen 5vee elämään.

”Iskäpuoli ja äippä meni kauppaan, me jäätiin veikan kans kotio. Sit niit ei kuulunu millään kotiin, me oltii jo vähä huolissaa. No, ne meiän vanhemmat oli törmänny kauppareisulla tuttuun koirankasvattajaan, joka oli menossa siinä iltasella lopettamaan nuorta kultsunarttua paikallisille sorakuopille. Se kun ei ollu saanu TOKO-kisajoukkueessa ku hopeeta. Ite ois ampunu sen. No porukat oli sit kauppareissun päätteeks käyneet hakemassa pitkäripasesta Koskisen korvalääkettä ja vaihtoivat sen pullon siihen lopetettavaan kultsunarttuun. Hämmästys oli suurensuuri, ku punatakkinen äippä valkoisessa kaulahuivissaan tuokin kauppakassien lisäks mukanaan maailman kilteimmän kultsutytön. Se Candy-tyttö sai uuden elämän ja pikku- Anna 5 vee ikuisen ystävän.”

Nii-i, sanattomaks vetää terveisin Säde ja Helmi

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kultsujen kirjakerhosta, päivää!

Terpsahdus!

Nyt ku joulu lähestyy kovaa vauhtia, ni me ollaan mamman kans perustettu SKKK.
Son Stadin kultsujen ihkaoma kirjakerho. Täst voitte valita mummulle ja kummille ja paapalle ja naapurin tädille suosikkiromskut ja tietokirjat, silvuplee vaa.

Mein oma suosikki o tiety toi

Hempan ja Säteen koiramaisimmat runomme
Kirja esittelee suurudenhulluja ja vinksahtaneita koirarunoilijoita kautta aikain. Jos nää ei muuta pidennä, ni uniaikaa. Lekendaarinen Rekku Reino, P.Ehmolelu ja Samojedi Harmaaparta esittelevät häntiä pieksettäviä poljentojaan.

Hymyilevä kultsu

Ken yhtä kultsua rakastaa, se kaikkia rakastaapi.
Ken kultsun eteiseen unohtaa, ilman kenkiä olla saapi.

Ken kultsun kanssa on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen
ja kertoo, kertoo ja kertoo vaan oman kultsunsa toimista.

Oi, ootteko koskaan te painaneet pään pehmeää turkkia vasten.
ja nostaneet siitä sen pikaiseen kun kuolattu poski on lasten.

Ja ootteko menneet te milloinkaan te aamulla järven rantaan,
kun kultsu on noussut jo vuoteeltaan ja painellut pyörimään santaan.
Se ravistaa hiekat sun silmilles ja sokaistaa sut ihan täysin
Sit kaataa sut tyynehen järvehen istuu siinä kuin lempeys säysein.
Sitä tunnetta unhota et. R. Reino

Sit ois hieman jännitystä

Heikki Kultainen: Ei ole luuta antaa
Hyytävä rilleri kadonneista maggaroista ja rullaluista. Ahnaat rescue-koirat ryöväävät dentastixit kultsupentujen suista. Pentutehtailu tekee tuloaan ja trimmaajat vievät karvatkin pöksyistä. Hätiin tulee maakunnista palannut kultsuagentti Bond, joka pistää konnat kuriin ja palauttaa dentastixit pentuloitten suihin.

Hieman mielipiteitä jakava on tämä

Kasperi Hotanen: Pyllynreikä
Kaverikoira Eino liittyy rallytokoryhmään, toivoen sen vievän ajatukset pois jatkuvasta kihnuttamisen tarpeesta. Pyllynreikää kutkuttaa aivan holtittomasti ja jotain olisi keksittävä. Toisin käy.Vaikuttava teos on järkyttävän hauska ja kipeän traaginen tarina pyllynreiän anatomiasta; siitä, mitä emme kenties tee, mutta jota alati suunnittelemme.

Tätä seuraavaa me suositellaan ihan joka kultsulle, mieli avartuu ja sä hiffaat sun ihmistäs taas paljon paremmin, oot sille rennon kuuli, etkä ragee koko ajan sille.

Ihminen - suuri mysteeri
Käsikirja jokaisen kultsun kotiin. Näin kasvatat isäntäsi, seuraamisen alkeet. Miten ehdollistan emännän jääkaapille?  Seikkaperäiset, kuvitetut ohjeet joka tilanteeseen. Lisänä online-tuki hätätilanteita varten.

Näytelmäväelle

Marsa Kylä- Holmonen: Tuomareiden valtakunta
Koiraväki on aina harrastanut monimuotoista näytelmäkulttuuria. Kylä- Holmosen teos on laaja esitys näytelmien merkityksestä suomalaisessa koirakulttuurissa aina 1970-luvulta nykypäivään. Ohjeistusta näytelmäkäytökseen ja asennoitumisesta kehätuomareita kohtaan. Mainio kirja maallikoiden harhakäsityksistä ja niiden takana olevista todellisista tarinoista.

Sit ois VEPE-väellä tää eepposs

Gunnar Golden: Mitt liv som U-båt elis Elämäni sukellusveneenä
Ruåttalaine kultsikka ja vepeintoilija Gunnar Guntsi Golden kertoo, kui hänest tuli Suome ja Ruatti aluevesil suuri uutisankka. Luultii sukellusveneeks ja vaiks mikskä vaik oli vaa vepereenit menos ja Guntsi diggailee suklailuu yli kaiken. Mukana ennen julkaisematonta paljastusmatskuu.

Matkailijoille olis tää
Tsorro Olio: Lähe Turkkusee
Monille tuttu Tsorro kuseksii pitki Turkua. Mukana koskettavat novellit Tois puol koirapuistoo, Sua rynkyttäisin vielkii ja Äl ny mulle ala!
Loppukanoottina hiano teksti Jyväskylä miälessäin.


Täs ois ny tää meitsien TOP seiska tälle vuodelle, varmaan ni nää o sit joulun jälkeen alekoris puolee hintaa. Ehkä venaat sinne. Saat kato enämpi lördarii jouluks.
Joulua ootellessa Hemppa ja Säde






torstai 19. marraskuuta 2015

Kultsujen vuosikello

Tsaukki!

Me kelattii muden kans, et kerta kaiken maailman konsulteilla sun muilla dirikoilla on oma vuosikello, ni me duunataan kultsikoille ihka oma sellane, voi sit tsiigaa, mitä kaikkee osuu vuoden mittaan eteen, et voi sillee niinko varautuu...
Ja näistähä ei piä hernehtiä, tis is hjuumoria ja pojat on poikia.

Syksy
Ihanan hellekesän jälkeen kultsu piristyy ja tiputtaa huokaisten kaikki karvansa. Suunnilleen äböut kerralla ja olohuoneen matolle. Käjet kyynerspäitä myöden ristissä toivot, että ne kasvais ees Messariin takas. Karvojen lisäks huusholli kuorruttuu hiekalla ja mudalla, eteisen tapettia pilkuttaa sievä raparoiske.
Immeinen ja koiruus on koristeltava illan pimeyteen killuvilla heijastimilla ja valovöillä, jotta näkyisivät muille kanssakulkijoille.
Madota, jos madottaa. Menkää mettälle, jos käytte. Kaiken maaliman reenit alkaa aina syksyllä, valitkaa sopivin ja vähiten hermoja raastava...
Varustaudu tuleviin liukkaisiin nastakengillä ja jääkiakkosyndeillä, selviät vähimmillä vaurioilla, ehkäs ja meibii.

Talvi
Lumilumilumilumilumi......ja koissulit sekoo. Kyntää naamallaan hangessa, pyörii ja hyörii, maistelee ja haistelee. Sä tuuletat, toivoen et se rapa ja kura loppuis...toisaalla loppuu ja sitten taas ei...Just ku alat nauttia puhtaista koissukoista, saat alkaa pelätä joulupauketta, joka alkaa nykyään jo ittepäisyyspäivän jälkeen. Sit muistakaa jemmaa joldesuklaatit, kinkunrasvat ja alimpien oksien kuusenkoristeet, ettei tuu kiirehätäkäyntejä elliin jouluaattona. Varustaudu uuteenvuoteen kuin toiseen maailmansotaan: pimennysverhot, ulkonaliikkumiskielto ja rauhoittavat (sekä itelle että koissulle). Pidä peukkui, et taloyhtiön pikkujätkien paukkeet on loppu uudenvuoden päivään mennessä. Sit voi ehkä nauttii talvesta, ellei tuu ihan hermeettiset pakkaset ja dogei voi ulkottaa n. viistoist minaa kerrallaan, ettei tassat jäädy.

Kevät
Sit alkaa suulis brennaa ja snöget sulaa. Just ku diggailet alkavasta keväästä, hiffaat sen hermeettisen kuran ja sköndän määrän, sekä sessessä, että klabbien pohjassa. Voihan vitalis...!
Sitku vähä kuivaa ni koirulis kiipeilee seittemänsataa ja kakskyt kolme punkeroo, tai no ainskii kymmene. Ja lämpö herättää kaiken maailman täit sun muut härpäkkeet. Sit mutaa ja vanhaa ruohoo oo kiva maistella ja hirvee ripsakka o kintuilla, pyrstöyskä uikututtaa keskellä yötä.
Snögen alta voi hiffaa kaikkee raatoo ja sköggää, mitä o kliffaa maistella...

Kesä
Onneks kuivaa ja koht o kesis ja pääsee tsimmaa ja pöndelle ja skutsii. Ai nii ja sit tulee hotspotti, ku tsimmailee siel jorpakos ja helle hautoo, huh hellettä ja haarahiki heinäkuussa! Toiset vetäsee ihan törkeet hikikoomat ja kiältäytyy liikkumast metriikää hiksan aikaan. Illal voi sit kaivaa putskiin uuden viilennyskuopan, semmosen pauttiarallaa kaks kertaa kaks meetriä.
Ja sit ku tsimmaat hulluna, ni punkeromyrkyt heikkenee ja sit on taas viissataa punkkia otassa, tai ainsskii seittemä.

Khyl o kliffaa, Suami ja sen seittemän vuodeaikaa...kattokaas ku jussinaki voi tulla snögee...ainskii joskus ja joulukuussaki.
Näilä mennään!
Son moro t: Hemppa ja Säde

torstai 12. marraskuuta 2015

Tassat pystyyn, bloki o rystetty!

Herramujee ja kattia kans!

Meiät o ryöstetty! Ihmisäippä o viekkaudella ja vääryydellä meiän soffalla mammiessa ottanu ja kirjottanu jotai öklölällyjuttuja meiän blokiin. Tää o kuulkaas Stadin kultsu skrivaa, eikä mikää Leelian lällykkätuoli, tommosii siirappisii pusujudeemei menny kirjottamaan...

Kultsikat ja kaikki muutki nelijalkaset on kuulkaas vauhtiveikkoi, eikä mitää musimusilullukoita.

Ku meikät lähtee viipottaa, ni siinä flengaa stemarit ja rapa, vauhtiraidat löytyy sekä edestä että takaa. Mieli o kirkas ja katse vakaa, pidä varas ettei kinttus prakaa...kuules jannu...

Ku meikät lähtee rantsust tykittää kohti merta, ni siinä o haukiki hädässä, kuha väistää...
Kaiken maailman tavit ja pullasorsat varokoot! Hirveet vesipedot hyökkivät purukalustoineen...

Paitti mä Hemppa, en tsimmaa, skagailen rantsussa ja pidän ihan hirveet metelii, ku hannaan et meitsi hukkuu. Pitää vissii mennä reenaa koiraa simmishalliin dogivuorolla, londaan sielt simmausliivit, et o turvallista.

Sit me ei olla mtn nolonössyköi, me painellaan pimees skutsissa ihan nakkena, ilman mtn nololiivei. Meitsi on päällikkö....P Ä Ä L L I K K Ö.......

Nyt lipeet siitä Hemppa tassoines ja uhoomisines. Mä kerron sulle ny pienen stoorin, semmosest tyhmäst dogist, joka jäi bilikan alle, ku sillei ollu nololiivei...
N O, alle jäi.

Mamman tehtävänä on huolehtii, et meitsit näkyy tuol iltapimees skutassa. Meillo liivit ja lamput ja äipäl ja ispäl kans. Ollaa ku joulukuuset aattona. Ja se o hyvä.

Ja me ollaan snygei mimmei, kilttei ja glaidui, eikä mtn hirmuja. Iteki Hemppa tykkäät, ku äippä sua pusii ja halii. Mä ainski diggailen iha kybällä, mut meitsi onki kohta 5vee, aikuinen gimma, kultsigiltsien aatelia, lähes parasta A-ryhmää....

Nii et nyt ihan piispolitiikkaa vaa äippä ja Hemuli
molemmat saa skrivaa tänne ku mieli tekee, musimusijuttui ja mukamukakovisten göntsäfiisujuttui
Kohta o joulu ja tontut kurkkii ikkunoista
t: Säde





Rakkautta on...

Molskis ja loiskis!
Tänään on ihmisäipän vuoro. Tytöt ovat lopen uupuneita syksyisestä tihkusadepäivästä.

Koska koiruleitteni ihmisäippänä rakastan heitä yli kaiken, haluan kertoa muillekin, mikä sydämessä läikähtää aina kun koirani kohtaan.

Rakkautta on...

kun valjaita ja hihnaa laittaessa saat pehmeän, kostean kuonon kosketuksen poskelle.

kuonon töytäisy, joka pyytää kainosti lisää rapsutuksia.

viereen könyävä koira, joka kaivautuu tuhisten kainalooni.

tassujen tuoksuttelu.

painaa oma otsa koiran päätä vasten ja pusutella kuonoa.

kotiin tullessa kahden koiran uriseva kuorokonsertti.

kun koirasi, luvan kanssa, saa hypätä sinua halaamaan.

jalkojen juureen kannetut pehmolelut, kengät, villasukat ja nenäliinat.

liukastua koirasi kuolalammikkoon.

koiranpennun nuuskuttelu.

onnistunut treenihetki.

luottavainen katse, jonka koirasi sinuun luo.

PS.
ispän antama maggara.
äipän rapsutukset.
metsälenkki ja mutakylpy.
sohvalla lepäily.
Me herättii jo T Hemppa ja Säde


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ilon aiheita



Hautsikahauhau vaan!

Viime aikoina ollaan oltu hieman negatiivissävytteisii. Näinä positiivisuutta kaipaavina aikoina emme halua lisätä koiruuksien, eikä immeisteenkään henkistä painolastia olemalla negaa täynnä.
Siispä mamman kans o listattu, mitkä asiat saa nää sesset iloisiks, nii et hännät vaa huiskaa ja huisisti tekee mieli vaa griinailla.

Ihan superia on ku ispä ja äippä tulee himaan, alakertaan, liikkuu yleensäkään sisätiloissa johki suuntaan. Mollaan niihin molempiin iha in lööv ja het reakoidaan, ku takamus soffasta nousee.
Varsinki ku lukko rapsahtaa ja ne tulee himaan jostai huitsin nevadasta päin. Sillon meillä alkaa koko peppu heiluu, me roudataan niille kaikki lelut ja härpäkkeet. Ei ne ehi ees kenkii riisuu, ku edessä on noin pauttiarallaa seittemänsataaviiskyt ja kaks pehmoleluu, tai ainaski kolme ja rapiat. Ja joka toinen kenkä kenkähyllystä.
Me kans mölistään ja uristaan kovasti ku meiän porukat tulee himaan. Oikeesti me yrdetään sanoo, et hei muidu, kusanderille hep! Ja safkaa kippoon!

Sit o tiätty toi safkahetki, murkina-aika, lantstaim ja sillai. Ku kipot alkaa köökissä helistä ja napukkaa alkaa tippua lattialle, ni meikät o siin ku spiidigöntsäleet, elikkäs rasvatut kikkarat, mitä se ny sit onkaa. Mon opittu, et ei kandee yhtää hilluu tai möykkää. Pitää tsittaa snygisti ja venaa. Vaik ihan hirvee nälkä ja kuolajojot naapuriin asti...Mude tsittaa ihan lungisti ja venaa. Meikän pitää iha evri taim tehä semmonen hertsyykkelin pupuloikka, ku kippo laskeutuu kirsun kohalle. Safkaaminen o pyhähetki, iha houlitaim, ei saa häiritä, ruokailen. Sit noi kolmen sekunnin päästä, ku kippa o tyhjä, ni viel jää venaa, et jos jtn jälkkärii viel sais.
JA SKIDIT HUOM: Ei koskaan ison koissun kipolle! Meikä yrdes vetää skidinä mutsin nappulat, eikä se mtn huudellu, mut toi äippä vetäs kilarit mulle...HÖH!

Jääkaappi on kliffa! Vaik oltais kui goisaamassa, ni venaas vaa ku dörtsi rapsahtaa ja eldis syttyy, ni meikät o hollilla. Kato, ikuiset optimistit. Ispä o helppo, sitä ei tartte ku tsiigaa nappareilla suaraa sydämeen, ni johan irtoo lördarit.

Ispän bilika on paras! Sillä ookaillaan skutsiin, tsimmaa, landelle, kasvattajalle, reeneihin, näytelmiin,kisoihin. kylään, möksälle ja mitä näit ny o. Myös elikseen joskus, mut ei haittaa sekää...Ku biili kurvaa dörtsin eteen, ni me (tai no mä Hemppa) seotaan. Iiseintä o vaa öpnaa se dörtsi ja antaa meiän hyppää kaaraan. Siel meikä ääntelee ku pikkusimpanssi banaanilaivalla. Oon niin onnessain. Äippä yrittää jtn et hiljaa ny, mut meikä ei maindaa.

Ulkoilu o tietty superkliffaa, varsinki jos pääsee puistoon tai skutsiin. Vaik on iha remmilenkitki, ku saa sniffailla meilit rauhassa.

Sit meil o ihan hirveesti frendei, koissui ja ihmisii, jotka saa meiät iha pähkinöiks ispän ja äipän lisäks. Naapurin Niko, Heini, Paula, Lotta ja Anssi, Laura, Perttu, Tiina, Minna ja Tomppa, Taija ja Eelis, Irene ja Ossian, Marja, ukki ja mummi ja tietty Eila-mummi, Ona-täti, Eevaliisa, Liisa, Tuomas, Hannu, Marissa ja Aki, Mosku, Jippo, Vili, Penni ja Jopo, Onni, Wilma, Pikku- Helmi, Roope, Manta, Eelis-veikka, Charlie, Taavi, Tsorro, Elmeri ja Lenni sekä moni muu.

Goisaaminen o meikäst iha best! Meitsit saa köllöttää soffalla ja sängys ja nojatuolis. Äipän viekus o paras mesta. Jos meitsi o vähänkää hereillä, ni kuonoll aina täppään sen handuu, et paijaa vielä. Muutenki äipän, ispän, niitten skidien, frendien ja kamujen kainaloissa o ihan parasta. Meikä o änkeemisen mestari, vaik ois soffa täys jengii, ni khyl sinne aina yks 28kg sylikoira viel mahtuu. Mude ei oo nii höveli ku meikä, mut se luuleeki olevansa iha aikuinen jo. Tai sit mä oon vieny sen mestat.

Täs oli ny täl kertaa näit ilon aiheit, ni kelatkaa kui glaidui mimmei me kultsut ollaan, ku ei ees kaikkee saatu kerral mahtuu, mitä kaikkee diggaillaan iha uberisti! Jos on surumieli, ni ota säki kultsupallero, ei oo kauan itku simmässä. Me ollaa tämmösii iloluontosii huumoriveikkoi. Siin ei paljoo maindfulnessii kaipaa, ku tsiigailee vaa miten hönö hilluu.
Hymyillään, kun tavataan terpposin Hemppa ja Säde












perjantai 30. lokakuuta 2015

Yleisön pyynnöstä: Kekri- ekstra

Oli synkkä ja myrskyinen yö.
Alakerrasta kuului pelottavaa rapinaa.
Äippä avasi silmänsä ja kuunteli.
Rapinaa. Ja vinkuva ääni.
Äippä ihmetteli, kun tytöt eivät reagoineet outoihin ääniin.

Taas. Rapinaa. Vinkuva ääni. Kuin kuolevan viime henkäys.
Äippää pelotti.
Hitaasti hän nousi sängystä, laittoi tohvelit jalkaan ja hiipi hiljaa alakertaan.

Säde ja Helmi katsoivat äippää syyttäen.
Ja jatkoivat edestakaista asteluaan ovelle ja portaille ja ovelle ja portaille ja.....
Molemmat vinkuivat samalla säälivästi.

Ulos oli päästävä, ja kiireellä.
Piuhat kaulaan ja menox.

Äippä oli lähes naamallaan portaikossa, niin kova kiire tytöillä oli.
Hirvee ripsa, pyrstöyskä ja ripaska oli iskenyt keskellä synkkää myrsky-yötä.

Siellä sitä päkellettiin pipanaa pimeydessä, kiireen vilkkaa ja kauhuissaan.
Äippää pelotti entistä enemmän.

Kaukaa näkyi joku tumma hahmo.
Se lähestyi äippää ja tyttöjä kuin ilmassa lipuen.
Äipän henki salpautui.
Hän odotti viime hetkensä koittaneen.
Sydän pamppaillen hän katsoi, kun hahmo pysähtyi viereen.

"Mitä sää noita ripuleita yrität kerätä kakkapusseihin, kyllä sade ne piäksää!"
Tuumasi tumma hahmo ja jatkoi lipumistaan yön pimeinä hetkinä.....
Pyhäinpäivää, Halloweenia ja kekriä vaa kaikille t: Hemppa ja Säde


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Ärsyttää, edelleen

Keekoilemisiin!

Me niiin innoistuttiin täst ärsytysaihelmasta viellä, ett aattelimma jatkaa, ihan silläki uhalla, et tulee ropleemia. Tää on kuullkkaas vapaa maalima, ja ploki. Et jatka vaa lukemista, ihan omilla vastuillaan. Jos ärsyittää, ni sule veppi-sivut, ja naama kirja. Kerran sitä voipi kaikkea kokkeilla, kansan-tansseja ja koiran ruokaaki, sano.

Silläkin uhalla aijotaan äispän kanssa jatkaa viellä tätä plokin pitoa, suurella sydämmellä.
Viellä saapi virrata vettä vantaan- joessa, ennen kuin lakataan lakkaamasta lakkaamasta. Lyhyestä virsi kaunis, sano.

Iskämies saappii syyä paljun karssua ja lihatsuja ennesku tää ärsyttely vähimmilläänki päättyileepi.
Sielä saa sohvala svääreissään köllytellä ispäihminen, iha ilma ressiä ja ropleemia. Pellailla pinkiponki-peliä ja kaivella klyyvaria. Me voidaan köllyytellä siinä viekussa. Paremmasta nii väliä juu, sano.

Ihmisäippä tykkääpi mansi-ja mustikoista, pernasta ja keitteleepi tuo kaaltakin. Kanpaajalla tykkää myäs käyä, ku ei oo ressiä. Hää o myäs hyvinki romantillinen naisimmein, ku sille päälle sattuu. Ei oo juur näketty. Myö ei niin tykätä käyvä kampailemoissa parturoinneissa, menneepi karvat kirsuun. Lauvvantai makkaran voimalla saapi senki tehä, sen kanpaajajutskan, sano.

Taimaaseen tahtoisi matkustaa palvelusväki, Pulkariakin käypi paremman puutteessa. Parsseloonaki kelepaa.
Tanpere lienee ollee ykköinen. Siällä keekoilis äippä caaprihousuissa ja fliischissä. Ois se pähee.
Vuodesta 1999 lähtien on äippä sinne tahtonut mennä. Etenkin Turtolan kity viiva marketille. Mustaamakkaraa hakemaan. Meilleki antais, kultapossuilleen, Osuuspankkikoirille osasen, sano.

Me tahottais koissujen olumpialaiset, pannaania ois palkinnoks, ja palajon. Mä juoksisisin kynpin kyynerpäätaktiikalla ja olisisin eka, parhain. Kivintä olis reenata jonku rohvessoorin keralla, sano.
Joku erikois opettajaki kelpais, tai koira koutsi, nii. Tsykoloogi vois olla menttaalikoutsina. Sillee mieli kuva harjoittelluu: täällä ompi lauvvantai makkaraa...tulehan jo sieltä...

Kaikellaista kammoittavaa täs on tulluna kirjuuteltua. Kakkalleki pitäsis päästä. Muutama minuntin päästä ois iha pakkorako. Eiköhä tää oo täs taputeltu ja sitä myöden selvä. Jos ei kohta pääse, ni tullee erinlainen ilta päivä, siivous sellainen.
En meinaan kohta kestä enään!
Selma kemiin terpat Hesasta Säde ja Helmi



torstai 22. lokakuuta 2015

Kuuluisia viimeisiä sanoja

Ihan jeppismeininkiä vaa teilleki!
Onks koskaan tullu semmost fiilist, et ei ois kandennu enää, et ois pitäny lähtee jo ennesku sattuu ja tapahtuu. Sitä viimest lihatsuu ei ois kandennu vetästä tai napanderia ottaa.

Täs teille muutamat lausahdukset, joita ei voi seuraa ku katastromppi...

Otetaas tää ja katotaan, mitä se on syöny?
Tuumas isäntä, ku kultsun syömää sohvaa tutkaili.

Sinun parastashan minä tässä vain ajattelin!
Mietti kultsu, kun emännän 50-vuotissynttärikakun pöydältä söi.

Tää on sitten tällanen arvokkaampi tuote.
Ihaili koiranpentu, ku kakkakäärmettään esitteli.

OHO...
Ihmetteli sesse, ku sohvatyyny räjähti.

Kaikki on mahdollista- jos tarpeeksi haluaa.
Riemuitsi kultainen, ku kilon juuston pihisti.

Onks paha paikka?
Soitteli isäntä, ku rouva kuraojasta kolmea kultsua kotio houkutteli.

Ei tässä mtn.
Kommentoi jolppi, joka koissunsa lehmänläjästä löysi.

Eihän siinä tartte ku....
vähän vettä ja saippuaa, ajatteli ispä ku koira maalipöntön kaato.

Lähetään ihan just..
sano vaimo, ku ripsaläjään liukastu.

Paikalla, mutta ei läsnä.
Katteli koutsi kultsuaan reeneissä.

Voihan sen noinkin ilmaista!
Vundeeras Hemppa ku Säde sohvatyynyä nylpytti.

Että tämmöstä
Nähellään ja kuulemiin Säde ja Hemppa

torstai 15. lokakuuta 2015

Ärsyttää...

Heiip!
Tänään aateltii muden kans kertoo teille, mikä ärsyttää....
Vaiks me kultsupallerot ollaan maailman lunkeimpii tyyppei, ni joskus käy ottaa pattii muutamat judeemit. Muummuassa jotku hokemat ja lausahdukset, joit jengi viljelee.

Täs ois muutamii esmerkkei

Kyllä se siittä!
Hirvee ripsa ollu, pyrstöyskä ja sillai. Ihmisäippä menee duuniin ja on antanu lääkkeet ja muut. Silti tulee ihan hirvee alkuräjähdys äipän sohvalle, seiniin ja kukkalaitteille. Sit hävettää iha hirveesti ja siellä makaat pimeimmässä nurkassa.
Kyllä se siitä....

Parempi pyy pivossa kun kymmenen oksalla
Lähet aamul dallailee siin ja kusanderit heität mäjelle. Sit siinon rivissä viissataa kanii. Oot vaa hihnassa ja hillut, ku haluisit kunnon kanipaistii kerranki. Mitään ei oo pivossa, eikä oksalla. Aivan epää.

En ymmärrä
Juu, et.

Mikäs pahan tappais?
Ei mikään.

Kyllä se siittä tokenee
Juokset puistossa. Siel joku vanha pikkukoira seisoo patsaana paikallaan, noin kaks kiloo. Siittä juokset ohi. Osut tassulla siihen pikkukoissuun. Se ojentaa koipensa ja käy siihen kyljelleen. Köps. Ei liiku, ei hengitä.
Kyllä se siitä tokenee.
RIP.

Vedä tunteella
Niin vedänki. Ihan joka hemmetin päivä. Äippä o lukenu jotai kirjoi. Stondaa vaa siin ja venaa. Vedä ny siin sit mihkää. Ees tunteella. Tai fiiliksellä. Mä masennun. Ja nöyrryn.
Vedä ite.

Kello on kohta 7.00 reikäleipä
Jaa-a! Vai on ja mitäköhän toiki tarkoittaa?

Jännittävä asukokonaisuus
Paskakeli. Pimee. Pakkanen.
Äippä tuuppaa päälle haalarii, liivii ja talvipukuu. En juurikaan diggaile.
Sit vedät siel pitki pusikkoo ja häpeet.
Kyllä on jännittävä asukokonaisuus tokaisee naapurin täti.
Juu-ei ole.

Itsetutkiskelun paikka
On vedetty muden kans nappulapurkin kansi irti. Mahat o pinkeinä ku sillitynnyrit.
Seuraavan kerran saadaan safkaa varmaan jouluna.
Itsetutkiskelun paikka.

Huumori on taitolaji. Yritämme muistaa sen vastedes T Säde ja Hemppa

torstai 8. lokakuuta 2015

Koiramaisimmat runomme

Hai saappaat vaa teilleki!
Nyt ku o kaike maailma kirjamessuu ja kirjailijan päivää ja nuortenkirjaviikkoo ja mitä nyt näitä o hilavitkuttimii, ni me halutaan tuoda oma kirjallinen panos tähän judeemiin.

Meillo muden kans myöskin suosikkirunoilijat, esmes toi HauHAu Gunnar, Rekku Reino sekä Samojedi Harmaaparta. Lisäks muden suosikkei o Aapo Sohvansöi ja legendaarinen P.Ehmolelu.

Me kelattii et täs korkeakulttuurises Suomes ja koirien omas lempilandias me voitas teille ny esitellä pari näist runojen rustaajist sekä niiden tuotantoo elis produtsioonii.

Rekku Reino on tod nostalgiaa. Ei heikkohermosille eikä tosikoille. Meikän ja muden ykkössuosikki, iha parasta A-lenkkiä, eiku ryhmää.

Hymyilevä kultsu

Ken yhtä kultsua rakastaa, se kaikkia rakastaapi.
Ken kultsun eteiseen unohtaa, ilman kenkiä olla saapi.

Ken kultsun kanssa on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen
ja kertoo, kertoo ja kertoo vaan oman kultsunsa toimista.

Oi, ootteko koskaan te painaneet pään pehmeää turkkia vasten.
ja nostaneet siitä sen pikaiseen kun kuolattu poski on lasten.

Ja ootteko menneet te milloinkaan te aamulla järven rantaan,
kun kultsu on noussut jo vuoteeltaan ja painellut pyörimään santaan.
Se ravistaa hiekat sun silmilles ja sokaistaa sut ihan täysin
Sit kaataa sut tyynehen järvehen istuu siinä kuin lempeys säysein.
Sitä tunnetta unhota et.

Si o toi P. Ehmolelu, seki o jo iha ikivanhaa kamaa, mut se joteski skulaa tähä pössikseen.

Ihmisen paras ystävä: Elegia

Yksin et oo sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.
Rinnallas kulkevi karvainen otus taikka kaksi. (Kolme tai enemmänki parhaas tapaukses)
Askelen, kaksi sa luulet sen kulkevan rinnallasi,
mut jo eelläs hän on taikka jälkehes jää, ja sä olet naamallasi.
Silmää tottelevaa sä löytänyt et, joka vois sun komennon kestää.
Sinne se paineli seljälleen keskelle paskametsää.
Polvillas kynnät sä perässä, kun et irtikään malta päästää.
Muista, äl liikaa komenna, muista koiruuttasi säästää.
Yksin erhees kätke ja kyyneleesi itke
vasta myöhemmin omassa kodissas paha koirastas pois sä kitke.

Sit parhaiten meist kertoo tost nälän maailmast tää Samojedi Harmaaparran runo

Kakskymmentä napua

Kakskymmentä napua sulta sain, oi nälkä. Ulvonko? EN!
Kakskymmentä napua mahassa minä kuljen mouruten.
Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie
Jos vaikka fasaanin tai rusakon luo se vie.
Kakskymmentä napua sulta sain
soit kitsaasti, kitsaasti sen.
Oikein laskien mittasit napuset ja irvistit hymyillen.
Älä huoli, kun koittaa yö
niin jääkaappi aukee ja koira syö.
Kakskymmentä napua sulta sain
itke aamulla keskellä sotkujen.

Runoilemisiin Hemppa ja Säde PS täs me ollaan niinku toi Larin Paras kaveri: kultsu

torstai 1. lokakuuta 2015

uutismaailman ytimestä

Shuhäädä sanos syyrialainen!
Eikäkö me täs muden kans kelattii näit viime päivien uutisii. Aika sukasti o menny osalla, vai mitä ite   tuumaat?

Hirveesti o kaike maailma panderollei ja huutomöykkää...me on päättetty ryhtyy tutkiviks shuurnalisteiks ja selvittää tääki jutska iha suaralta kädeltä. Kato ei se oo meiltä pois ja samaan konkurssiin menee...

Ai nii...se asia...
Nii-i. Ku me ei mamman kans olla turhan tarkkoi tost ruakapuolest. Syyää, mitä saadaan ja loput pakettiin. Hyh ku oli hyvää ja sillee. Kaikki kelpaa. Raadot, pasanderi ja sit ihan keposeen keskikylmä lördari. Ilman sitä mollaan iha surusilmii ja tää sydeemi on ihan arssundeeroksesta. Se on syy lähteä panderollien kera keskustaan huutelemaan missä on oikeus, missä vääryys.

Mutku.
Nii. Mutku.
Me vedetää puurojämät, viiko vanhat lihapullat, iskän lihikset, maggaraa, kinkuu, juustoo, hernarii, riisii, pottuu, jugurttii, kaniksii kuorilla ja ilman. Kolmen kuukauden kehitteillä ollut kaninraato, juu, kevyesti menee. Eikä vinetä. Ei sitte yhtää. Iha sutena vedetää kaikki, mitä naamari eteen lyödään. Paitti joku antibitiootti. Tai matolääke. Ne me osataan kirunkitohtorin lailla kaivaa jopa maksapasteijan tai margariinimöykyn sisältä kyökin plaattialle. Vaatii hanhenmaksapalleroit, et menee kitusiin. Ja vetoomuksen.

Me ny ihan varovaisen kevyesti tässä kelataan, et ku ny kuiteski tämmöses paremminvointivaltios budjaillaa, ni voisko ihan jokasel ihmiselläki olla asiat yhtä huipusti ku meikillä. Ihmisparentsit iha parasta A-ryhmää, lähes joka suhteessa ja palvelut parhautta.

Sit ku tullaan tuolt maailman syrjältä, surkeemmalta laidalta, kaiken maailman ammunnoista ja surun keskeltä, ni eikäkö ekaks kandee käydä kiukuttelee riisistä ja soosista.
Mein ihmisäippä o maikka ja sen oppilaat skruudaa joka ikinen daageni sitä skolesafkaa, eikä ne vinetä juur lainkaa, ku niillo nälkä.
Toisaalt vois khyl mennä paikallisee kepappiluolaa hakee ekstrakepapit mätöillä, jos ei diggaile meiä safkoista.

Ihmisäippä budjas skidinä jossai himmees Jerusalemissa. Ei ollu salmiakkii, eikä ruisleipää, lihapullii ja voin kertoo, lördariki maistu iha kummalta. Ei se äippä silti vinenny. Sen äippä teki himas lihapulliii ja muusii ja se opetteli skruudaa kaiken maailman oliivit ja hummukset, et shukran vaa habibit teilleki. Ja bueno tuli. Ja diggailee hummusta vieläki.
Meitsi khyl ei, ku joku outo sivumaku siin o.
Ku sille tuli himmee koti-ikävä ni mummo lähetti sille salmiakkii, sit se oli iha häpi taas.

Nii. Se pointti.
Ni ku sil turvapaikkajengillä o hirvee hätä ja koti-ikävä, ni voisha niille antaa kattiloita ja mausteita ja  joku kotsanluokka, ja sanoo, et tehkää safkaa. Kato hyvä ruoka, parempi mieli. Koiraki sen tietää.

Ny meikät lähtee khyl nuQ. On tää päivänpolttavuus nii raskasta. Terse sano Säde ja Helmi

torstai 24. syyskuuta 2015

Korkeajännitystä koirille

Heips!

Viime aikoin ku on nää jutut kulkenu hieman tuol vesirajan alla, ni täss o teille kulttuuripläjäys, koissujen ihkaoma kirjallisuusnurkka. Me ollaan muden kaa sivistyneit tyyppei, ei näit blogei voi miten vaa kirjotella ja sinne päi, nih! Lukekaa ja tuntekaa, vavisten.

Sinuhe Egyptinkoira
Koirakirjallisuuden mahtipläjäys.
Sinuhe löytyy pentuna hyljättynä pärekorist. Hänet kasvattaa köyhä pullonkeräilijä Pertsa vaimoineen. Valheellisesti Sinuhen kerrotaan olevan suomenpystykorva, vaikka onkin oikeasti harvinaisempaa rotua. Sinuhesta kasvaa kelpo metsäkoira, vaik kaipuu on aina suurempiin tekoihin.

Lopulta Sinuhe karkaa maailmalle, metsiin, soille ja suureen cityyn. Koti-ikävä on kova. Sinuhe palaa ja rakastuu palavasti naapurin Jorman jööttiin. Viekas jöötti vie Sinuhen maat ja mannut, Pertsan pullokokoelman ja Alma-rouvan kattilat. Onnettoman rakkauden runtelema Sinuhe pakenee vuorille ja viettää vanhuutensa erakkona.

Humiseva haisu
Katja ja Kalevi ovat tunteneet toisensa jo pennusta. Katja on aina Kalevia rakastanut, vaikka tällä onkin laktoosi-intoleranssi, keliakia ja kana-allergia. Kalevi ei ole mikään komea poika ja haiseekin pahalle. Katjan viettelee viekkaasti naapurin Erkki, jolla on tuuhea turkki eikä minkäänlaisia ruoka-aineallergioita. Alkuinnostuksen laannuttua Katja haluaisi palata Kalevin haisevaan kainaloon, mutta tämä hylkää Katjan. Suruissaan Katja karkaa nummille, eikä koskaan palaa. Kalevi kulkee yössä, kuono kohti kuuta ulvoen ja päästellen nummilla sielua vavahduttavia kaasupäästöjä lopun elämäänsä.

Koiraradan käsikirja corgeille
Lyhyenlännästä olemuksestaan huolimatta corgeilla on aina ollut salainen halu päästä koiraradoille viillettämään, tuntemaan tuuli kuonossaan ja vauhti varpaissaan. Tämä opus valottaa corgit juoksun saloihin ja sudenkuoppiin. Kirja antaa käytännön vinkkejä, mihin nimenomaan corgin kannattaa kiinnittää huomiota koiraradalle päästyä. Mukana muutama sankaritarina radalle päässeistä corgeista.

Kumisetä
Kirja sopii kaikille kumileluista pitäville koirille. Syväluotaavat ohjeet kumisetien, -kanojen ja kaikenmuotoisten leluotusten pureksimiseen löydät tästä kaunokirjallisesta tuotoksesta. Vihjeitä myös siihen, mitä ihmistaloudessa ei kannata pureksia, jotta välttyy suuremmilta sanktioilta. Sisältää heittelytekniikoita. Edistyneemmille Kumisetä II-IV. Ei perheen pennuille.

Kana Sutra
Aikuiselle koiralle suunnattu opas kanalelujen inhimilliseen kohteluun. Mistä paras ote, jotta kanalelu kovin vinkuu, suolistaminen helpoiten onnistuu ja kanasta jää vain nokka jäljelle. Myös kehonkäytön kuvallinen ohjeistus mukana. Näin lepäät kanan päällä ja saat siitä eniten irti. Käpälien käyttö kanalelun tyhjennyksen tukena. Nautinnollinen matka kanalelujen maailmaan.

Et tämmöst tänää. Huumori o vaikee laji. Siks kulttuurii. Lue ja viisastu T Hemppa ja Säde


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Hengen tuotteita

Tervehdysten lerpahdukset!

Pakko o taas skrivailla teille ku mieleen putkahtaa aina kummallisii juttui...semmosii aivopierui, tiätteks...
Täs yks päivä ku olin just tsiigannu noit hauskoi eläinvideoi, se o muute meikän lempparishöy, kaikkii elukoi siin höpöttää ja sit ne jutteleeki mulle ja...

Ai nii, se aivopieru...
Nii. Sit sen eläinvideon jälkeen tulee semmosii tylsii judeemei, mis vaa jotku mimmit ja jäbät höpöttää jotain lakkolakko ja pakolainen sieltä ja täältä ja vastaanottokeskus ja jtnjtn mielenosoitus. Sit ihmisiskä ja äippä höpöttelee siihen lisää päälle, enkä mä enää jaksa keskittyy ja sit tuleeki jo nukkumatti ja....

Ai nii...se juttu. Nii. Se pakolainen o tuttu sana. Puistos treffattii pakolaiskoira Hertta. Maailman kiltein ja söpöin koissuli. Vähä khyl komens meikää, mut kuka ny ei.
Nii. Sen ihminen kerto et se on tullu Suomeen jostai Romaniastaaniasta tai jostai, emmä tiiä. Siel se oli vaa painellu pitki kartsaa ja pikkujäbät oli nakellu sitä stemareilla ja fudinu. Sit joku tyyppis oli napannu sen kainaloon ja vieny johki turvaa, varppisti semmoseen vastaanottomestaan, mis se sai safkaa ja pesun ja ehkä viä föönauksenki. Sit se oli loppuviimein tuupattu lentsikaan ja tuotu tänne meille Suomeen. Yks kiva täti oli ottanu sen himaansa ja se oli ny sen koissu se Hertta. Sen nimi o Hertta ku sillon sydän päässä, oikeesti. Semmonen sydämen näkönen läntti otassa. Pikkujäbist se ei diggaa vielkää, mut muute iha symppis ötökkä.

Samaan aikaan meitsin ja muden kaa siel puistos oli sulass sovus myös sakemanni, ranskis, tanskis, belkkari ja musta käyttislapukka. Ja Hertta.
Vois ottaa ihmiset oppia. Nii.

Sit se lakko. Meikä ei muusta tiiä ku Säde-mamman istumalakosta. Kelatkaas ny.
Aivan hermeettinen hiki pihalla, suulis brennaa ja on kesis. Sit o pakko lähtee hoitelee noi sanitteettiasiat pihamaalle. Mude dallaa talon taa, tekee pisulit siihen ja sit se istuu. Ja istuu. Ja on lakossa. Ei liiku ei. Vaik vetäis. Tai tuuppis hanurist. Ni ei. Se ei haluu, et sen hellehetki nurtsilla viedään silt veke. Ni se istuu. Ja tekee lakon. Ihmisäippä ei voi ku kääntyy himaan ja antaa sen mennä goisaa nurtsille. Kato, saavutetuist eduist ei tinkitä, hiffaatteks.
Ihan pakkohan sen on se lakko lopettaa, viimestään ku tulee kakkahätä. Sit se painelee pusikkoon ku viitapiru ja unohtaa kaikki istumalakot. Ainski seuraavaan hellehetkeen.

Sit oli viel joku mielenosoitus. Meikä osaa sen aivan hermeettisen hyvin. Mude ku lähtee ihmisäipän kaa johki ilman meikää, ni sit vast kuulee koko naapurusto meikän mielenosoituksen. Mä parun ja haukun ja hypin ja riehun. Paitti ku tulee vesitykist ottalohkoon. No, eikäkö semmosel ruittipullol uhkaillaa nuppii. Mä skagaan sitä sinist vesipulloo, epämiellyttävää. Meikäl ei oo mtn panderollei et alas ruittipullo ja vapautta Hempalle, mut mä ainski ajattelen sitä asiaa. Simmä meen sohvalle osoittaa mieltä. Ja esitän myös haisevia vastalauseita. Et sellast.

Emmä tähä enää keksi mitään muut järkevää ja hei koht alkaa Avara luonnon uusinta, ehkä mä siin välis kuulen taas noit päivänpolttavii höpötysjudeemei, ennesku taas käyn goisaa mamman kaa.
Mordetsonit vaa T: Hemppa ja Säde




torstai 10. syyskuuta 2015

Ihmiskoulussa

Heippati vaan sullekki!

Mein ihmisäippä on surullinen. Se on ohjaajana semmoses ihmiskoulussa. Semmone erityisohjaaja, joku erityisope. Me käydään mamman kans joskus koirakoulussa, sielki o ohjaaja, mut erityisotteita ei tarvii paitti ko mä alan hilluu. Silloin pannaan Hemppa ruotuun erityisellä niska-takamusotteella...mutta siitä enemmän toisella kertaa...

Nii-i. Ni äippä oli tänään supersurullinen ku se tuli sielt ihmiskoulusta. Siel o eri ikäsii, värisii ja kielisii lapsii. Osa o kilttei ja osa varmaan tarttis tota Hempan erityisotetta välillä.
Äippä o ollu varmaan sata vuotta jo siel töissä ja aina se puhisee vaa enemmä ku tulee kotiin.

Ku ne ihmiskoulun kaikki lapset ei osaa olla. Vaiks ne o siel ihmiskoulussa. Mä anskii oon tosi kiltti koirakoulus, ku saan heti namuja, ku teen oikein. Eikäköhän ne sit saa namuja? Tai sit mua rapsutetaa ja halitaa ihan kauheesti ku teen hyvin. Eiks niit sit halita? Mä kysysin mun äipält, jos mä osaisin.

Se niiden joittenki ihmislasten kans yrittää joka päivä olla kiltti ja auttaa ja neuvoo. Ne vaa huutelee ja riehuu ja heittelee kirjoi ja tappelee. Kerranki yks ihmislaps yritti viskoo äippää pulpetilla, ihan tost noi vaan. Siit o onneks ainski viiskyet vuotta aikaa ja ohi meni. Mut silti hei...

Ruakalas ne yäkkii ruokaansa ja huutelee rumii sanoi lippakotsat päässä. Mä en koskaan mamman kans huutele ruuast. Vaa sen puutteest. Jos ei saada sassiin ja heti!
Mun äipälle sanottii pienenä et syö ny, ku piafralaiset ei saa ruokaa lainkaan. Olikohan se joku erittäiski pieni koirarotu, ku ei ruokaa ees saanu...

Mä voisin antaa äipälle mukaan mun naput, jos ne söis niit mielummin, eikä yökkis sitä ruokaa. Tehtäis vaihtarit. Lähettäisivät mulle ne kinkkukiusaukset, söisin. Kaikki. Heti.

On siel kuulemma toosi kivojakin ihmislapsii. Ne juttelee ja o mukavii ja kuuntelee mein äippää ja sen höpötyksii. Niitten takii se jaksaa sinne ihmiskouluun viel mennäki. Niitten takii se jaksaa viel olla ope.

Mut se kovasti miettii, et miksköhän osa niist ihmislapsist o niin kauhee vihasii. Niillon koko ajan nyrkit pystyssä ja naamat irvellä. Ne o ku semmosii vihasii, hyleksittyi kulkukoirii.

Jos mä osaisin puhuu ni mä sanoisin sille heti, miks ne o semmosii. Niit ei varmaan ehitä rapsutella ja paijata ja rakastaa tarpeeks. Sit ku ne rähisee, ni ei kukaan ees jaksa niit rakastaa. Ku ne irvii niill hampaillaan, ni ei kukaan ees uskalla paijata. Sit niillon varmaan nälkä, ku ne aina yökkii niille ihmiskoulun ruuille. Emmä vaa yöki koirakoulun nakeille ja lihapullille, ikinä. Sit niit kiukuttaa, ku kukaan ei tajuu, miks ne irvii ja haukkuu ja räyhää ja sit ne suuttuu viel enemmän. Sit kukaan ei enää jaksa niitä ja sit tulee joku loppuviimein ja yrittää laittaa ne ruotuun, vaiks sillä Hempan kuuluisalla niska- takamusotteella. Vaik oikeesti ne vaan haluis halin. Ja rakkautta.

Tämmösii mä oon tänään miettiny, ja kertoisin tolle äipälle, jos osaisin. Sit se vois ottaa himast meiän napui messiin ja antaa niille räyhäreille. Tai viel parempi. Meikä menis ihmiskouluun opettaa niille kultsujen tapoja.
Kultsu ku on kaikkien kaveri, pusuttaja, hännänheiluttaja ja forever häpi dog

T: Hemppa ja Säde

torstai 3. syyskuuta 2015

Hiki silmässä

Päivää että pätkähti
Tänään meitsin on pakko avautuu, ku oon huolissaan. Mein ihmisäippä ei oo olleskaa oma glaidu ittesä. Ei vedä palkokasvia kirsuun eikä kilaroi meikälle. Mä oon hualestunu tästä asiain tilasta suuresti.

Iltasin se o iha hiljaa vaa ja kuuntelee jotai surkubiisejä. Meitsinki tekis vaa mieli ulvoo kuuta ku se niit kelaa ees taas. Sit se spiidailee ihan snadisti tyynyyn, luulee varppisti et mä en muden kans kuule. Mä hyppään sen viekkuu ja lipasen ihan skidin muiskun sen poskelle. Oon siin vieres iha lähellä. Sit se vast spiidaaki.

Mä en kehtaa ees hillua ulkona enkä vedä enkä rieku. Ihmisäippä kävelee ku joku puoltyhjä romusäkki, kädet vaa roikkuu ja suupielet kans.

Sen lempi-ihminen o klesa. Se o joutunu sairaalaan. Se o pipi.
Ihmisäippä o ain iltasin myöhään veke himast. Sit se tulee ja on iha onneton. Siin meinaa meikälleki mennä hiki silmään. Mut mä oon reipas. Lempipappaa ei oo näkyny vähään aikaan. Meikä khyl varppisti uskoo, et se tulee viel meit muden kans rapsuttaa, ku me ei kuulemma saada mennä sinne lasarettii sitä tsiigaa.
Hitsinpimpulat me parannettais se koissupusuilla tost noi vaa. Sitä venatessa, me pusutellaa mein äippää et seki griinais taas.
Eikä mein lempi-ihmisellä ois mtn hätää, vais se joutus lähtee taivaaseen. Meikän Sofia- mummu, Kasperi, Nella ja Rekku- koissut olis sitä siel venaamas. Varppisti.

Mut ny meikän pitää käpytellä takas tonne äipän kainaloon. Mä hiffasin, et se kaipaa lohduttajaa

Ilosempia juttuja ens kerralla t Hemuli ja Säde


perjantai 28. elokuuta 2015

asiasta koiratalouteen

Shuubiduubiduu frendit!

Tänään me kelattii muden kans tätä erittäinki rikasta suomen kieltä. Ku ihmisil o kaiken sortin sanontoi ja läppiä, joita ne sinkoilee sillee kevyesti toisillee bamlatessa, ni meki halutaa.

Siks me modattii näit joitki läppii sillee sopivasti tiätsä koissuille. Täs o parit esmeks. Tai kybä.
Käytä, jos kykenet.

Asiasta koiratalouteen
Jos pitää bamlatessa vaihtaa judeemii ni voi tresaa tätä.
"Asiasta koiratalouteen, mites teiän Sesse voi?"

Ei oo kaikki namit kipossa
Kliffasti ku täytyy ilmasta, et joku o ihan daiju.
"Hiffaatsä et tol meiän kultsul ei oo tänään kaikki namit kipossa?"

Lähti ku kultsu kaislikosta
Jos jollain on kova kiire johki, ni tää kielikuva vois sopii.
"Mikäs sille tuli? Lähti ku kultsu kaislikosta."

Älä muuta murise!
Jos pitää sillee vahvasti olla samaa mieltä tai jtn.
"Kyllä on meiän Irma Annikki tänään tottelevainen. Älä muuta murise!"

Ei tuu pentua eikä pökälettä
Ku joku menee täysin metsään.
"Ny menee khyl hermo. Ei tästä tuu pentua eikä pökälettä!"

Airot nou ja mela plumpsis
Tää sopii vepeilyy tai muute vaa vesille.
"No mites se ny tollai lähti mättäältä botskii vetää? Airot nou ja mela plumpsis."

Älä vyöry mun valjaisiin
Jos joku käy uhoilee vaik puistossa.
"Hei jannu, mikä mättää? Älä ny käy vyöryy mun valjaisiin! Iha piispolitiikka!"

Parantaa kuin kultsu kerjuuta
Ku pitää kehuu jtn.
"Hei, sähän parannat ku kultsu kerjuuta, buenoo!"

Ei se meikän kirsua kaivele
Jos ei kiinnosta.
"Kuule, ei se meikän kirsua kaivele, Jatka vaa."

Hyvin sä vedät
Vetävälle koissulle.
"Hyvin sä vedät, mut voitko jo lopettaa?"

Hemppa ja Säde kiittävät ja kuittaavat. Routser.

PS. Täsä viä yks: Parempi pehmo suussa, ku kymmenen pesukoneessa.



keskiviikko 12. elokuuta 2015

Tuhti tietopaketti tuhnuista, tortuista ja tirautuksista

Tsädääm kullerot!

Tänään me muden kans kelattii valottaa teitä täst eläinten eritemaailmasta, aateltii avautuu kaiken maailman plörähdyksistä, liruista ja falskauksista. Ehkä opitte jtn, ehkä ette. Mene ja tiedä, voipi olla oma lehmä ojassa tai kymmenen oksalla...tai jtn...

Noh, ekakskö tulee pentula kotio, ni joka mesta o vuorattava papruil, jot se skidi osaa lirkkiä muualleki ku sukille. Sit hirvee ilo ja onni kehiin, ku tulee kusandeerokset pihalle eka kertaa. Eikä mtn kuonoja kusilammikkoon, jos ei heti osata..khyl se siit. Pisulipaprut on myäs erittäinki edullisia pentuleluja, etenki ku ne on mukavan pehmeitä ja möyheitä. Niil voi somistaa joka nurkan ja rakosen ja pikkuskidin hampaanvälit.

Isommat koissulit haldaa jo sit hommat, yleensä, eivät pissi ja ruiki minne sattuu, ainakaan noin yleisesti ottaen. Vähän jos koipee nostaa keittiön pöydän jalkaan, ni heti ollaan sanomassa. Böönat o iisei, ne plöräyttää pisulit just siihen ku pitää ja sit matka jatkuu...eiku...eiku...eiku..viel toho... ja täs o ollu joku jäppinen...ja täs...eiku venaaaaaa.....

Jäbät o sit iha oma judeeminsa. Skidinä ne lirkkii niinku mimmit, hanuri vaa maihin ja se o siinä. Sitku alkaa se koivennoston reenaus, ni siinon useempiki nuori jäpikkä pyörähtäny ojan kautta onneen, ku ei oo ihan ollu toiminta balanssissa.
Kaikki tolpat kelpaa sit strittaamiseen ku sen homman haldaa, myös ihmisen klabbi, portaikko, pöydän jalka, reppu, lelukori, juu neim it. Ei voi hiffaa, miten sielt niitten pippelströmeist riittää sitä tavaraa...

Sit o toi kiinteempi osasto. Skidivinkuloilt tulee verrattain valtavia kärmeksiä aluks, ja yleensä yöaikaan ja sisätiloihin. Aamuhämärissä pentusen omistajan pitää olla varuillaan, ettei vetäse ukemeja liukumiinan. Äkkii ne hiffaa, et se tavara pitää tööttää raikkaisiin ulkotiloihin.
Meikän mude on ihan pettämätön tos hommassa...se ettii sitä kakkendeerosmestaa tovin jos toisenki. Täs ois niinku hyvä...eiku...toi puska...eikäkö...hmph...no nyt...selkää köyrylle...eikä..eikun tonne....
Meitsi tunkee syvimpään viidakkoon, minne hihna antaa myäden ja päkeltää papanat pikaisesti. Sit hirvee loikka veke sielt döfästä. Ja taas karavaani kulkee. Tietty ihmisäippä kaivaa ne kakkikset sielt pussukoihin ensin.

Ripaska, ripsa, varpusparvi ja pyrstöyskä o sit asia erikseen. Yleensä iskee keskel yötä tai ku jengi ei oo himas. Aikas ulistuas, joko ihminen herää ja vie sut kiireellä tarpeilles tai sit räjäytät loppuun asti pidäteltyäs aivan hervottomalla paineella paskaruiskun pitkin seiniä. Ja lattioita. Ja joskus kattoa.
Elämä on.

Joskus voi olla nii skeida mäihä et tulee pyrstöyskä ja pitkä sylki yhtä aikaa. Siinä sit pirjoot ja ripsaat...tulee tavaraa tuutin täydeltä sekä edestä että takaa...paska reissu, mut tulipahan tehtyä..Se vaatii sit jo hoitotoimenpiteitä, mut onneks noi ihmiset osaa jelppiä koissuu mäessä, ja mäen alla.

Mykät hiihtäjät, fiisut, leijat ja mitä näit ny on o aika vaarattomii mut aromikkait. Oikeella ruokinnalla meist kehkeytyy kunnon aromipesii. Kuhan muistat et jos liian innokkaasti pääsee huohotinputki falskaa ni voi tulla varren kanssa ne pöhinät pihalle.

Tämmösii tällä kertaa ja nyt mammimaan, son moro T Säde ja Helmi

PS voi hyvänen aika ku mua hävettää T Säde





perjantai 7. elokuuta 2015

Surun päivä

Heips vaa...

Tänää meikä o surulline, ei lähe isosti juttuu, ei.
Vaiks sanotaa, ettei me mtn hiffata, ni khyl me jtn kuiteski. Meikän mutsi läks tänään sateenkaarisillalle, Hempan mummu ja meikän äippä. Ei siin paljon muuta. Tää on teille kaikille, ku on menettäneet jonku läheisen koissukaverin.

Ei tartte spiidaa lainkaan
emmä mihkään menny.
Mä kuleksin täs rinnalla ihan lähellä
pidän tassulla kii ja hengailen.

Mun kroppa delas
se ei jaksanu enää heiluu messissä.
Mut mä tsennaan viel tän elämän menon
ja diggailen teiän megessä.
Mä goisaan vaan hetken ja sit te tuutte.
Mä saan taas herkkui ja rapsutuksii.

Teitä venatessa
nää enkelit tsiigaa mun perään.
Ettei must tuu mikää takkukasa.
Ois noloo.

Sofian muistolle Säde ja Helmi

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Näytelmissä vol 2.

Terppahuiskius ja lerskius!

Meitsi tsennaa, et toistoks menee, mut toi ihisäippä ku meit aina roudaa noihin koissunäytelmiin säännölleen, ni pakkohan niist o stoorii vääntää, taas kerran.
No, pitäähän meiän käydä dallailleeki joka himmee päivä, ni mikäs siinä sitte...

Niinko, eilen sit, koitti taas se daageni, ku meikä vietiin trimmattavaks kasvattajalle. Hermeettinen dogilauma, ja ei mtn saumaa päästä hilluu niiden kaa. Aamul eka, sillee hyvä ku on morgenit kerenny heittää, ni raijataan shampoopyykille saunaan, kas ku ei saunan taa...en ala khyl mtn...No, mä siedän...just ja just...

Sit eikäkö bilikaa ja äipän kaa ookailee...no sinne saksittavaks jolleki pöydälle, alas ei kehtaa loikkaa ku voi mennä kuuppa halki ja poikki ja muutenkaan ei uskaltais...

Sit himaa ja mihkää ei saa mennä pöpelikköön hilluu, ei nurdelle pyörii, eikä pasandereihin laisinkaan....voi video, mikä tiukkapipo toi tyyppendaali on...

Aamul sit lähettii taas, kassi täynnä nakkeja ja hanhenmaksapalleroi. Meikä siin iha liekeis et ny pääsee vihdoin hilluu...ni ei taaskaan...Jumaleissoni ku oli hienoo koissuu koko Tuomarinkartano pullollaan..joo ja meikän broidi Taavi kans, eikä pienintäkään mahista mihkää painimatsiin.

Onneks meikä o ihan semipron osapro jo nois näytelmäjudeemeis, sitäpaitti meikäl o nii hyvä kehäkettu semmosena händlerinä, etten paljon ees viittis hilluu.

Sit oliki jo meikän fugi mennä sinne areenalle patseeraa..ihan hyvin mä vedin...ja heiluttelin dumarille häntääki. Johonki järkkää meiät piti lykkii ja meitsi oli sit pronssilla...Meikä oli ihan tyytis, kunnes äippä tsiigas ne arvostelut, voitteko A R V A A

Meikäl o hyvä kuuppa, ja griinaanki snygisti. Klyyvari pitäs olla pikisempi!
S I I S  M I T Ä ! Ens kerrall meikä vetäsee plankit kirsuu, tunken naaman multaan, nuoleskelen tervaa, pyydän äippää värjää permanenttitussilla kirsun iha bläkiks....
Nymmä hualestun....
No ei vaiskaan...muuten meikäl oli iha hyvät kulmaukset tai jtn ja vedän rundii ihan kepeesti...
Vaiks mä vähän hilluin ja elämöin, ni aloin olla jo ihan koissuks siel näytelmis, ei tarvinnu äipän enää nii hävetä meikää.

Yks juttunen mua harmitti, joku tyyppi oli jättäny koissun kuumaan autoon, suulis brennas aikas hotisti ja se koissu kilju isosti apua siel bilikassa. Onneks joku supermääni meni ja vetäs sen ikkunan ihan hajalle, et se koissu saatiin veke sieltä...Joku toinen veti kans dogiaan pataan, ku se ei ollu ees pronssilla...hei tyypit, ei sillai. Tää koissunäytelmä on tärkee juttu, mut ei siit saa vetästä palkokasveja nii kirsuu et hermo menee. Ihan vaan piispolitiikkaa ja hyvää meininkiä koissukansalle, joka näytelmissä vaeltaa.

Onneks me kultsut ollaan tosi letkeetä porukkaa ihmistemme kanssa ja osataan relata joka mestas, myös näytelmis. Niitä lisää venatessa.
Tersun lersun Hemppa Helminen




tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kultsun elämää

Terve!

Kerrankin pääsee ihmisäippä koneelle, kun mimmit viettää kesistä. Kerronpa teille snadit stoorit näiden likkojen elämästä, ehkäpä löydätte yhtymäkohtia, ehkäpä ette...meibii ja sillai kai...

Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa tämä (älkää liian pitkäksi aikaa, että näette lukea):

Herkkä aamuinen ulkoilulenkki, linnut laulaa, aurinkokin hieman pilkistää pilven lomasta. Kaksi kultaista syö heinää ja lompsii etiäpäin erittäinkin unisen omistajansa kanssa. Melkein voit kuulla korvissasi jotain herkkää klassista...
Ja sitten...pusikosta pomppaa rusakko tai kaks...pyörähdät salamana 360 astetta, melkein naamalles, olkapää sijoiltaan ja nilkka rullalla. Pauttiarallaa 60 kiloa liikkuvaa blondia lihasta pyrkii kiihkeästi haukkuen rusakoita jaagaamaan....Kerää siinä sitte ittes ja yritä olla hermostumatta...jatka matkaa.
Ihanaa elämää kultsujen kera :D

Syksyinen metsäretki, ihana ruska, kirpeän kipakka syysilma, raikas ja kuulas. Kaksi kauniin valkoista kultaista, niin tottelevaista, siinä rinnalla...
Kunnes, katoavat kuin pierut Saharaan. Siinä aikas huudeltuas, istahdat kannolle ja mietit jo mihin instanssiin teet katoamisilmoituksen...Kunnes tanner tömisee ja sieltähän nämä sankarit saapuvat. Toinen on kieriskellyt mädissä sienissä ja se isompi on löytänyt höyryävän läjän sitä itteensä. Hännät heiluen he iloisesti lähestyvät omistajaansa, valmiina muiskauttamaan mädältä lemuavan suloisen suukon poskellesi. Kyljet ja eturinta ovat mustanruskean, haisevan liejun peitossa. Koko kotimatkan yökit autossa hirveetä lemua ja katkua...ihanat koirat kerrassaan!

Talvinen maisema, lumikinokset koristavat pellonreunaa kuin postikortissa. Latu halkoo maisemaa ja hanki kimmeltää pakkasessa. Ketään ei näy missään, ja ajattelet hyvää hyvyyttäsi laskea koirat kirmaamaan hangelle hetkeksi. Eiköhän samantien ladulle pölähdä Pertsa Perushiihtäjä suikean ihonmyötäisessä hiihtoasussaan, pitkällä potkulla varustettuna. Ennen kuin ehdit karjahtaa mitään, ovat rakkaat koirulisi Pertsan kannoilla, kunnon kirittäjää hakemassa. Pertsa huitoo sauvoillaan ja huutaa samalla kaiken sortin sanastoa...ei voi jummartaa kaikkea eikä kuulla, koska häpeän määrä on niin valtava, että punastuva naamasi saa veren sykkimään korvissasi...Kun viime karjaisullasi saat klassisen kauniit kultaiset kuuntelemaan käskyäsi, ne ihmettelee siinä korvat lerpallaan, et mitä toi mimmi ragee...

Keväinen aamu...linnut laulaa (taas) ja aurinko nousee. Kävelet aamuhämärissä metsäpolulla ylväiden noutajiesi kanssa. Siinä silmät rähmässä et ihan huomaa, että keskellä polkua kököttää jotain. Havahdut vasta, kun joudut räkättirastaiden saastaisen ilmahyökkäyksen kohteeksi. Siinä samassa nuorempi koirasi on ehtinyt ottaa koko höyhenpallon suuhunsa ja yrittää viedä sitä piiloon...hihnat solmussa huudat jätä-komentoa ja yrität väistellä löysiä läjäluoteja..Onneksi lempeästä otteestaan tunnettu noutaja laskee saaliinsa hetkeksi maahan ja jatkatte erittäin vastahakoisesti matkaa. Metsän rauha on mennyttä...

Terveisin ihmisäippä

Ja mä khyl sanon, et emävaleita toi ihmisäippä suoltaa näppäimillään...ei mtn tollasta oo koskaan tehty. Me ollaan muden kans mallikoiralaisii...missään pyöritä, eikä ktn jaagata...vähän jos on räksänpoika suussa, ni heti ollaan sanomassa. Kosto on sulonen venaas vaa!
                                                       Terkunlerkun Hemppa ja Säde


torstai 25. kesäkuuta 2015

Helmi ja Kyntteri himoköyrijä

Soon heips!

Sopii kuulkaas teemaan tänäkin hyisenä kesäpäivänä. Perheen ihmiset keksas tossa mennessään, et viiääs likat uimaan, oikeen Stadiin, Rajikseen, koissujen ykkösmestaan.

No, vähän vodaa jo huiteli ja tuuliki nii et turkki meinas lähtee, eli kunnon blosis oli alkamassa, eli semmoi normi kesäkeli. Just passeli tsimmailuun. Mehän sihen, että oolsprait ja loikattii bilikaan ookailee.

Mutsi istu taas kyydissä ku tatti, meikä pitää yleensä semmosii apinaäänii koko matkan perille asti ja sit mä tärisen, innosta vissii. Autos oli kuiteski lämppäri päällä, näi kesäkuun kunniaks, ettei mua ainskaa viluttanu, paljon...

Perille päästyä portti auki ja mimmit puistoon, tsippadaa vaan!
Korvat lepattaen paineltiin heti rantsuun, eikä siel ollu ku yks kiva Olga-dallu.
Mude paineli heti jorpakkoon elikkäs jordaniaan ja haki semmost lilaa möllykkää elis damia.

N O, meikähän o semmone laiskimus ja hannari, et ku meinaa klabbit irtoo rantahiekast ni pidemmäs ei kahlata. Mä räykytin siin rantsus, mude hakee möllykkää ku Johnny Weismuller tai Mark Spitz tai Esther Williams tai joku muu kuviokelluja...
Se o vähä huono palauttaa sitä handuun, eteski ku meitsi tulee siihe ja blokkaa sen ku sumopainija tai molari tai mikälie...mude tsimmaa ja Hemppa palauttaa, näin se homma etenee ja huolella...

Kunnes siihen rantsuun hilaa ittesä hirveellä forzalla semmonen äböut viiskyetkilone musta mamba, oikee Kyntteri, Toopermannin kuvatus. Siihe loppu möllykän haku, nii meitsilt ku mudelt. Hirveet vauhtii paineltii hanee ja huolella, ku takapää vatkaten, hullunkiilto silmissä ja kuolajojot roikkuen se lähesty meitä. Tietty rakkaus mielessä.

Meitä ny ei justiin hirveesti mikään kopulointi kiinnosta, ni vedettii hanee sitä hippulat vinkuen ja tuhatta ja sataa. Sinne jäi möllykät kellumaan ku blondit lähti ku hauki rannasta. Ja Kyntteri perässä, ja nylkytti menee koko ajan, ilman tauon paikkaa. Meil alko sit käämit pikkuhiljaa palaa ja fiilis oli iha piloilla. Sen Kyntterin omistaja vaa hihitteli siin vieressä. Meiän ihmisiskä meinas jo ystävällisesti leipasta sitä pataan, mut me päätettiinki sit lähtee himaan. Kato, paha mieli...kaikilla...

No päästää sinne portille ja ollaa just luikahtamassa bilikalle, ni eikkäköhän se Toopermanni Kyntteri Himoköyrijä pölähdä tontille ja ota vikat ilmaveivit...Ihan vikaks se yrdee kyrdee meiän ihmisiskää klabbista...hirveet raapaleet tuli kinttuun, ku se Kyntteri sitä ihmisiskän pohjetta rajusti rakasti.

Olipahan reissu! Voin kertoo! Khyl ollaan taas iha poikki. Ehittii sentää tsimmaa skidisti ja nauttia Suomen vähälumisesta kesästä.
Seuraavaa kertaa venatessa, Kyntterin varalle meikä laittaa juoksupökät jalkaan tai tsittaan koko keikan rantavetessä

Rakkain terveisin Hemppa ja Säde