keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Kakkelin syvin olemus

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen voinut jo huomattavan paljon paremmin, mutta siltikin on pitänyt meikämandoliinin ottaa hiukkapiukkasen rauhallisemmin, ettei kinttu enään kipeydy ja selkä jumiudu.

Pierujuttujen lisäksi on tullut huomattua näin kevään kynnyksellä nuo hangilla hohtavat kakkakikkarat. Tai  N O H, onhan siellä muutakin kuin kiinteä kakkendaalia ja siks varten oon teittiä varten ajatellu syväanalysoida vuorostani kaiken sortin kakkipläjäykset viimekertaisten pierujuttujen jatkeeksi.
Sehän on joteski suht luonnollista, kun sitä tarkemmin ajattelee. Eikös.
Mutta oolsprait sanos naapurinkin Jamppa ku riiuulle läks, tai jtn....mennäänpä astialle:

Pyyttoni
Joskus kun kakkendaali ei oikeen meinaa tulla säännölleen ja se panttautuu peräsuoleen, syntyy pyyttoni.
Kun pyyttoni päättää sitten vihdoinkin purkautua, niin sitä riittää ja riittää ja riittää. Koiruuden inehmoihminen katsoo jo pyhää toimitusta sillä silmällä että oksat pois ja onnea. Eihän se valtava kakkakärmes meinaa enään mahtua mihinkään markettikakkapussiin, saatika neljään. Ja miettikääs sitä koissuparkaa, joka pyyttonia pihalle puskee: Toimintoa suoritetaan, älä häirii.

Kakkapallo
Kakkapallo on pyyttonin sukulainen, mutta harvinaisen hankalan muotoinen pihalle puristettava pyöröpelletti. Kakkis kinkeytyy ihan viimeiseen peräsuolen päätyyn ja muodostaa sinne tennis- tahi pahimmoillaan jopa kuntopallon kokoisen jöötin, jonka pihalle puskenta pätkii vähintään verisuonet joko ylä- tai alapempusta. Koissulit yleensä kiskovat pyllynreijän reunojaan pitkin pihamaata saadakseen kammottavan kakkapalleron liikkumaan edes johonkin suuntaan ja mielellään sinne mäjelle päin.
Joskus valtava puupparäjähdys auttaa pyöräyttämään tämänkin karmivan kakkakokemuksen pellolle peräreijästä. Varokaa silloin nilkkojanne!

Pyrstöyskä
Pyrstöyskää pukkaa näin kevätaikaan, kun kaikensortin hiirenraadot ja mädät heinät alkavat maistua. Pyrstöyskän elis ripsan erottaa hangella normikakkelista siitä et ripuli muodostaa kauniita kukkakuvioita pökäleiden sijaan. Joteski niinko taiteellinen kakka.
Eteski hyvin taiteellinen, kun pyrstöyskä on rujahtanut ilman suurempia varoituksia sisätiloissa pitkin olohuoneen mattoa, tapettia ja soffatyynyjä. On se vaan ihme, ettei kukaan siinä kohdassa kehu, että voi miten hieno sesse ja taiteellinen kakka! Teepä vielä toinen.

Nou hätä!
son kakkis, joka ei koskaan tullut. Sesse päkistää ja pyörii, päkeltää ja huohottaa, ohtasuoni pullistuen yrittää pinnistää pihalle kakkakikkaretta, jota ei koskaan ollutkaan. Mielukkaammin sitä päkistäis pihalle vaiks pyyttonin tai pyrstöyskän ku tämmöstä. Olis tyhjää parempi.

Keksikääs te lisää näitä kakkelijuttui, mun pitää ny päästä kiiruusti pihalle! Ja on kakkelipusseja mukana, koko rulla. Otathan sinäkin!
terveisin TaimiKinkku Minellin












perjantai 22. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Voihan pieru!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen ollut enimmäkseen sairaslomalla venähtäneen selkäni kanssa ja arvaatkaas vaan, onko ollut tylsää!!!!!!!

Meikämandoliini on keksinyt ihan kaikkea mahdollista ajanvietettä ja arvatkaas vaan, onkos erilaisten pierujen arviointi ollut yksi niistä.

Ihmiset ja koirathan siis pieree, elis päästelee kaasuja, tuhnuttelee, huohotinputket falskaa ja silleesti.
Pierettimet puhuvat useasti ja tiuhaan tahtiin.

Ihan vannomatta paras ja siltikin niin totta, että meikä myös päästelee näitä silmiäkirveltäviä putteja ilmoille, milloin mistäkin syystä.

Ajattelinkin nyt tähän eriöidä muutaman pierunplaadun ihan vaan teittien iloks ja ihmetykseks.
Onneks sentäs blokista haju puuttuu...

Mykkä hiihtäjä

Mummusäde on mykkien hiihtäjien kuningatar. Siinä lepää frouva soffan kulmalla kuin kuninkatar ikään, ylväästi ja niin kauniina. Kesken pittoreskin hetken ilmoille ujeltaa sellainen hajupommi, että heikompaa hirvittää, silmiä kirvelöi ja yök puskee kurkusta. Tuoksu on silmämunatkin nyrjäyttävä.
Kaiken keskellä istuu mummukoira edelleen tyynenä kuin tatti, kulmat vaan tanssii.
Mykkä hiihtäjä kävi kylässä, tainnutti ja kuolo korjasi. Ääntäkään ei päästänyt.

Varren kanssa

Onko koskaan käyny silleesti, et hirvee ripsan tunne on möyrinyt mahassa jo tovin? Ehkä söit sen pullapitkon pöydältä, ehkä et. Mutta ihan hirveesti pierettää. Et kuiteskaan uskalla päästellä pahimpia töräytyksiä ilmoille, jos kävis kuiteski vahinko, varpusparvi hyökkäis ja silleesti. Siinäs sitten ujellat aamuyössä jotain herkkää sielua päästämään sua pihalle. Sinne sitten kun vihdoin pääset, ni pasuuna laulaa ja urku aukeaa. Siinä tuli tulkittua hanurikappale jos toinenkin ja loppukaneetiksi hangelle piirtyy kevyehkö kakkakepponen. Tai kaks. Ahneella oli  jtn jtn tai sinne päin...

Puuppa

Puuppa elis kotoisammin ihan normi pierahdus voi olla sarjatulimainen räsähdys, yksittäinen pöräytys tai kimeäkin piipahdus. Kerrankos kun tämä koissuli puupan päästi, ni säikähti itekin, kun ei yhtään ymmärtäny, et mistäpäin hanikkaa se ääni ja haju oikeen tulivattenkaan. Tovihan siinä meni, ennesku koissukka hiffas, et pyppyhän siellä lauloi ja ihan itekseen.

Mätämuna

Joskus tulee syötyä jtn oikeen suurta herkkua: mätää varista, kania tai esmes sieniä. Silloin sietää pieruihin perehtyneemmänkin henkilön, koissukan tahi inehmon siirtyä hikkupiljaa takavasemmalle. Mätämuna nimittäin ja näjetsen sulattaa tapetitkin seinistä. Aikansa, kun mätä riista saa mahassa muljuta, se alkaa siellä kiertää ja kehitellä sen sortin aromipesää et avot ja harasoo.
Kun se viimein alkaa päästä ihmisten ilmoille, on viisaimpien paras paeta paikalta pikana ennen lasarettiin lähtöä. Näkymätön vihollinen ampuu nimittäin kovilla ja kohti. Edes paskio ei pelasta, kun mätämuna iskee.

Tämmösii pierypyppyi täl kertaa ja loput pullopostissa
terveisin TaimiKinkku Minellin
PS. ehkä päästin, ehkä en, taisin taintua itsekin.







torstai 14. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Taimikinkku sairastaa

Terve taas vrendit!

Ja muuten aivan hermeettisen hauskaa ystävänpäivää kaikille! Halipusut vaan ja sillai!

Meikämandoliini joutuu ottaan tän ystispäivän hiukkapiukkasen rennommin, jos mahdollista.
Koska, kipeä.

Joku hemmetin niska-ja selkäjumi on iskenyt kyntensä meikämandoliinin vetreään lihaksistoon.
Ehkä riehuin, ehkä en. Mutta tässä on tulos.
Se on ihan pauttiarallaa fifti-siksti, et mistä oon kipeytyny.
En tiiä, eikä taidaa tietää ees naapurin Erkkikään. Eikä se puolimeetrinen lumihankikaan.
Mutta kipeä oon.

Ja on kuulkaas saatu aivan parhaan A-ryhmän hoitoa. On käyty lekurissa, ja vallan orthobeedillä tai jtn. Hieroja on käynyt kotona asti asettelemassa TaimiKinkkusen fileitä kohilleen, mamma o siirtyny plaattialle nukkuu meikän viekkuun. Ja mulle on jopa laulettu hoitolaulu. Mummu keksi:

TaimiKinkku sairastaa, häntää hellikäämme.
Herkkusilla hoidelkaa Koissuystäväämme.
Pizzapala lämpöinen hyväks olla voisi.
Grillikana paahteinen ehkä avun toisi.
Patjakseni parahin Hästens levitellään,
peitteheksi untuvaan kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksemme
itse käymme uinumaan Taimin vierellensä.
Usvakoira vartio uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Rakkaus paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Taimi-raukan kuntohon ens viikoksi jo saamme.
Ehkä ja meibii.
Tämmösii toipilasjuttui täl kertaa ja loput talvilomalla
terveisin Taimikinkkuautsjaouou Minellin

perjantai 8. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia:Sutkautusten aatelia Matin tapaan

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen ollut ovela ja luonnikas oma itseni. Hiukkapiukkasen on taas ollut tylsää, koska mamman yövuorot. Mutta muuten on mennyt ihan suht jebajee!

Kuulin mammalta, et semmoi suurhyppymies ko Matti Nykänen on menny poies. Yhtään en tiiä, et minne se hyppäs, mut kuiteskii. Toivotaan et jonnei hyvään paikkaan, samaan esmes ku Helmiäipän ukki ja Sofia-mummu ja vanhempi Helmi-mummukka sekä kaikki muutkin poiesmenneet rakkaamme.

Tää Matti oli melkonen supliikkimies, vähän niinkus meikämandoliinikin.
Hänen muistonsa kunniaks aattelin, et mites noi Matin supliikit sopis meitsin maailmaan.
Älä pahastu, vaan ota huumorilla, ni elämä on ihan varppisti laiffii...tai jtn. 

Älä koskaan syytä omista teoistasi ketään muuta. Se on mafian laki.
Hirvee ripsa ollu, pyrstöyskä ja sillai. Ihmisäippä menee töihin ja on antanu lääkkeet ja muut. Silti tulee ihan hirvee alkuräjähdys äipän sohvalle, seiniin ja kukkalaitteille. Sit hävettää iha hirveesti ja siellä makaat pimeimmässä nurkassa.
Juu-u...Näillä mennään.

Tällä kertaa ei lähtenyt lapasesta, vaan lähti jalat alta.
Aamulenkillä aidan vieressä näet jättimäisen kaniperheen. Eihän siinä nyt mitenkään voi enää riistaviettinen koiranpoikanen käyttäytyä. Vauhtia otettiin ja ihan hikkapiukkasen. Mammalta lähti jalat alta ja meikältä aivan lapasesta.

Minusta alkaa tuntua, että kuulun jokaisen suomalaisen kodin perheeseen.
Niinpä. Minusta jokaisen suomalaisen perheeseen pitäisi kuulua yksi TaimiKinkku Minellin tai hänen kaltaisensa yksilö. Olisi elämä paljon iloisempaa, ihan kaikilla

En ole ulkona kuvioista, olen pihalla.
Niin kuuluu ollakin. Ja ihan joka hemmetin päivä. Son koiranelämää se.

Ehkä otin, ehkä en.
Tuumasi ykskin Taimikinkku Minellin, kun koko pullavadin rosmouksesta syytettiin.

Kyllä mä tän ymmärrän, mutta kun mun aivot ei.
Mietti Taimi, kun rallytokon alkeita harjoitteli.

Tämmösii tänään ja vielä sanon, et kaiken kokeneena, jotain on varppisti vielä kokematta
terveisin TaimiKinkku Minellin



perjantai 1. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: television ihmeellinen maailma

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimäkseen ollut tylsistynyt, koska mammalla on ollut yövuoroja. Sehän tarkoittaa sitä, että mamma on yöt töissä, ja nukkuu päivät. Meikämandoliini on asiasta tieteski hiukka eri  mieltä, koska mamman tehtävänä on viihdyttää juurikin ja ainoastaan meitsiä, nii ja siinä sivussa Usva- ja Kaste- kultsuja.

Usva-systeri osaa viihdyttää kylläkin itse itseään, koska telkkari. Viime viikollakin se istui telsun eessä ja katsoi koko vihreän timantin metsästys-leffan. Perheen ihmiset olivat jostain kumman syystä hieman kärmeissään, koska Usva katsoo sitä ohjelmaa melko läheltä. Kukaan muu ei juurikaan näe mtn.

Usva katselee mielellään myös kaikkia luontodokumentteja.
Eteski jos ruudulla vilahtaa oravia, kaneja, rusakoita tai peuroja. Vasaaneista puhumattakaan.

Silloin saattaa olla vaarana, että koko telsu kaatuu, koska Usva villiintyy riistasta melkoisesti, olipa kyseessä sitten oikeat elikot tai telkkariversiot.

Monasti Usva lähtee juoksemaan ja yrittää kurkkia telsun taa, jos joku kurre vilahtaa näytön ohi. Semminkin on telkkari ripustettu seinälle, koska vaaran hetket ovat olleet liiankin usein käsillä Usvan tökkiessä kuonolla ruutua.

Usva on ohjelmiston suhteen melko kaikkiruokainen: kaiken hän katsoo suhdekiemuroista keskusteluohjelmiin.
Empatiaa riittää niin pelastetuille rescue-eläimille kuin selviytyjistä  putoajille.

Jos Usva sais päättää, ni telkkarista tulis 24/7 seuraavat ohjelmat:
Kanien ihmeellinen maailma
Rusakkojen salatut elämät
Paratiisisaaren papukaijat
Kauriit ja notkeat
Tö voices ov Vinland: luontoäänien aatelisto
Vain lehmiä
Haluatko riistanvartijaksi?
Keisaripingviinin took shöy
Sininen lenkki
Leijonan luola Afrikka

Tämmösii tällä kertaa ja loput ohjelmistossa
terveisin Taimikinkku Minellin