keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kinkun kiljoituksia: Patka panta

Molo flendit!

Men malttanu olla sklivaamatta olleskaa, ku tää pennun elämä on nii laiffii, silleesti semmosta vauhdikasta.
Systelit sit lähti himoihinsa: Nuppu ja Peppi. Mä jäin tänne ikiomaan, mis moon födannukki.
Mude khyl häippäs, mut ei se mtn, meikäl o neljä kalvasystelii ja neljä ihmistyyppii flendeinä.
Toiset diggaa jo meikäst, toiset ei niinkään. Useimmiten eivät khyl nii diggaile olleskaa.
Yhen kultsusystelin häntää ylitin yks päivä vähän puleskella, ei ehkä ois kandennu.
Siin jäi khyl se tappajahaukiki kakkoseks ku isosysteli pikkasen ilvisti meikälle.

Sitten uutisiin:

Tiättekö, meikäläisen vapautta o lajoitettu. Semmonen pinkki panta pistettiin kaulaan.
Iha patka panta.
Mä mulisin ja laivosin sille, et mua et kyllä määlää.
Oikeen mulheenklyyni koko kapistus. Ihan patka panta. Sanon minä.
Pennun kuuluu viillettää villinä ja vapaana pitkin pihoja, nuuskimassa kaikkien ohitte kulkevien lahkeita ja hakemassa lapsutuksia, eikä missään pinkissä pannassa kuleksia kintun juulessa.
Nih. Kelta.
Penkeleen panta. Syän sen viä joku päivä. Tai annan sille tappajahaukisystelille syätäväks.
Vähän ku semmonen lauhanluu tai mikä lie. Puleskellaan se yhessä sit likki.
Mä katon sit mammaa sulosimmukoilla ja sanon et soli toi tappajahauki, enkä mä ku likko sen.
Tulee kato tuplavoitto, mä saan mamman lapsutukset ja systeli tolut.
Siitäs sitte sais kelta ylittää meikäläiselle isotella.
Kelta moon the boss tässä pelheessä.Meikäläistä ei lajoitella, eikä ohjailla.
Paitti ku saan luakaa. Tai nukkua massutan nahkamasu pullollaan mamman kainalossa.

Älkää yhtään ylittäkö mtn, nii...
Telveisin Taimikinkku Minellin


torstai 17. marraskuuta 2016

Kinkun kiljoituksia: Uusia tuulia

Telve taas vlendit!

Niinkus kaikki hyvä, ni vauva-ajan loppu lähestyy meikäläisii uhkaavasti. Mollaan ny seittemänviikkosii ja koilanpennun elämässä sillä on suulensuuli melkitys.
Mollaan valmiita lähtemään kohti uusia suulia seikkailuita, omiin pelheisiin ja poijes meiän koilamamman luata ja tiätty sen kelmaisen tissimaidon. Son yks asia, mikä mua elityisesti sulettaa. Miten mä päljään?

Enää meiollakaa vaa pentuja: Meitsi on Taimi ja systelit on Nuppu ja Peppi. Kaikil meillo hianot kodit oottamas ja valmaan meist tulee supelkultsuja, kelta ollaan saatu kasvaa ja kehittyy nii hianon kasvattajan luana.

Muistutuksen sanoja kaikille, ketkä ottaa kotiinsa pienen koilanpennun.
Mollaan uusia koilia, koilanpentuja, ihan vaavoja vielä. Kaikki on meille uutta ja ihmeellistä.
Meiät o juttiin mamman kelmaisen tissimaidon äälestä vieloitettu, eikä oo enää uues kodis systeleitten tulvaa.

Ymmällä minua, kun sulettaa.
Tule siihen vieleen nukkumaan, kun itkeskelen ikävää äipästä ja systeleistä.
Jos vähän puleskelen valpaita, ni älä oo hilveen vihanen.
Ota vaa syykköön, mutta valo nenää, saatan ylittää sitäkin pulasta, ihan pikkasen vaa.

Mei olla sisäsiistei viä. Pisulit ja kakkelit tulee minne sattuu. Jos oot leipas ja viet meitä ulos ahkelasti, ni valppisti opitaan pisuttelee ja kakkailee pihalle aikas äkkiä. Äläkä luule, et opittais silleesti et hieloisit meiän kilsua siihen pisuliin. Son ihan joltai kivikaudelt semmone oppi.

Me kokeillaan ihan kaikkee, kilsulla haistellen ja hampailla maistellen. Sillee me tunnustellaan uusia juttuja. Anna paljon puleskeltavaa, semmosta tulvallista, jos et taho et syyään soffa ja muut huonekalut, seinistä ja jalkalistoista puhumattakaan.

Ei kandee aluks jättää vaavaa iha yksin pitkäks aikaa. Haljoittele sitäki. Ja kun jätät, ni vaa tulvalliseen paikkaan. Ei saa olla mtn sähköjohtoja pultavaks tai telkkaleita kaadettavaks liian lähellä.

Opeta meiät pikkuhiljaa tavoille. Lauhallisesti ja palkkaamalla. Äläkä helmostu. Mollaan ihan vaavoja vasta. Vie kaikenlaisiin jänniin paikkoihin: junaan ja metloon ja dösään. Kauppakeskukseen ja palkkihalliin. Ei tiätty samana päivänä. Sillee me opitaan olee pelkäämättä kaikkee suulta ja mahtavaa ja ihmeellistä.

Äläkä anna meiän ihan vaaveina mennä kaikkia koilia moikkaa, kelta ei meilloo ees lokotuksia vielä, ettei tulla sitte hilvee kipeiks ja sailaiks, nii.

Tästä tuli vähän tämmöne sulullinen kiljotus mut nii se saa ollaki jäähyväisten hetkellä.
On koilanpentu valmiina lähtöön, se uuteen pelheeseen käy.
Ainut sulku on siellä, ei kelmaista tissimaitoa näy.
Kyllä me valmasti joskus vielä täälläkin kiljoitellaan
kunhan ensin pikkuhiljaa uusiin pelheisiin kotiudutaan.
Ja valmasti joskus sä vielä meiän juttuja kuulla saat
kunhan ensin kiljoituksen aiheita me kolmistaan valmistellaan.
Mukavaa joulunodotusta kaikille t Taimi, Nuppu ja Peppi




torstai 10. marraskuuta 2016

Kinkun kiljoituksia: kutsumuksensa kultsullakin

Telve vanit ja vlendit!

Mollaan jo kuusviikkosii isoja ja pöllösii koilanpentui. Semmosii supellakastettavii pikku koiluleita.

Palasta on tiätty, ku ollaan kaikki löydetty se ihkaoma supelkiva hallastus,
ton kelmaisen tissimaidon juomisen lisäks, tiätty.

Systeli tykkää puleskella elityisesti kaikenlaisia lipaston laatikoitten nuppuloita. Se oikeen kelaa ja miättii, et minkämoisii nuppuloit vois ollakaa ja se valmistelee elilaisii puleskeluasentoja niit maistellakseen. Et sinne mihkä toi systeli lähteekää ni kandee skaffaa oma pentulipasto, jota se saa puleskella haltaudella ja himoiten. Ei kandee yhtää luveta sille kaljumaan et älä syö sitä tai laittaa jotai tapaskoo siihe nuppulan päälle. Son systelin kutsumus ja lakas hallastus.
Antakaa siihe sit mahdollisuus, tietty.

Toinen systeli tsiigaa telsuu. Oikeesti. Son asettanu ahtelinsa siihe telsun eteen ja tsiigaa kaikkee, mikä liikkuu.
Son silleesti se meidän pelheen sivistynyt koilanpentu, oikee älykkö ja ainstaini. Tiäs vaik oppis lukee myäs. Muutaki ku pissapapeleita. Jos siit tulis vaik seulaava Kultsu plesidentti sen olanssin Tlumpin tilalle. Tai mistä me mtn tajutaan, ku ollaa kelta vaa piänii koilanpentui.

Meikäläisellä on tiätty syömisen lisäks hallastus yksi ainoa ja kainoa: Mä lakastan valpaita.
Isoja ja pienii, pyöleitä ja littanoita, haisevii ja puhtaita. Sukalla ja ilman. Kaikki kelpaa. Minä niin lakastan valpaita, ettei oo tosikaan. Voin suulella haltaudella puleksia valpaita vaiks kui pitkää. Ainut pulma tuppaa olee, et siä valpaitte yläpääs alkaa hilvee kiljunta jossai kohtaa et aiai ja sattuu ja ilti nyt siittä valpaasta. En yhtään ymmällä.
Lakkaudella Kinkku ja systelit


torstai 3. marraskuuta 2016

Kinkun kiljoituksii: Huljaa pyhäinpäivää!

Telve taas!

Tiiätteks et ollaan koht ja justiinsa silleesti viisviikkosia!

Siis iha hilmu lohkeita ja supelisti ubelleippaita pikkukoilia.Jotku vähä sillee epäkunnioittavasti hulluiks tituleelaa.

Tiiätteks ku painellaan pentulodjus sata lasissa ja viilaten vasemmalle, ni siin ei pysy pelässä enää nopeempikaan apukäsi. Eikä jalka.
Aikas pian o naskalit kii siinä valpaassa tai solmessa. Son hiinä ja hiinä, ettei se kasvispelhe jo itke onnen kyyneleitä venatessa sitä päivää, ku lähetää kohti omia koteja.

Ai nii, sitte niitä uutisia.

Tiätteks, koko pentuloota pulettiin ja nymmeil o koko huane yks loota, mis temmeltää.
Systeli olis halunnu viä mennä sinne olkkalin pualelle, ni alvaatteks.
Sillä jäi kuuppa hanikkaan sinne poltin väliin. Ja se huus ku huljempiki hyeena, tai joku semmone.
Onneks saatiin sen nuppi ilti siit poltista, ettei talvii systelin kuleksia poltti päässä ympäli huushollia.
Sit kimpassa käytii kiskomassa velhoja, talkoitus oli saada se velhotanko jälsittäväks. Sit ne velhot nostettiin sinne kolkeuksiin. Voi kyynel, sitä jälkytystä.
Lohdutukseks piti saada kiileesti sitä mamman kelmaista tissimaitoa.

Sit kävi sillee, et siin meiä pentuhuonees o viä noitte kasvisten sänky. Sinne alle o kiva hiippaa ja tehä tiätty pisut ja kakkelit sinne keskelle, et o mahollisen hankala siivoo nit veke.
Yks päivä olin siel toises pääs ja kasviksen tytäl huuteli mua sielt toiselt pualelt.
No, mä vetäsin hilveel vauhdil oikoloikkaa sielt sängyn alta, mut en laiskaa hiffannu, et oon jo kasvanu. Kalautin sit nupin täpöllä siihen sängyn leunaan. Ja meikäl o kova pää. Ja iso.
Mamman kelmaisa tissimaito lohdutti taas.

Sit oli huljaakin huljempi kummitusjuttu viel lopuks. Näi pyhäinpäivän kunniaks.
Mä huomasiin et siit sängyn leunalt loikkuu joku hilvee kälsä.
Kiskoin ja kiskoin aikani sitä kälsää ja sain sen veettyy alas. Sit kävin jälkyttävän hilmuisen suulen taistelun sen kalmean töttelön kanssa.
Ja tiiätteks. Se söi munt.
Meikä hädissään sit lähtee siin pimeyden keskel hiihtää huoneessa etiäpäin se kauhee mölkö mun päällä.
Ni alvaatteeko: systelit vetää ihan hilveet kilalit ja alkaa hyökkiä sitä mölköä päin.
Siin sit ollaa kaikki sen mölkösen mylkyllisessä syleilyssä ja kiljutaan ku kulkkua leikattais.
Kasvis tulee kattoo ja näkee et moon kiskonu sen huppalin sängylt, möngeltäny sinne sisään ja systelit o hyäkänny mun kimppuun.
Voin keltoo, sen jälkytyksen päälle talvittiin litlakaupalla mamman kelmaista tissimaitoo.

Mitäköhä ens viikol tapahtuu? On tää vaa jännää. Tää elämä.
Tee Kinkku