perjantai 25. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: eläinmaailman somejulkkiksia

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ulkoillut, uinut ja lepäillyt. Ehkä ihan pikkuhiukkasen ärsytellyt perhettä liialla energialla, koska kylmä ja pakkanen.

Pakkaspäivän ratoksi olen kuiteski keksiny hommaa seuraamalla ahkerasti vieressä, kun ispäihminen ja mamma selailevat semmosta kännykkää. Minä sen kyllä mielelläni tassulla tahi kuonolla tiputan maahan tai tyrkin poies, koska olenhan paljon tärkeämpi kuin joku konevempele.
Sittenii välillä mamma kiukustuu, kun puhelin lentelee pitkin plaattiaa, koska minä haluan rapsutuksia enemmän kuin mamma sais somettaa.

N O H , eniveis, meikämandoliini on siinä sivusilmällä sitte kummiski kurkistellu, et mitä se mamma tuijottelee ja onhan siellä aina välillä ihan hauskojakin juttuja.

Esimerkitteks toi Pertti, se erittäinkin perseilevä (anteeks) labradorinnoutaja. Sillä on justiin semmonen kuivakka huumori ja ihteironia, josta meitsi pitää. Jos silleesti vois kehdata sanoo, ni lähes sukulaissieluja ollaan. Meikä ny nuorempana hiukkapiukan innokkaampi tapaus, tietty.
Ja Pertsassa on semmosta noutajapojan charmia. On se komee! Terkkuja vaan Pertille Taimikinkulta.

Sittennii on tää someilmiö siittä kiukkusesta kissasta. Tö grampi Kät vai mikä lie, ku ei oikeen toi Lontoo taivu. Hiukka liian nekatiivinen tapaus meikämandoliinin makuun, mutta hassunhauskoja ne sen kuvat on. Son aina  sennäkönen ku joku ois justiin pierassu ihan hirveet lemarit justiin sen kuonolle. Tai sitten heilutellu siinä sisävilettä ja syönykki sen ite.

Vielä mainihten semmosen erilaisia herkkupaloja maistelevan kultsupojan, joka aina syleksii poies kaikki tarjottavat pahat vihreet vihannekset tai ei ees maista niitä. Paras kohta on se, missä paha parsakaali pelottaa nii paljon, et pitää mennä pöydän alle piiloon. Onneks siinoli tarjolla muutaki vihannesta ja hedelmää kun se paha parsakaali ja kummiski onnellinen loppu. Se sai kinkkua kaiken sen  kasviskidutuksen päätteeks.  Häpi end.

Ja tiätty hei: kaikki te eläinten ystävät ootte tosi tärkeit somejulkkiksii, kaikki jotka julkasette noita hassunhauskoja videoita ja kuvia rakkaista otuksistanne meidän muiden iloks. Olipahan kyseessä sit jellona, hauveli, kissa, kirahvi tai vaikka minipossu. Tuotte iloa päiviin.

Tänks vaan teille terveisin TaimiKinkku Minellin
PS nytten voin ottaa pikku torkkuset, kerta oon taas kirjuuttanut, son Moro!




torstai 17. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Keppihullun hommia

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen seuraillut ihaillen, miten mun rotutoverit ovat saavuttaneet kaiken maailman palkintoo ja mainintaa kultsuille ominaisissa lajeissa. On NOME-A, NOME-B, WT ja semmosii. Yhes noudetaan ammuttua tirppaa, toises uidaan ja noudetaan jo ennestään saalistettua riistaa ja kolmannes haetaan sellasii pötiköitä elis dameja. 
Noh, meikämandoliinihan on jalostaen yhdistänyt nämä kaikki taiteen lajit, elikkäs tässä esittelen Taimikinkku Minellinin ikioman kultsujen reenilajin: kultaisten kepinnoudon.

Kuulkaas, ku metsälenkit ovat siitä mukavia, että metiköstä saattaa löytää ihania aarteita, mätien sienten ja tirpanraatojen lisäks.
Meikämandoliinin parhaiksi aarteiksi ovat osoittautuneet kepukat.
Koolla ei oo niivväliä, mutta mitä suurempi, sen parempi.

Kun muu väki kuljeksii pitkin polkuja, niin minähän en semmoseen lähe.
Mitä synkempi ja rämeisempi metikkö, ni sen paremmat o mahkut löytää valtavia kepukoita matkaan.

Sittennii, kun olen sen toistameetrisen kepukan löytänyt, taiteillut hammasväleihin ja lähtenyt jolkottamaan, niin silloin kelpaa polku meikällekin.
En vaan ihan yhtn ymmärrä, et miks kaikki huutaa.
Varokaa! ja Auts! ja jotain semmosii.

Heti jos löytää jtn kivaa ja lähtee näyttämään, ni ollaan sanomassa.
P O I S  T A I M I ! Ja ei tässä voi jolkottaa kepakko suussa.
Sitten ollaan naamallaan varvikossa ja noidutaan. Joku polvilumpio mukamas paikaltaan ja muuta semmosta. Voi kyynel!

Varoisivat nyt ihan pikkuhilppasen, sen kerran kun meitsi tulee näyttämään sitä parimetristä koivunrunkoa, jonka vaivoin oon saanut ojasta ongittua, eivätkä vaan noituis meikää.

Kelatkaa ny, mikä duuni, eka ettiä se tseba, saatika sit kuljettaa se näytille. Pelkillä hampailla.

Ei mtn arvostusta raskaan työn raatajalle. Saatika, kun yritän raijaa sitä koivunrunkoa autoon.
Nouvei eikä mitenkään oo ees mahollista.
Kohtsillään kyllä alan kirjuutella jollekin koira-asiavaltuutetulle tästä. Ei niin mitään rotia eikä lainkaan arvosteta keppihullun löytöjä, vasitenkaan näitä parimetrisiä riukuja. Joku palkinto pitäs tästäki saada!
Tämmösii täl kertaa ja seuraavaks voin perustaa klapifirman ja tuoda saunapuut justiin sun ovelle!
Terveisin TaimiKinkku Minellin


perjantai 11. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Niin makaa kuin petaa

Terve taas vrendit!

Mites nukutte öisin?
Meikämandoliini nukkuu oikein hyvin ja pehmeästi, usein ja joka yö.
Pää on useimmiten mamman vieressä tyynyllä ja kirsu vaan peiton alta pilkottaa.

Yleensä meen nukkumaan samaan aikaan ku mamma, vartsaan soffalla vieressä ja odottelen, et mamssu lähtee yöpuulle.
Tai sitten köllötän plaattialla ikeapallo tahi kaks suussa, ja ootan, et mentäs maata.

Iskäihminen yleensä jää soffalle vahtimaan sitä mustaa lootaa, josta kuuluu mökää ja näkyy liikettä.
Sittennii se käy yömyöhällä meitsiä häiriimään, kun vihdoin ja viimein könyää sinne petiin.

Useimmiten siellä sängyssä on kattokaas jo meikä, Usva, Kaste ja mamma. Eipä sinne iskäihminen millään ees enää meinaa mahtuakaan.

N O H ! Sitten se ispäraukka yrittää keskellä pimeintä yön hetkeä siirtää meikämandoliinia siitä sängystä sinne jalkopäähän. Minäkö muka luovuttaisin lämpimän tyynypaikkani poies ja ennii varppistikaan!

Jos minut saa kangettua siittä petistä poies, ni auta armias, jos käyt aamuyön inehmon pissihetkellä, ni voit olla satavarma ja oolsprait et TaimiKinkkunen on sillä välillä kangennut kinkkunsa justiinsa eikä melkeen takas siihen parhaalle paraatipaikalla ja kirsu vaan vilkahtaa peiton alta.

Tässä kohtaa iskäpappanen yleensä luovuttaa ja siirtyy nukkumaan sohvalle tai vieraspetiin, jos nimittäin ja näjetsen mahtuu, sillä vanharouva Kasteelle tuppaa tulemaan öiset kuumat aallot ja hän mielellään köllöttää soffalla seljällään ja ketarat oikosenaan vailla huolia ja minkäänlaista murhetta huomisesta. Usva tuppaa siihen viekkoon tahi jää mamman toiseen kainaloon ihmisten yöpuulle.

Aamulla sitten melkein kaikki herätään pirteinä ja levänneinä, turkit ojennuksessa ja mieli iloisena.
Minä vaan ihmettelen, et mikskäköhän iskäihminen ei aina jaksa olla yhtä pirteä ku meikä.
Kannattais varmaan mennä ajoissa nukkumaan, eikös?
Terveisin TaimiKinkku Minellin




keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Uuden vuoden lupauksia

Terve taas vrendit!
Ja kiva oli kuulla, et jollain oli kerenny tulla jo ikävä meikämandoliinin hömppäjuttui...

Oon ollu näjetsen ja nimittäin ansaitulla joululomalla ja nyt jaksan taasen kirjoitella, koska loma loppuu!

Ihmiset aina lupaa uuden vuoden kunniaks kaiken sorttista: ne lupaa syödä vähemmän ja juoda enemmän vettä, käydä juoksemassa kieli vyön alla pusikoissa ja uiskennella jääpalasten seassa.

N O H ! Emmäkää aijo toiseks jäädä ja lupaan minäkin sittennii kaikensorttista. Katotaa sit vuoden päästä, et miten meni, noi niinku omasta mielestä. Ja ehkä mamman.

Minä, Taimikinkkunen Helmintytär Minellin lupaan vuodelle 2019, että:

Korvani eivät ole enää koristeena. Eteski ku huudellaan syömään, ulos, makkaraa tai sipsuloita.
Iha varppisti nii.

Matkustan tunnollisesti takapaksissa, varsiski jos sinne on asennettu talvella lämppäri, kesällä tuuletin, pehmotyynyt ja höyhenpatjat sekä erikoisvarusteena rentoutusmusiikkia koirille.

En kieri enää mätäsienissä. Ainakaan kolmea kertaa enempää yhden mettälenkin aikana. Vannon.

En kerjää. Annan kattokaas Usvan hoitaa sen homman ja istuksin siinä vieressä aivan viattomana. Säälistä saan sitte herkkuja, ja Usva komennot kerjuusta. Silleesti Helmiäippäkin tekee. Antaa Säteen kerjätä ja odottaa vieressä nöyränä armonpaloja. Aijettä son viksu otus!

En leiki enää heinikossa kärmeksillä. Viime kesänä meinas mamma saada syränvian, ko näki, mitä kepakkoa mä pellolla sohin. Eihän sollu laisinkaan mikään kepakko, ku kyykärmes, hyi hittonen!

En pölli enää veskipaprurullia pikkuvessasta. Siirryn suoraan talouspaperirulliin keittiöstä. Niillä saa aikaan enemmän äksönii ihmisporukoissa. Vasitenki, ku vetää rulla hampaissa rallia ympäri keittiöö ja olkkarii...

Lupaan olla elämöimättä ja möykkäämättä pihalla ja parvekkeella. Paitsi Helmiäipän kanssa. Ja jos nään oravan tai rusakon. Tai hirven, peuran tahi kaniinin. Tai paloauton tai lumiukon. Tai minkä vaan tuulessa lentelevän. Tai ilmassa.

Tämmösii täl kertaa ja loput sitte kohtapuoliin taas.
Mieti sääki, mitä lupauksii voisit tehdä vuodelle 2019.
Rakkaudella TaimiKinkku Minellin