torstai 14. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Hiljainen hetki

Terve taas vrendit!

Koko viime viikonlopun olen enimmäkseen vartsannut ovea.
Mamma oli poissa koko viikonlopun tai jtn, koska: jotkut hiivatin koiramessut.
Sinne se vei parhaan kaverini Usvan ja siellä olivatten olleet myös Sisu,
Tanga ja myöskin mummukoiraSäde, muiden muassa.

Sanon khyl, et aivan E P Ä Ä ! Ja miksvarten meikämandoliinia ei otettu mukaan.
Koska: Mukamattes hillun ja villiinnyn ja villiinnytän koko rotukojun nurin.
Kyllä minä taas niin pienen koissulin mieleni pahoitin. Hetkeks!

Mutta nyt pitää hiukkapikkasen vakavoitua.
Sillä, niitä uutisia:

Näin ennen joulua on hyvä hiukkasen rauhoittua eikä aina reuhottaa menemään reunojaan myöten.
Moni iäkäs ystäväkultsu on hiljattain siirtynyt vauhdikkaimmille sänkipelloille pupujahtiin ja meitsi haluais joteski niitten onnellisten koissukkoiten ihmisiä lohduttaa.
Kattokaas, kon ei niitä mummeleita ja paappakoiria satu enää yhtn mihkään eikä ne oo enää hitaita köntykkäitä. Siellä ne mennä viipottaa korva lepattaen pupujen perässä eikä oo hualen häivää.

Ihmisten sielut sen sijaan sydämineen halkeaa surusta ja ne ikävöi ihan hirmu kamalasti niitä rakkaita koissuleitaan.

Täsä ois teille kaikille pieni lohduke murheeseen.
Muistakaa, kohta on joulu ja taivaalla tuikkiva tähtönen on justiin se teiän sesse.

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa
sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.
Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu
sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,
toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.
Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä
nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Rauhaa ja piis tee Taimikinkku Minellin




perjantai 8. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Painavaa asiaa

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt tuhmuuksia ja hillunut.
Suuren suosion on saanut muun muassa vessapaperien rohmuaminen,
piilottelu ja silppuaminen.
Joku tyyppi meil himassa väitti, et Taimi on tuhma ja mukamattes jotkut tontut kurkkii,
enkä saa lahjoja, jos yhdenkin veskirullan vielä pöllin.
H A H ! Pöllinpäs kuitenkii ja tontuille näytän kultsun karvat, jos semmosilla aletaan uhkailla,
ettäs tiiätte, N I H , kerta.

Sitten niitä uutisia:
Me koissulit ollaan melko persoja herkuille, ainaski tää allekirjoittanut on,
sekä mummukoiraSäde, Helmiäippä, kaikki sisarukset, sedät, tädit ja enot
sekä kummin kaimatkii.
Kun jääkaapin ovi rapsahtaa, on siinä hollilla meikämandoliinin kirsu nopeammin
kun ehdit sanoa Taimikinkku Minellin, voit vaiks testaa, jos niikseen tulee ja mahdollisuus.
Siinä on niinkos puolensa ja puolensa siinä nopeudessa.

Ekats oon tiätty ekana siel rohmuumassa herkkuja, tokats ei oo aina mahista saada mtn sieltä,
kerta paino.
Minä vaan kysyn, että mikä ihmeen paino ja vastaan.
Koissuliinit, kuten immeisetkään eivät saa olla liian painavia.
Tai, no saavat kyllä, mutta ei ilman seuraamuksia. Ei jaksa kävellä, juosta, saatika riahua.
Koska: paino.
Nivelet ei kestä, naksuvat vaan ja ovat kovilla. Koska: paino.
Läähättäen ja ähkien kulkee niin koissuli, kuin inehmokin. Koska: paino.
Koirareeneissä ja näytelmissä ei jaksa olla täpöllä messissä, jos painaa liikaa.
Ei kumpikaan, ei niin sesse eikä immeinenkään. Molemmat läähättäen ähkivät menemään.
Tuomari onneks yleensä huomauttelee vaan sen koissukan painosta ja ilmiasusta, onneks!
Hyvä apukaveri koissulin painon vartsaamiseen on sen koissulin kylki.
Siitä kun päästelee sormilla menemään kylkeä pitkin, niin kylkiluitten pitäs tuntua,
kun kevyseen painaa.
Nahkaa eipi sais liiemmälti jäädä sinne nyrkkeihin eikä koiran selkänahan
hyllyä puolelta toiselle kun valaan myrskyssä.
Sitäpaitti se koittelu ja kutittelu on kivaa, ainaski tän Taimikinkun mielestä.
Omat inehmot tulevatten helposti hiukka sokeaks oman koissulin makkaroille ja pulleudelle.
Siks onki tosi tärkeet, ettei loukkaannu, jos tuomari tai eläinlääkäri tai kukaan
muukaan asiantuntija sanoo, et nyt kuuleppas, sun rakkaastas on tullut hiukka pullukka.
Onnellista nimittäin on, että me koissukat ei osata laskee, et kui paljon sitä huttuu tulee kippoon,
eikä me osata, ainaskaan vielä, avata sitä jääkaapin ovea.
Tämmösii tällä kertaa tee Taimikinkku Minellin

PS. Muistakaas, kun se ihmeellinen joulu lähestyy,
että suklaatit ja kinkunrasvat eivät ole ollenkaan koissuleita varten,
kattokaakin, että pysyvätten kirsuista kaukana.
Joulua joka kotiin ja karvaisille kaiffareille omat herkut!




torstai 30. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Joulukadun avajaisissa

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ja edelleenkin vartsannut joulukinkkua ja -torttuja uunista sekä ollut keskimääräistä energisempi nuori koissuli. Minua ei kuulemma saa nukutettua edes norsun unilääkkeillä, tai mitälie ny ovatki. En tajuu yhtn: jos sattuu olemaan hiukkaakin piukemmin vauhdikkaampi ja vallattomampi koissulinpoikanen, ni tarviiko siittä olla heti sanomassa, N I H !

Sitten niitä uutisia:

Viime sunnuntaina tai jtn semmosta ni ispä nosti mut ja Usva-siskon auton kyytiin. Ainahan me jonneski ajellaan, mut nyt oli selkeesti ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Kurvattiin mummukoiraSäde kyytin vielä, Helmiäippä jäi kotiin, koska sekoilu, sanoi ihmismummu...
Meinasin jo siinä mieleni pahoittaa, mutta sekin meni äkkiä ohitten, kerta Stadissa oli meikää venaamassa ainaski tsiljoona tai no melkeen kakskyet kultsikkaa. Kuustoista ainaski oli ja kaikki pääkaupunkiseudun kultaisia koiria.  Me saatiin kaikki semmoset hianot tonttukaulurit kaulaan, Raija oli ne meille ommellut, kiitos, ja valotki laitettii vilkkumaan ku siä ootettiin jtn elämää suurempaa.

N O H! enhän mä laisinkaan hiffannu et meijät pääkaupunkiseudun kultaiset oli pyydetty mukaan Joulukadun 2017 avajaisten kulkueeseen.
Ja arvaatteko kui hienoon paikkaa päästiin, suojaamaan Joulupukin selustaa, siä saatiin kuleksia pukin ja Joulumuorin perässä ihan koko kulkueen ajan. Vähänkö olin stara!

Meikämandoliini kerkes siinä kulkueen alussa, välissä ja lopussa pusutella vaikka ja ketä.
Joulumuoria kävin useesti lipasemassa kädestä, vaikka mamma khyl luuli et justiin aion kiskoo sitä hihasta. Mitennii mukamattes, minähän olen vallan ja pelkästään melkeestään hyvin käyttäytyvä nuorempi koiraotus. Aivan kuten mummukoiraSäde ja Usvakin.  Ja kaikki muutkin kulkueen koissukat.
Melkeen.

Hirveesti kaikki taputti ja hurras meille, ja eteski mulle, tiätty, kerta sinnehän mä änkkäsin joulumuorin vöyliin ja koko ajan. Voin kertoo, oli seikkailu. Ja suosittelen kaikille.
Pauttiarallaa kakskyet kultsua sulassa sovussa, kaikki kävellen nätisti siä aploodien ja pauhun keskellä, ihmismeressä. Kukaan ei karannu, ei saanu hjärtslaakia eikä ees panikoitunu.
Ollaan me vaan superhienoi koirii, voin kertoo, on kokemusta! Ja ens vuonna uuestaan!
Tulehan sinäkin!

Sinä iltana ei tarvittu ees sitä norsupyssyy. Pikkuhipulien jälkeen otin sohvalla semmoset koomat, ettei oo nähty. En ees jääkaapin rapsahdukseen heränny.
Jouluisin terveisin TaimiKinkku Minellin




torstai 23. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Koissulien joulusiunaus

Terve taas frendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen vartsannut naapureita ikkunasta ja tullut siinä samalla istuneeksi muunmuassa systerin päällä. Sillee ihan koko kankulla ja täysii.

Ispäihminen on paistellut jotain herkkulihoja uunissa. Kuulemma harjoituskinkkuja.
Mitä ihmettä kysyy Taimi?
Ja vastaa: Mitennii muka voi meikäläistä mukamattes uuniin ees tunkea...
No ei tiätty voikaan, ku kymysyksessä onkii semmone jouluisa herkkupala, possunkankkunen.
Se paistetaan piiiitkäään uunissa ja meikä vartsaa, juu sitäkin, ihan ja koko sen paistoajan.
Mitä ny torkutan ihan pikkasen siinä reunalla. Sitten kon uunin luukku rapsahtaa,
on Taimikinkkunen mestoilla ennesku kerkeet sanomaan sinappihuntu...

Sitten niitä uutisia:
Tällä viikolla olen ollut ahkera ja meediassakin erittäin edustavasti esiintynyt koiranpoikanen,
tai siis tyttönen.
Mamma nimittäin vei mut ja muutaman muunkin kultsikan tonne Senaatintorille semmoseen koissulien joulusiunaukseen. Yhtään en tiiä, et mitä se tarkoitti. Mutta kivaa oli.

Kattokaas, ku kivoi koissukkafrendei oli koko Stadin keskusta ihan täynnänsä. Rapsuttelijoista puhumattakaan. Ja minä nautin, kuulkaas, ja ihan koko reilun vuotisen pentusen suurella sydämellä.
Siinä sinkos pusut niin vasemmalle, oikeelle kun ohikin.

Muutaman haukunräjähdyksenkin päästin, ku semmonen pitkäkaapunen partasuu räiskytteli vettä jollai sihvilällä koissukoitten niskaan. Mamma sano, et tonne ei Taimikinkkua lasketa, koska muuten on vesikippa entinen ja sihvilä mennyt parempiin taimimaisiin kitusiin.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja tuumasi,  että P Ö H ja H Ö H !
Olenhan sentään sangen kultivoinut ja kulturelli kultsunpentu, lähes yhtä elekantti kuin mummukoiraSäde, vaikka se sitä soffatyynyä aina nylpyttääkin.

Että tämmösii täl kertaa ja loput sitten varmaan Aleksin Joulukadulla, mitäköhän hauskaa mä siel keksinkään? tee Taimikinkku Minellin


torstai 9. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Taimin iltasoitot

Terve taas frendit!

Viime aikoina olen lähinnä, ja taasen, juoksennellut pusikoissa korva lepattaen. Se on koiranpoikaselle halpaa ja hyvää hupia. Saapi ruumiinliikuntoa ja lihaksia siinä samalla, kun kieli poskessa juoksentelee ympäri ämpäri metikköä. Yhtään en aina tiiä, et minne ollaan menossa, mutta tärkeintähän onkii vauhti, eikä niinkään se päämäärä.

Sitten niitä uutisia:

Tiiättekö, kun noi immeiset kulkee aika usein semmoset ihmeelliset pikkulaatikot kourissaan. Sitten ne kattelee niitä ja höpöttelee niihin ittekseen. Ei siä kukaan mtn puhu, mut sinne ne vaan kovasti juttelee.
Joskus ne laatikot soi ittekseen jossain kassissa tai taskussa ja sitten ne pitää kiiruusti kaivaa esille.
Oon aina ihmetelly, et saako ne tyypit niistä jonkun palkinnon tai miks ne niitä laatikoita kanniskelee mukanaan, kattelee ja räplää niittä ja joskus naureskeleekin kovasti.

Meikä yrittää kovasti aina soffalla tunkea kuuppaa sinne sen laatikon ja inehmon väliin, välillä siinä onnistuen ja välillä taasen en.

Mut yks ilta tiiättekö, ni oli jääny se semmonen laatikko sänkylle. Minä sitä kovasti haistelin ja vähän, ehkä, maistelin. Kukaan ei mun juttuihin vastaillu enkä ees palkkaa saanu, kunnes:

Meikämandoliini älys istahtaa sen pikkulaatikon päälle. Ihan koko Taimikinkkusen kankun pläjäytin laitteen päällensä ja kuulkaas, alkoi tapahtua.
Yhtäkkiseltään joku alkoi hirveesti pölöttää meikäläisen peräreikään ja huudella halojatahalloottaa!!!
Ehkä hiukkasen ekats säikähdin, mutta sitten hiffasin, et siellähän hönkii joku ja vallan minulle.

Häntää heilutellen istahdin sen vermekkeen päälle sinä iltana varppisti ainski sesenkyetseittemän kertaa, tai aineski kolme. Koska siihen osaan jo laskeaki.

Mamma sittennii kovasti ihmetteli, että kuka hemmetti on hänen kännykällään, tai mikälie, pelleillyt.
N O H ! Eihän siinä kauvatten ees mennyt, ku mamma hiffas, et meikähän se.
Pikkasen siinä Serlokkiholmushommassa tais auttaa se, että olin tullut ottaneeks siittä pikkuisesta pyöreästä pyllynreijästäni semmosen hianon selhvien, tai meitsien tai mikälienyonkaan...

Voihyvänenaikasentäs ja loput tekstiviestinä!
Tee Taimikinkku Minellin


perjantai 3. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Noutamisen riemua

Terve taas vrendit!
Tällä viikolla olen enimmäkseen ärsyttänyt mammaa, hillunut ja riekkunut JA käynyt stadissa, kuten kunnon Stadin kultsun jälkeläisen kuuluu. Kelatkaa, ku Kalliossa on pörränny neljä kultsuu yhtaikaa. Siinon muutamalla statin kuntilla menny sorbukset väärään kurkkuun, ihan varppisti!

Sitten niitä uutisia:

Tässä eräänäkin päivänä, kun meikämandoliini veteli ihan kaikessa rauhassa lempeitä ja lämpöisiä päiväunosia, niin totanoin, ne keskeytyi aikas viileellä tavalla.
Justiin olin näkemässä semmosta unta, kun olin sitä rusakkoo saamassa kiinne pusikosta, ni eikäkön mamman huuto herättäny mut.

Sieltä veskin suunnalta nimittäin kuulu aivan hermeettinen älämölö, joka herätti meikämandoliinin kauneusuniltaan, ja aivan liian varhain.

T A I M I K I N K K U M I N E L L I N !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

&%####? &&&&&& ###" ******* ++++++======%&=000&&&XXXX!!!!!!!!

Näitä ei kattokaas voi julkaista ihan olleskaan alle 18vee, koska hermo meni.

Täytynee hieman selostaa:

Minä, siis Taimi, nukuin pahaa aavistamatta olkkarin soffalla, kun mamma sai hipulit.
Mamma oli mennyt sinne ihmisten veskiin semmoi istunnolle tai jtnjtn. Siinä se istuksi kaikes rauhas ja mietiskeli kaikkii maailmanasioi sun muita.
Sittennii, ku sen piti alkaa hykieniapuoli hoitaa, ni se veskirulla olikin poissa.
Myös varakori oli tyhjä.
Ja mamma arvas.
Siä mä soffalla köllöttelin pahaa aavistamatta kuus ellei seittemän veskipaprurullaa kainalossa.
Ja se mamma huutaa.
H Ö H !
Minkäs minä sille voin, että olen reipas noutajaneitonen, tohvelinnoutaja, veskirullankantaja, tissulantuoja, terveyssiteensiirtäjä ja mitä näitä ny on.
Kannattaako sitä oikeesti saada tommonen hirvee hipuli siittä, että toimin rodunomaisesti, ihan joka päivä ja silloinkin, kun ei tarttis!

Minä vaan ihmettelen ja kirjaan kaiken ylös. Kyllä joulutonttu kattelee, kuka herkut ja luut sitten loppupeleissä saa.
Tämmösii tällä kertaa ja loput joulupostissa
Tee Taimikinkku Minellin


torstai 19. lokakuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Hupinsa kullakin

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut tylsistynyt, koska: ei mukamattes tarpeeksi riehuntaa.
Ihmismamma on kyllä lujasti eri mieltä kanssani, sillä olenhan ollut metikössä ja lotikoissa hillumassa useamman kerran ja monen eri vrendin kera.
Mamma ei tunnu ymmärtävän et meikämandoliini kaipaa äksönii 24/7 ja 365.

Sitten niitä uutisia:
Olen kuulemma hyvinkin itseohjautuva otus. Tässä muutama esimerkki:

Itseohjautuvasti hakeudun lähimpään veskiin ja kannan sieltä olkkariin jokaisen täyden veskirullan.
Tyhjät ei niin kiinnosta.
Piilotan rullia sängyn alle ja soffan taakke, jotta tekeminen, kun tylsää.
Ihan parasta on pureskella se rulla niin pieneks silpuks, et se karmee imurinhööki menee tukkoon ja vaikenee kerrasta, kun yrittää selviytyä siitä silppuvuoresta.
Mamma huutelee jo hädissään veskipaprusponsorii, kerta oikeesti tuhoon ne kaikki, ennesku joutuvatten pytyn uumeniin.
Olenhan harvinaisen ajattelevainen ja empaattinen koiranpoikanen, tai jtn semmosta.

Itseohjautuvasti osaan myöskin änketä ja tunketa juurikin sinne, missä minua ei mitenkään kaivata.
Ihmissysterin huone on vallan aarreaitta tässä suhteessa.
Sieltäpä lähtee Taimikinkun matkaan niin kaaritissulat, terveys- ja hykieniatuotteet kuin teutorantitkin. Olenhan hyvinkin itsellinen ja siisti koissuneitonen, joka tahtoo tuoksua hyvältä, niin ulkoa kuin sisältäpäinkin, röyh ja nam!

Karvasiskon päälle itseohjaudun myös kätevästi, jossen muuten viekkuun mahtuisikaan. Siis ihan kampean kirjaimellisesti systerin päälle istumaan, silläkin uhalla, että sieltä saattaa tulla sellaset murinat, et tämäkin Taimikinkkunen pakenee tarvittaessa takavasemmalle ja kohti turvallisempia suvantoja ja ehkäs niitä veskipaprupiiloja kohti.
Kukin tyylillään, Taimikinkku taidoillaan.
Tämmösii täl kertaa ja loput huuhtelussa
tee Taimikinkku Minellin