torstai 22. joulukuuta 2016

Kinkun kiljoituksia: Jouluisia aatoksia

Iloista joulua vaa vlendit!
Kuten mummukoila Säde käski mun toivottaa kaikille.
Nyt moon hiffannu vähä täst joulujudeemista. Se on silleesti niinko mummukoila sano:
Joulu on suulen lakkauden ja antamisen aikaa.
Niinko mummukoila antaa Hemppaäipälle aina kaikki kepit ja helkut ja lelut, vaikka suustaan.
Mitäpä ei äippä lapselleen antais. Paitti mulle. En saanut yhtään enää kelmaista tissimaitoa. Soli kaput.
Vähä niinko yhtä loppu ku meikä ko isomman oikeudella aina istusin systeleitten päälle ja vein niiltä lelut.
Toivotaan, ettei niille jääny iha helmeettisiä tlaumoja meikän pikkupomoilusta.
Kun se joulu kuulemma näkee ja kuulee kaiken. Ja sitte kuulkaa antaa niitä lisuja! Ihan palasta!

Sitten niitä uutisia:
Meikä on todellakin hiffannu tän antamisen ilon.
Ykski päivä ni annoin mammalle makkalista semmosen seinälistan. Olin ihan pikkuhampaisilla askallellu sen ilti siält seinästä. Suuli lahja pieneltä koilalta. Ei oikeen alvostettu. En hiffaa.

Toisena päivänä annoin mamman nahkakengälle pesun. Oli minust hilveen likanen.
Tai sitte tleenasin taas vepee. Kävin meinaatteen paiskaamassa mamman kengän vesikuppiin.
En viittiny ottaa sitä siält pois. Kelkes vettyy aikas pitkään.
Mamma sit ihmetteli, et mitäs tää kenkä tääl kipossa kelluu, ei ees alvannu syytellä muita koilia.
Hyvää minä vaan talkoitin ja talkoitus pyhittää keinot, eikös.

Kolmantena päivänä mä ajattelin tasata olkkalin punaista joulumattoa. Auttaa vähän joulusiivossa. Jälskäsin sitä oikeen huolella, leunasta ison palasen pois. Taas tuli posmotusta ja ulpoilua. Koilanpennun kaikki avustusmenetelmät ihan tulhia ja hukkaan heitettyjä. Se matto on minusta paljo hienompi ny. Vähä niinku viltaviivanen ja modelni. Ei talvii aina olla kaiken niin symmetliassa.

Neljäntenä päivänä aattelin autella lattianpesussa. Piti vähän putsailla jääkaapin edustaa mut jälskäsinki siit palketista vai mikä lienee lanimaatti ison palasen poies. Semmosen leijän siihen jylskytin naskaleilla, et oli kuulkaas mammaki ihmeissään. Yhtään ei taaskaa kehuttu, vaiks nii hyvin putsasin lattiaa, et palkettiki iltos.

Pitää vissii vähän haljoitella näitä joululahjojen antamisia, ku sillee hilveesti ei tunnuta ymmältävän meikäläisen talkoituspeliä tässäkään asiassa. Koulutus on pahasti kesken.

Nyt tuolta keittiön suunnalta tulee semmoset helkkualomit kilsuun, et on iha pakko lähtee tsekkailee!
Mummukoila Säteen sanoin: Oikeen iloista joulua kaikki vlendit!
Toivottaa Taimikinkku Minellin ja kaikki Minellin- koilat ja niiden palvelusväet ympäli Suomen maan
PS sitte nii viälä tuotii meiän olkkaliin maailman suulin lisu, joku semmoi puu. Ihan supelkivaa kiskoa niittä oksia ilti. Yhtään en ymmällä ku kaljuvatten taas mulle. Ihmissisko sano et koristellaan toi Taimi, ku se on ihan neulasissa muutenki. Ai, se lisu kolistellaan viäl, valppisti mulle. Oottakaas vaa...



torstai 15. joulukuuta 2016

KInkun kiljoituksia: Joulusiivous

Telve taas vlendit!

Meikä on jo monta viikkoo, nii monta, etten osaa ees laskee. Mamma sano et ehkä kakstoista tai jtn semmost, en khyl yhtää hiffaa...mut haittaakse?

Viime aikoin on ollu meikäl aikas haippakkaa, pääsin Nuppu-systelin kans skutsiin vetää hilveetä lundii pitkin pusikkoo. Khyl oli kliffaa. Puolsysteli Usva on taitava neuvoo kaikenmaailman kuopan kaivuus ja ojauinnis meit skidei. On se kliffaa ku o systeleitä, ei talvii yksin tallustaa pienenä koilanpentuna täss suulessa maailmassa ja silleesti.

Sitten niitä uutisia:
Sieltä skuttasta nii löysin semmosen tälkeen aalteen. Semmosen lisun.
Tiätty noutaja tai joku semmoi ku oon, ni kannoin sen lisun sitte kotio saakka.
Yhtään en ymmällä, ku hilvee posmotus ja huuto siitä lisusta sitte tuli.

Mamma oli mukamattes just siivonnu iha hilveesti, kelta joku joulu tulee.
Mahtaa olla tosi tälkee hella, louva tai kukkaluukku, kelta sille siivotaan ihan kauheesti.
Siinä saa kuulkaas kyytiä nii isommat ku pikkukoilanpennutki. Pisuleista puhumattakaan.

Ei siinä mtn, mut sit se mamma kaivo sen hilveen kauheen kamalan imulin esille. Sen, joka pitää ihan helmeettistä meteliä ja syä kaikki meikän aalteet. Meikä kiileesti siit sängyn alle aalteen kanssa ja mulisin sille imulille niin penkeleesti.

Et mikäs joulu se semmonen o ku pikkukoilanpennun aalteenkin ottais pois. En yhtää ymmällä.

Onneks kävin telvehtimässä mummua ja äippää. Mummu Säde on ihan palas leikkikaveli, nii kiltti ja lempee. Vaiks on se jo hilveen vanha. Melkeen kuus vuatta tai jotai semmosta.
Se kelto mulle, et joulu on mukava juttu. Sillon ihmiset on kotona paljon ja antaa koilanpennuille valsinkin kaikenlaisii helkkuja ja lunsaasti lapsutuksia. Katos joulu on antamisen ja suulen lakkauden aikaa. Ihmisten mielest vaa pitää kaameesti hössöttää ja siivota ja laittaa luakaa ja kinkkua ja kaikkee helkkua. Ja lahjoi.
Ja mummu sano, et meki saadaa. En yhtää tiiä, mikä semmonen lahja o, mut mummust päätellen jotai kivaa.

Kyl mä sit mammalle lepyin ja sain sen lisunki pistää ihan tuhannen päleiks, ennesku imuli söi sen sitte nii.
Ehkä mä saan sit siltä joululta uuden lisun tai jonku muun kivan.

Mummukoila käski toivottaa kaikille hyvää joulua tai jotain semmosta, ni sit toivottelen
telveisin Taimikinkku Minellin
PS. Täs on tää mun lisuaalle, ennesku imuli sit söi sen.




torstai 8. joulukuuta 2016

Kinkun kiljoituksii: pennun suojelusenkeli

Telve taas vlendit!

On ollu meikäl melkosen vauhdikas viikko: silleesti vedetty ihan äly ämpälis ympäliinsä pitkin mäkiä ja mantuja. Hilveesti ei oo ollu jälki matkassa mukana, mut haittaakse?

Sitten niitä uutisia:

Ykski aamu ni hilveesti teki mieli lähtee tsimmailee.
Yhtää en tiiä, et mitä seki on, mut jualahtipa noutajan miäleen.
Noh. Lähin tsimmausmesta oli toi vessanpytty.
Aattelin et jos pääsis pyttyy ees tsimmailee, sillee keltalaakista.
No, pynkesin ja pynkesin, mut jäin magasta kiin siihen pytyn leunaa. Onneks.
Mamma sit tuli pelastaa ku hilveesti siin kiljusin.
Kelta en päässy uimaan silläkään keltaa, nii.
Tuleva vepemestali in tö meiking. Valmasti.

Sit ylitin puleskella vanhemman systelipualen kolvaa.
Paha juttu. Kelta sillä oli kolva kipee.
Meinas taas lähtee pikkupennulta pää ilti. Onneks ei iha.

Sit ihan palasta oli noutaa ihmissystelin huaneest lattialt vaatteita.
Kelta tiiän et oon ihan valmasti semmonen noutaja.
Sillee yks kellallaan.
Ekats oli semmoset hilveet pelottavat pötsyt.
Niitä piti samalla lavistaa ja mulistella ku nouti hilveesti sielt huoneesta.
Kolvat lepattaen.
Seulaavaks hain sitte paidan.
Ja palit sukat.
Sitte menin makaamaan sen kasan päälle sillee ihan et woot.
Niinku lunkisti. Kato meikän kasa.
Ja mitäs siinä kyttäät.
Hilveesti pahoitin mieleni, kun kasa vietiin pois.

Sit on toi vessapapeli. Siittä ku ottaa hampasotteen ja lähtee vetelee ympäli kämppää ni liemu lepee. Son ihan palasta. Ylitin kolistella  koko kämpän. Sillee jouluks. Yhtää en hiffaa. Ei alvostettu.

Sit oli soffan alla sukka. Noi ulpot ei sitä hiffannu lainkaan.
Meikä sitä ylitti ja ylitti sieltä kaivaa, mut aina jäin sinne junttulaan.
Ja sit piti kiljuu ihan hilveesti.
Onneks aina joku pelasti siält soffan alta ja viime hädäss hiffasivat et siä o sukka.
Semmä vaa halusin. Kelta. Nii.
On se vaa hilveetä olla tämmöne älykäs koilanpentu, kelta noi palvelijat ei ymmällä mistää mitää.
Onneks meil pennuil o valmaanki joku suojelusenkeli, joka huolehtii, ettei meille satu mtn, vaiks me tunketaa nuppei isoje koilien kuonoihi ja käydää pytyis tsimmailee. Ehkä hypellään kaiken maailman rahien päält ja tunketaa palvekkeille, ehkä ei.

Et koettakaa ny kaikki pennut kestää, kyä ne pikkuhiljaa oppii. Ehkä. Ja meibii.
Telveisin Taimikinkku Minellin




torstai 1. joulukuuta 2016

Kinkun kiljoituksia: Peto on ilti

Telve taas kaikki vlendit ja kadunkoilat!

Mon taas viikon vanhempi, en enää oikeen hiffaa et kui mont viikkoo, kelta en osaa viälkää laskee, ehkäs jo meibii yheksän viikkoo tai simmotiis.

Noh, elämä ja laiffi meikän himas o iha supelia. Palasta tleeniä on älsyttää isot koilat ihan äälimmilleen ja sit ku ne meinaa just haukkaa meikän pään ilti ja vlippaa ihan toutalli, ni mun ihmiset tulee viime hetkellä pelastaa.
Pali keltaa oon khyl jo nukkunu isojen likkojen kainalossa, ku en kelta yhtään oo ees ylittäny puleksia niiden tassoja tai kolvia tai häntiä. Mut vaan kellan. Ehkä pyöllyin pieluista, ehkä en.

Sit niitä uutisia:

Moon ollu melko vauhtikas, myös öiseen aikaan. Iha sama ja wotevö ku bailatuttaa ni bailatuttaa. Sit ihme vineemistä ku kello on mukamatten joku kakskolkyet ja silleesti. Mitä laivootte, emmä osaa kelloo, moon koilanpentu, sillee tietteks ja hiffaatteko?

Kävin moikkaa myäs yks päivä mun oikeeta mutsii, tota Hemppaa siis.
Oli ihan kauhee mutsi. Puleskeli mua päästä ku pehmolelua ja istu mun päälle.
Kelatkaa ny, mikä tlauma, mutsi istuu päälle.
Nii ja ei tullu ihan yhtään enää kelmaista tissimaitoa, nii mistää.
Olin silleesti ihan et woot ja hilvee katastlomppi.
Nyt khyl lähtee koilanpennunsuojeluilmot etiäpäi ja sassiin.
Onneks meikämuikkelin mummu pelasti päivän ja leikitti mua ihan kybällä.
Sillä ny mtn tissimaitoo ollukkaa, semmoset lusinat vaa livissä siä.

Sit yks yö kävi hilvee vahinko, goisasin ihan koko heela nattenin enkä yhtää uuannu.
Voin keltoo, aamust asti vetelin sitte semmosta lallia pitkin olohuonetta, et heikompaa hilvittäis.
Oli khyl iha hilvee peto ilti.
Ihan palasta ku toi mamma o kolistellu jotain joulua valten kaikkee hianoo. Mun mielest esmes noi olkkalin tähtivalovelhot vois olla paljo mialummin meikän suussa eikä siä velhotangossa.
Niitä mä sit ilokseni hyppimällä ylitin saada alas sielt velhoista.
Haukuin ja komensin niin penkeleesti, ku ei ihan heti onnannu. Meinasin iha vlippaa täpöllä, tiätteks.
Simmottiis täl keltaa
tee Taimikinkku Minellin