sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Nartun elämää

Heips!
Mä oon ny masis. Mä oon karanteenissa. Makoilen vaan nojatuolissa, huokailen ja tuijotan tyhjyyteen.
Mullon nyt ne. Hilloviikot, puolukkapäivät, monsuunit ja mitä näit ny o. Rättipäivät. Elikkäs juaksu. Emmä mihkää o menossa. Paitti poikien perään. Ja joka nurkalle pitää lirauttaa. Varmuudeks.

Mähän oon muuten tosi kooli rouva, en paljon pojista piittaa. Mut oottakaas ku mulla alkaa juaksu.
Mähän vallan villiinnyn. Hyppelen ulkona ku nuori kauris. Tai joku kaselli. Tai knu. Ja vahtaan koko ajan et jos jossai olis joku jäbä.
Mä oon melko hävytönki. Tuuppaan hanuria toisten kuonoon ja sitte siirrään häntää syrjemmälle.

Ihmisäippä saa varuiks huudella jo kaukaa ja talutella mua pitkin peltoo, et juoksunarttu tulossa. Sit mä levittelen jumalaisia tuoksuja ittestäni ja urokset ulvoo mun perään. Oikee rivoriitta ja syntinen Jolanda, se sanoo ja kiskoo menemään.

Sit nää pöksyt. En tykkää. Mutku oon sottapossu, ja lorotan. Sit mullon kaiken sortin viritystä tuol takapäässä. Pöksyt mä annan yleensä olla. Mut ne siteet... Ku oikeen on ehtiny marinoituu hyvät aromit niihin siteisiin, ni nehän on sieltä pöksyistä kaiveltava. Sit meitsi niit hartaudella nuolee ja imeskelee. Ihmisäippä si toruu ja komentaa. Höh, ainoo ilo...tai no melkein.
Onha sit toi Hemu. Se villiintyy mun hajuist. Sit meillo täällä heppaleikit menossa aina aamuisin. Ja päiväl. Illalla myös. Sit noi tyypit taas komentaa. Ei mitään kivaa meille.

Onneks nää monsuunit on meikäl vaa kaheksan kuukauden välein. Kuka ny jaksais koko ajan olla hemaseva ja haista hyvälle.
Jos ny jotain nekatiivist pitää näist juoksuist hakee, ni meikä ei pääse mihkää. Remmilenkkei vaa.

Juoksujen aikaan mun suursuosikki o yks Heikki. Heikki o sillai huvittava, et se o pikkukoira. Kirjaimellisesti. Sillä ei oo jalkojakaa. Melkei. Semmoset töpsykät vaa. Ihmisäippä sanoo et Heikki on taskukokonen rakastaja. Se o semmone terrieri. Punanen. Norfolkinterrieri tai jotaki. Heikki mahtuu ihan kokonaan mun mahan alle. Ja mielellään oleilis siellä vaa, varsinki ku mullon ne. Juoksut. Sillo mä en juokse mihkää. Eikä muute Heikkikää. Meille tulis varmaa vinkeitä pentui. Semmosii norfolkinnoutajii tai kultasiiterriereitä. Olis ne töpsyköitä. Mamma ei yhtää lämpene ajatukselle. Mä kylläkin.
I heart Heikki t Säde alias rivoriitta alias syntinen Jolanda




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti