Telve taas vlendit!
Viime aikoina olen elityisesti keskittynyt tohon tuunausosastoon. Olen taas tuunannut mamman palvekekukkia, istutuslaatikon ja pali palvekemattoa siinä ohessa. Kelta heittivät kaikki mun kepakot mäjellen, niin kosto on suloinen ja koilanpennun kosto etenkin. Valtokaas vaan!
Sitten niitä uutisia:
Mun mummukoila Säde on mun suulin sankali ja esikuva. Oikeen idoli vallan.
Kelta: soon maailman kiltein kultsu, lauhallinen, ei hauku, ei liahu eikä ees hillu. Tuskin hengittää.
Juoksee myäs soffalle kalkuun kun tulen kylään. En ehkä ymmällä.
N O H ! Jokatapauksessa mun mummukoila Säde kuusvee tai sata tai jotain semmosta on myös semmonen kennelliiton kavelikoila. Se käy moikkailees mummuja ja paappoja ja pikkulapsia ja vaikka ketä, kuka haluu kavelikoilia nähdä ja lapsuttaa.
Säde-mummukka lakastaa pikkuisia ihmisiä, melkeen semmosia vaavoja. Mitä lyhyempi, sen palempi. Mummulla ei kon häntä vispaa, ku semmonen vaahtosammutin alkaa mummua lapsuttaa.
Mummua saa halata ja pussata ja pitää hyvänä. Ei se ees välitä, vaikka joku kiskois pelskalvoista.
Niin paljon se tykkää.
Ja jos joku, hieman villimpi koilanpentu, on saattanut pikkuihmisen säikäyttää, niin mummukoila Säde saa sen khyl taas uskomaan, et koilat on O- I - K - E - E - S- T -I ihna kilttejä.
Siitä mä oon elikoisen ylpee, et mun mummukoila Säde sai siitä kavelikoilajutskahommasta semmosen alvomitalin tässä hiljattain. Ihmismummu oli sen kaa sitä vastaanottamassa ja tiätteks: Se itki!
Vähänk oli nolo, eiku söpöö se.
Nii, et khyl mäki isona haluun mummukoilan kanssa kavelikoilailee. Ekats mun pitää oppia pali jutskaa:
Ei voi pussaa ihmisii nenään vauhdissa.
Ei ehkä kandee pölliä voikkuleipää toisen suusta.
Ei oo ehkä hilveen jälkevää hyppiä pöydälle, ainaskaan kun on vielaita.
Mutta mitäs pienistä, kun on viisi keppiä piilossa ja silleesti.
Tämmösii tällä keltaa ja loput paketissa.
Telveisin Taimikinkku Minellin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti