perjantai 4. elokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Taimimaisimmat sutkautukset ja sillee

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut mustikassa, helkkua ja namnam, että silleesti.
Metsikössä on se hyvä puoli, että siä on buffa auki ihan 24/7 ja koko loppukesän. Kukaan ei kiellä syämästä saatika pyölimästä niissä sinisissä pallukoissa. Minä syän ja sisko pyälii, pysyy kattokaans palanssissa nääkin pidot sillai kai.

Sitten niitä uutisia:

Ihmisotuksilla o kaiken maailman kummallisia sanontoja ja sutkautuksia, ni kuulkaatteen, oon aatellu tuunailla niitä hieman enemmän koissulien kilsuihin sopiviks. Täsä ois muutama.
Lue ensteks ja sule sitten myöhemmin:

Kaikki ei ole niin mustavalkoista, sanos Taimi ku dallukulkueen keskelle eksähti.

Oot kiva omalla tavallasi, sanoi Helmi sille yhdellekkin alati nylkyttävälle lapukalle koilapuistossa.

No ompas täällä ny tlafiikkia, sanos mummukoilasäde ku yhdeksää pentua ylitti yhtä aikaa imettää.

No yhden tossa otin odotellessa, sanos Taimi ku pöydältä glillimakkalat söi.

Mitäs ajatuksia tämä teissä helätti? kysyin polukoilta ku lipulikasojani aamutuimaan koljasivat.

Ennen ei valitettu pikkuasioista, sanoin mammalle ku sen palhaat kenkät puleksin palasiks.

Kuumuudesta ei saa valittaa tuumas mummukoila kun kävi helteellä nultsille köllöttää.

En kai helättänyt? Kysys Taimi ku aamuyöllä hilveen lipaskan väänti olkkalin kalvalankamatollen.

Tää on sitten tällanen alvokkaampi tuote, ihaili Taimi, ku kakkakäälmettään esitteli.

OHO...Ihmettelin isseksein, ku sohvatyyny läjähti.

Onks paha paikka? Soitteli ispäihminen, ku mamma kulaojasta kolmea kultsua kotio houkutteli.

Ei tässä mtn. Kommentoi jolppi, joka Taimin lehmänläjästä löysi.

Lähetään ihan just...sano ihmismummu, ku lipsaläjään liukastu.

Paikalla, mutta ei läsnä. Katteli koutsi kultsuaan leeneissä.

Että tämmösii tällä keltaa. Kiitos ja anteeksi.
Tee Taimikinkku Minellin








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti