keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Taimin oppipoika

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen villikoittanut pikkusiskoani Kaislaa sekä alati ohjannut häntä uusiin kepposiin, kuten kunnon isosiskon kuuluupi.

Itsehän en villeinä lapsuusvuosinani tehnyt juurikaan mitään pahaa, keppostelua tahi muutakaan epämääräistä. Kuten hyvin tiedättä. K R Ö H Ö M ! ! !

Noh, pitemmittä puheitta, tässä Kaislan viimeisimmät opit:

1. Miten saan vessapaperia, paljon vauhtia ja huutoa aikaiseksi asunnossa:
Vessan oven on oltava auki, jotta pieni koiranpoikanen pääseepi livahtamaan ilman sen suurempaa huomiota hakimaan pyllynpyyhkimet tellingistä. Taimi on opettanut, että kun nappaa rullan päästä kiinni, pystyy koko asunnon ympäri juosta vessapaperit kirsussa ja koristella koko asunnon valkoiseen huntuseen. Loppuviimetteks papiirit silputaan siten, että koko kämppä on täynnä hienoa hörsöä. J E S H !

2. Pelottavan postimäärän pilkonta on myäskin äärimmäisen tärkeää, koska:
Postipluukusta saattaappi joku tyrkätä vaarallisia aineksia asuntoon. Meikämandoliini on siäl oottamas plaaduntarkkailijan tavoin, ettei mitään pahennusta herättävää saavu asumukseemme.
N O H ! jos ihan vahingossa samalla pilppusin sähkölaskun ja uudet korvakuulottimet, ni tarviaako siitä niin kovaa karjua, että koiranpoikasen korvatki o hellinä...

3. Eteisessä on hyllyllinen herkkuja, eiku siis kenkiä. Niitä eipi saa ottaa, ei laisinkaan. Taimisisko niitä aikanaan kanniskeli vessanpyttyyn, mutta meikkis on päättänyt muotoilla ne uudelleen. Tai, no vaan aina sen toisen niistä kenkuleista. Toinen saa jäädä aivan rauhaan. Enkä ihan yhtään ymmärrä, miksi sitten ollaan kiukkupehvoja ja roikotetaan sitä muotoiltua disain-kenkää kirsun eessä ja kattotaan pahalla silmällä.

Hyväähän minä vaan tarkoitan, ja Taimi kanssa.
Lisää keppostelua luvassat tee Kaisla ja Taimikinkku Minellin


tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Aivan kauhea katastromppi!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen kertonut, miten meikämandoliinin maailma on pahemman kerran päässyt mullistumaan, koska ne pirskatin Usvan pennut. Ja ollut hermolomalla, koska ei voi kestäääää!

Mut on jätetty ja hylätty pöydän alle yksinään ynisemään, kerta kaikki vaan tahtoo niitä pikkupenneleitä paijata eikä mua laisinkaan.
Olen syvän loukkaantumisen vallassa ja murisen mustasukkaisuudesta, ehkä en toivu tästä koskaan.

M U T T A...pahempaa on vielä luvassa...
Nimittäin ja näjetsen, kuuntelin salaa pentuhuoneen kulmalla, kun mamma jutteli jonkun pennuista pyörtyneen kanssa, ja arvatkaa mitä!

M E I L L E jäi yks tommonen N A K K I K Ä Ä R Y L E!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 Minen ehkä khestä! Minne saa valittaa? Voiko sen palauttaa?

Se tulee ja syö mun kaikki lelut, vie mun nukkumapaikan soffalta ja varastaa mun ihmiset.

Sitte kaikki tulee taas meille ja vaan tuijottelee sitä pikku piraijahammasta ja antaa sille leluja ja talot ja tavarat, enkä mää saa mtn.

Otan kohta reppuni ja rensselit sekä iikkeapallon hampaisiin ja muutan tästä vielä mutsille. Helmiäippä osaa sentään arvostaa meikkistä, mummuSäde ei niinkään, vaikken yhtään tajuu et miks.

Sittenhän saavat etsiä ja ihmetellä, et minnei se Taimikinkku oikeen katos ja pitäkööt pentunsa.
N I H !

PS. Muutin mieleni, nakkikääryle Kaisla on oikeestaan melko kivakin kaveri, nyt kun vihdoin lakkasin pentusia pelkäämästä. Mikäs olis mukavampaa, kun riehottaa matot ruttuun ja tehdä mammasta hermoraunio, sekä opettaa Kaislalle ihan kaikki Taimikinkun temput ja tohinat.
Niistä sitten lisää.
Tee Taimikinkku Minellin ja pikkusiskonsa Kaisla



torstai 23. toukokuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Terve taas vrendit!
Viime aikoina on ollut meikämandoliinin hermot kovalla koetuksella, koska pennut.

Kaikki vaan tulee meille kylään, mutta sen sijaan et ne huomais mut, ni ei..
ne painelee sinne vinkuvien mörkönakkikääröjen luo vaan sanomaan tuitui ja tuijottelevat
niitä pöhköjä pöllyröitä silmät vetistellen.

En voi ymmärtää, koska M I N Ä olisin paljon parempaa seuraa kuin nuo kyseiset vonkuvat vötkäleet.

Perusteluita:

Osaanhan tuoda ikeapallon, ja aivan vierailevan henkilön naamaan kiinni.
Jos ei heti älyä leikkiä, ni mätän sillä pallolla niin kauan et leikki, ja varppisti.

Saatan syöstä itseni syliin siten, että heikompaa hirvittää. Tai no, joku heikompi saattaa pudota sohvalta, kun säntään syliin aikas vauhdilla. Mutta hyvinkin hellyyttävästi.

Istua nakotan vieressä niin kauan, että saan vierailevalta henkilöltä:
rapsutuksia, voikkuleipää, pitsaa, sipsuloita, keksinpalasen, tai ihan mitä vaan se yrittää syödä.
Saatan myös tassulla täppiä kyseistä vierasta niin kauan, että se älyää rapsuttaa tahi antaa sitä syötävää.

Olen äärettömän viksu ja vilmaattinen koiranpoikanen, ja jossei sitä ymmärrä, ni menköön sittevaa sinne nakkilaatikolle niitä pötköjä tuijottelee.

Siite nii vielä ärsyttelee sekin, että mamman makuuhuoneen ovessa on portti. Emmä sinne ees haluis, mut eipä mua myöskään päästetä. mikä on törkeä vääryys.
Yhtenä yönä, kun vötkylät ei meuhkanneet, ni aattelin mamman viereen könytä, vaik oli hiukka haastavaa, koska portti. NOH, minähän sen portin yli kiipesin keskellä yötä ja kohta oli koko revohka hereillä nakkikääröjä myöten. Vähänkö pakenin paikalta ja pahoilla mielin.

Lasken jo minuutteja, et milloinkohan noi käärylät häipyis ja meikä sais taas olla ihan ykkönen tässä sakissa. Ennesku pahotan mieleni lopullisesti.
Terveisin TaimiKinkku Minellin




sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Kauheita mörköjä!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut äärimmäisen tylsistynyt, koska meidän Usva oottaa pentuja.

Ihan yhtn en tiijä, et mitä se meinaa, mut tylsää on.

Usva, mun paras riehakaveri, vaan makaa ja puhisee ja pullistuu.
Ei se leiki eikä juuoksentele laisinkaan.

Ihmismamma - ja iskä vaan komentaa meikkistä, et ei saa riehottaa Usvaa ja olehan nyt siinä Taimi, kun  kohta tulee pentuja... ihan vaan äimänkäkenä on meikämandoliini sitä pohtinut, kunnes...

Meidän mamman makkarista alkoi kuulua sellasta vikinää ja murinaa, etten oo ikänä kuullu,
paitti tietty omassa pentulaatikossa, mut ehämmä semmosii voi ees muistaa.

Korvat lepattaen ja otsa ojossa olin hirveesti sinne menossa ottaa selvää, mut eihän mua sinne päästetty, tai korjaan, E N  U S K A L T A N U T mennä, koska jtn hirveen pelottavaa...

Makkarin oven takana vaan kuuntelen korvat korkeella ja pää kenossa, mutta sinne en mee, koska ihan kauheeta kummiski on luvassa.

Kerran sitten uskalsin kattoo ja arvatkaas: siä on semmosii vinkuvii nakkikääröi, jotka makaa vaa rivissä Usvan tissillä ja huutaa, jos se liikkuu ees ihan yhtään. Non jotain ihan outoo kieltä puhuvii pikkuotuksii, en tiiä ovattekon lintui, kaloi vai kanapoikii.

Mamma sanoo et ne on koiranpentuja, kuus tyttöö ja kaks poikaa, mut ehei en usko...
Koiranpentu on semmoi söpö nallenaama, eikä tommonen vonkuva votkale, kattellaan ny täs viä tovi, jos uskaltaisin ovea lähemmäs.
Vielä en oo rohjennu, kerta ovatten semmosii kauheita mörköjä.
Ens viikolla uus yritys.
Terveisin TaimiKinkku Minellin
PS. Tässä mä oon ite semmosena nakkikäärönä, en khyl voi muistaa...



lauantai 4. toukokuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Eipäs kesä tullutkaan, ota rennosti!

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen ihmetellen miettinyt tätä kevättä.
Ensin on kylmä ja märkä, koska kevät.
Sitten yhtäkkiä on kuuma ja kämpäsiä, koska kevät.
Kukaan ei jaksa kävellä, läähättäen lyllerretään pitkin ojanpohjia, koska kuuma.
Onneks monikaan ei kerjenny valittaa,
koska taas on kylmä, märkä ja taivaalta sataa tassunkokoisia räntäpalloja.
Ei voi pieni koira ymmärtää...

Sitten niitä uutisia:
Meikämandoliini alkaa olla melkoisen kypsä tähän kevääseen, eikä vaan sään puolesta.

Siskolikka alkaa nimittäin ja näjetsen olla sevverran pullea parivaljakko, ettei siittä oo enää minkään.
Ei se leiki, ei paini eikä hyppele. Makaa vaan, huokailee ja tuijottaa tyhjyyteen.

Voihan Kalevi Härvä ja kyllä sentään, miten ammottavan tylsää on eräänkin TaimiKinkkusen elämä.

Ihan minkään ei pääse, koska pennut.
Ei saa riehua, koska vauvoja.
Lakkaa puremasta Usvaa heti korvasta ja lopeta riekkuminen, koska pennut.

Tässä ei khyl kohta hyvä heilu, jollei toi siskolikka kohtapuoliin ala jo jakaantua ja leiki munkaa.
Hetikohta kun pennut syntyy, alan opettaa niitä Taimikinkun tavoille.
Oppitunteja on useita, mutta tärkeimmät niistä ehkä:
Miten koiranpentu saa onnea, menestystä ja ihmisperheen kiedottua nasumasunsa ympärille?
Kerjäämisen salat
Näin riehun itseni pökerryksiin
Pikkuparvekeniksejä eteski mattojen ja kukkien syöntiin
Keskity ja kakkaa kenkään
Opi tunnistamaan eri rapsahdukset: jääkaappi, posteljooni, jokuonvarppistioventakana, jäätelö
Kieriminen eritteissä

Mä jään ny näitä pohtimaan, ja saatan ehkä ottaa pappan auton ja lähteä kylille, koska tylsää.
Terveisin TaimiKinkku Minellin


perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Kesä tulee, oletko valmis?

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ihmetellyt, että minne hittiin kaikki lumi on kadonnut?
Sitten olen päässyt taas ystäväni Sisun autokyytiin, ja kuten tavallista etupenkille, makso mitä makso. Tällä kertaa osasin laittaa lasinpyyhkijät päälle, ihan ite. Oottakaas vaan, kohta ajelen autolla ihan isseikseni. Jos näette Vantaan kulmilla autoa ajelevan kultsublondin, niin soon todnäk. meikämandoliini.

Sitten niitä uutisia:

Kevät on koittanut ja lumet lähteneet. Koiranpäivää on vietetty, meillä 24/7 ja kolmekkuusviis tiätty.

Ensimmäiset kukat oon syäny parvekkeelta ja jahdannu naakkoja. Mua ei voi jättää vahtimatta partsille, koska linnut.
Mamma pelkää, et mä viel jään kuupastani kiinni parvekeaitaan, kerta oon  niinkin innokas metsämies, että lähtisin varmaan aita selässä lentoon, jos niikseen tulis. Mitä lie sekin tarkoittaa sittennii.

Ekat punkitkin on nähty, kävelemässä meitsin otsalla, yäk.
Kärmeksiä en oo vielä leikittäny, sitäkin mamma pelkää kuollakseen. Minä en niinkään.

Usvasiskolikka on yllättäen pullahtanut melkoiseksi möhömahaksi. Mietin, et miten se onki mahollista, kerta saadaan samat satsit safkaa. Käyköhän se yöllä naapurissa maggaralla?

Mamma sit valaisi, et se saa pentuja. M I T Ä  I H M E T T Ä!!!!! Minä vaan kysyn ja kauhistelen.
Minähän se olen meidän perheen vaava ja kermapeppu, äidin lakas ja iskän hellantelttu.
Auta armias, jos niistä pennuista jää joku meille kotiin, enhän mä sitten voi enään mikään vaava ollakaan, ai kauheeta...
Nyt mun pitää kiireesti mennä anomaan lohtumakkaraa tähän mahdolliseen kauhuskenaarioon..
Vappuja vaan kaikille ja kevättä tee TaimiKinkku Minellin


torstai 4. huhtikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: On siis kevät...

Terve taas vrendit!
Nyttemmin meikämandoliini on niiiin onnellinen, koska kevät.
Keväällä aurinko paistaa, pääsee partsille syömään mamman kukkia ja ottamaan aurinkoo.

Koirankakkavuoret paljastuvat hankien alta ja ihmiset kiukkuavat.
Minälikka vaan heilutan häntää ja iloitsen valosta ja lämmöstä.

Noh, kohta tulee punkki, hotspotti ja sinilevä.
Mutta mitä välii, koska ah ihana vuodenaika.
Sen kunniaks kevätruno tai laulu, ihan kui vaan.
Just sulle.

On siis kevät, kuljen Vantaanjoen rantaan
sorsakaan ei lennä, mutta Taimi kyllä jaksaa.
Kevät, pystynkö kepakkoa kantaa?
Nuppi jäi jumiin, onko mtn enää antaa
Kevät, kuljen Vantaanjoen rantaan.
Hihna lähtee irti ja minätyttö karkaan
Kevät, pystynkö sorsaa enää noutaa?

Sinä tarjosit kuivanappulaa
Minä olin hölmö, toivoin lauantaimakkaraa.

On siis kevät, uskoin saavani hyvää
no, mamma on mamma, ei se tajuu mistään mitään.
Kevät, kaiketi sohva vielä kestää,
lehdet jo söin, ei sitäkään voi estää.

Kevät, kohta minä kukkaset kaivan
mullasta ylös
ja näen ison vaivan
kevät, sydän rinnassa paisuu
elossa on vauhtia ja se on semiraisuu
kevät, mitäpäs muutakaan voisi
kun päivät on pitkiä ja valoa toisi.
Iskä grillaa ja makkaran saisin
kevät on täällä ja kaiken syödäkin jo taisin.
Röyh.

Ihq kevättä kaikille tee TaimiKinkku Minellin



torstai 28. maaliskuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Nuppi jumissa

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ärsyttänyt mammaani riehottamalla ikeapalloani pitkin huushollia.
Siinä ovat riehottuneet myös Usva-sisko sekä jo kymmenen vuoden kunnialliseen ikään päässyt Kastemummu. Se ois jo vissiin mielellään paketoinu mut ja lähettäny vaikka Kiinaan sinne pallosten valmistusmaahan. Ja menolipulla.

Onneksi nyttemmin on tullut kevät ja ulkona on myäskin runsaasti aktiviteettia, jottei mamma vallan parantolaan joudu. Eikä Kaste.

Tänään olen enimmäksen viihdyttänyt yleisöä Vantaankosken rannalla.
Eikä ollut kivaa. Mulle naurettiin.
Ja meikämandoliinille ei naureta, ettäs tiiätte.

Siinä käveltiin kauniissa auringonpaisteessa, kuvitelkaa siihen taustalle joku rauhallinen pinkiponkimelodia. Semmonen seesteinen tunnelma ja kaikkee.

Kunnes....
Joessa uiskenteli sorsa. Tai kaks.

Meitsihän vallan villiintyneenä alkoi haukkua räksyttää niille siipiveikoille, koska noutaja.

Siinä aikani äyskäröityäni ajattelin pienessä koiran päässäni, että tostahan minä aidan rakosesta tunken nuppini viäläkin lähemmäs niitä räpäköitä, ellen vallan loikkaa jorpakkoon.

Juuei käynyt niin. Vissiin on TaimiKinkkusen nuppi sevverran turvahtanut, että sinne jäi.
Jumiin.
Siinä sitten aikani älämölöttyä mamma kiskoi kuupan irti sillan kaiteesta.

Ehti mennä ohi monta Jormaa ja Pirkkoa kahisevissa yhteensopivissa ulkoiluvaatteissaan, ja kaikki nauroivat. Minulle.

Kerrankos sitä pieni koiranpoikanen tunkee kuuppansa liian nirkosesta rakosesta lävitte, eikä saa sitä lainkaan poies. Kokeilkaas itte ja naurakaa sitten päälle, nii-i!

No, onneks tästäkin tilanteesta selvittiin lievällä myötähäpeällä ja nirhaantuneilla korvakarvoilla.
Ei sitä koskaan tiijä, minne sitä seuraavan kerran kuuppansa taas tunkee....
Keväisin kuulemisin TaimiKinkku Minellin

PS. Tässä mä oon justiin ennen jumiutumista....ja kuka laittaa kaiteisiin tommosia pirkaleen vaijerei, 
minä vaan kysyn!!!!!!




perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: rakas palloni

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen odottanut mammaa Levin lomalta kotio.
Ja voin kertoo: siinä riemu repes ja vähän muutakin, kun se loppuviimetteks sitten palasi ...

Ensirakkauden hälvettyä on mamma taasen hermoustunut meikämandoliiniin aivan huolella.
Koska pallo.

Meitsillä on semmonen vihreäkeltainen pallonen, joka saa munt aivan sekaisin.
Semmoi ikeapallonen, vaikken ny yhtn taho ees mainostaa.

Mamma on luvannu vaihtaa mut kissanpentuun, antaa poies, tai ees sen pallon.
ja kysyntää on ollu: yyvee ja aavee ja epätoivojono, kaikki tahtoo Taimikinkun, että siittäs sait mamma. Meikällä on vientiä.

Tästä riemastuneena kirjoitan rakkalle pallolleni rakkausrunon, et siittäs saat mammanen.

Minun pallo,
ah
pallonen.
Niin pyöreä ja purtava.
Pian heitän sen.
Ja kun perään juoksen
kaatuu kukkavaasinen.
Mamma huutaa
minä en.
Rakas pallonen,
ymmärrä en.
Sua niin rakastan.
On tää niin vaikeeta.

Viikonloppuja toivottaapi TaimiKinkku Minellin ja Pallo


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Mikä ihmeen PEVISA?

Terve taas vrendit!
Nyt seuraa ohjaus-ja kasvatustuokio, kandee lukee, aiheena PEVISA:


Kun istuskelet ensimmäistä kertaa pentulaatikon äärellä ja nuuskuttelet niitä
maidontuoksuisia nahkamasuja, ei ehkä pälkähdä päähän lähteä justiinsa selvittämään
tätä kirjainyhdistelmää.


Sitä varten on olemassa esmes meikämandoliini,
tutkiva sessereportteri TaimiKinkku Minellin.
Ja koska satut lukemaan tätä juttua tästä meitsin blokista, olet jo pitkällä asian ytimessä,
koska mun yks hommajutskia on nimenomaan tiedottaa,
opastaa ja ohjata näinkin kummallisten kirjainyhdistelmien saloihin.


Siispä: PEVISA. No sehän on tietty peevelin ihmeellinen sessemäinen arvoitus…..
No eipäs olekaan, kun kultsikoitten  ja tietty monien muidenkin rotujen oma perinnöllisten
vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma.
Mites tää muka nyt  muhun liittyy? Ihmettelet siinä samalla, kun naskalihampainen
koiranpentu puree sua varpaasta.


No silleesti se liittyy, ettei sun tartte sitä ees ihmeemmin mietiskellä.
Kattos, kun jos istuksit jonkun asiansa tuntevan, luotettavan ja omaan rotuyhdistykseen
kuuluvan kasvattajan pentulaatikolla, ni sehän on miettinyt sitä asiaa jo kauan ennesku
sä ees oot koissukkaa toivonut.


Se koirien kasvattaminen kun ei ookkaan mikään semmonen et nytpä tehään pennut,
ku on kivat koirat-juttu.
Kasvattaja on hyvinkin voinut kasvattaa oman rotuisiaan koissuleita  jo pitkän tovin,
miettinyt mitä rotuominaisuuksia niillä on on ja tietty et koirat on terveitä.


Tän PEVISAN mukaan ainaski meiltä kultsuilta pitää kuvata lonkka-  ja kyynärnivelet
sekä tarkistaa säännölleen silmät.
Vain ja ainoastaan tervesilmäisiä, hyvälonkkaisia - ja kyynäräisiä koissukoita saa
käyttää jalostukseen, ja joka ikinen asiansa osaava kasvattaja tietää tarkalleen
ja vissisti nää säännökset.
Siks sun ei tartte niistä huolehtia.


Sitten kun vihdoin saat sen pienen naskalihampaan omaks, ni kasvattaja toivoo myös,
et sinäkin kuvautat sen söpöliinisi sitten aikanaan. Silloin ei kande miettii,
et voi että ku on hintavaa tuo koiranpito, voin khyl kertoo, et niin onkii,
mutta sitäkin antoisampaa puuhaa.
Ja voihan siinä käydä joskus niinkin, että sitä sunkin ikiomaa sessetyttöä tahi-poikaa haluaa
se asiansa osaava kasvattaja käyttää suvunjatkamiseen,
ja silloin loppuviimeiks pitää olla ne kaikki terveysasiat kunnossa.


Äläkä murehdi, jos sun rakkaan koissulisi lonkka- ja kyynärnivelet
ei aina oliskaan sitä parasta A-ryhmää,
kasvattajakaan kun ei oo mikään ihmeidentekijä eikä ennustaja.
Se ei tee sun omasta mussukasta yhtään sen huonompaa,
kunhan maltat kuunnella oman koirasi hoitoon ja kasvatukseen liittyviä ohjeita sekä noudattaa niitä.


PEVISA-terveisin TaimiKinkku Minellin

PS. Ja jos mietityttää, ni meitsi ja systeri on kuvattu,
Helmiäipästä, mummukoiraSäteestä ja koko suvusta puhumattakaan!

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Kakkelin syvin olemus

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen voinut jo huomattavan paljon paremmin, mutta siltikin on pitänyt meikämandoliinin ottaa hiukkapiukkasen rauhallisemmin, ettei kinttu enään kipeydy ja selkä jumiudu.

Pierujuttujen lisäksi on tullut huomattua näin kevään kynnyksellä nuo hangilla hohtavat kakkakikkarat. Tai  N O H, onhan siellä muutakin kuin kiinteä kakkendaalia ja siks varten oon teittiä varten ajatellu syväanalysoida vuorostani kaiken sortin kakkipläjäykset viimekertaisten pierujuttujen jatkeeksi.
Sehän on joteski suht luonnollista, kun sitä tarkemmin ajattelee. Eikös.
Mutta oolsprait sanos naapurinkin Jamppa ku riiuulle läks, tai jtn....mennäänpä astialle:

Pyyttoni
Joskus kun kakkendaali ei oikeen meinaa tulla säännölleen ja se panttautuu peräsuoleen, syntyy pyyttoni.
Kun pyyttoni päättää sitten vihdoinkin purkautua, niin sitä riittää ja riittää ja riittää. Koiruuden inehmoihminen katsoo jo pyhää toimitusta sillä silmällä että oksat pois ja onnea. Eihän se valtava kakkakärmes meinaa enään mahtua mihinkään markettikakkapussiin, saatika neljään. Ja miettikääs sitä koissuparkaa, joka pyyttonia pihalle puskee: Toimintoa suoritetaan, älä häirii.

Kakkapallo
Kakkapallo on pyyttonin sukulainen, mutta harvinaisen hankalan muotoinen pihalle puristettava pyöröpelletti. Kakkis kinkeytyy ihan viimeiseen peräsuolen päätyyn ja muodostaa sinne tennis- tahi pahimmoillaan jopa kuntopallon kokoisen jöötin, jonka pihalle puskenta pätkii vähintään verisuonet joko ylä- tai alapempusta. Koissulit yleensä kiskovat pyllynreijän reunojaan pitkin pihamaata saadakseen kammottavan kakkapalleron liikkumaan edes johonkin suuntaan ja mielellään sinne mäjelle päin.
Joskus valtava puupparäjähdys auttaa pyöräyttämään tämänkin karmivan kakkakokemuksen pellolle peräreijästä. Varokaa silloin nilkkojanne!

Pyrstöyskä
Pyrstöyskää pukkaa näin kevätaikaan, kun kaikensortin hiirenraadot ja mädät heinät alkavat maistua. Pyrstöyskän elis ripsan erottaa hangella normikakkelista siitä et ripuli muodostaa kauniita kukkakuvioita pökäleiden sijaan. Joteski niinko taiteellinen kakka.
Eteski hyvin taiteellinen, kun pyrstöyskä on rujahtanut ilman suurempia varoituksia sisätiloissa pitkin olohuoneen mattoa, tapettia ja soffatyynyjä. On se vaan ihme, ettei kukaan siinä kohdassa kehu, että voi miten hieno sesse ja taiteellinen kakka! Teepä vielä toinen.

Nou hätä!
son kakkis, joka ei koskaan tullut. Sesse päkistää ja pyörii, päkeltää ja huohottaa, ohtasuoni pullistuen yrittää pinnistää pihalle kakkakikkaretta, jota ei koskaan ollutkaan. Mielukkaammin sitä päkistäis pihalle vaiks pyyttonin tai pyrstöyskän ku tämmöstä. Olis tyhjää parempi.

Keksikääs te lisää näitä kakkelijuttui, mun pitää ny päästä kiiruusti pihalle! Ja on kakkelipusseja mukana, koko rulla. Otathan sinäkin!
terveisin TaimiKinkku Minellin












perjantai 22. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Voihan pieru!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen ollut enimmäkseen sairaslomalla venähtäneen selkäni kanssa ja arvaatkaas vaan, onko ollut tylsää!!!!!!!

Meikämandoliini on keksinyt ihan kaikkea mahdollista ajanvietettä ja arvatkaas vaan, onkos erilaisten pierujen arviointi ollut yksi niistä.

Ihmiset ja koirathan siis pieree, elis päästelee kaasuja, tuhnuttelee, huohotinputket falskaa ja silleesti.
Pierettimet puhuvat useasti ja tiuhaan tahtiin.

Ihan vannomatta paras ja siltikin niin totta, että meikä myös päästelee näitä silmiäkirveltäviä putteja ilmoille, milloin mistäkin syystä.

Ajattelinkin nyt tähän eriöidä muutaman pierunplaadun ihan vaan teittien iloks ja ihmetykseks.
Onneks sentäs blokista haju puuttuu...

Mykkä hiihtäjä

Mummusäde on mykkien hiihtäjien kuningatar. Siinä lepää frouva soffan kulmalla kuin kuninkatar ikään, ylväästi ja niin kauniina. Kesken pittoreskin hetken ilmoille ujeltaa sellainen hajupommi, että heikompaa hirvittää, silmiä kirvelöi ja yök puskee kurkusta. Tuoksu on silmämunatkin nyrjäyttävä.
Kaiken keskellä istuu mummukoira edelleen tyynenä kuin tatti, kulmat vaan tanssii.
Mykkä hiihtäjä kävi kylässä, tainnutti ja kuolo korjasi. Ääntäkään ei päästänyt.

Varren kanssa

Onko koskaan käyny silleesti, et hirvee ripsan tunne on möyrinyt mahassa jo tovin? Ehkä söit sen pullapitkon pöydältä, ehkä et. Mutta ihan hirveesti pierettää. Et kuiteskaan uskalla päästellä pahimpia töräytyksiä ilmoille, jos kävis kuiteski vahinko, varpusparvi hyökkäis ja silleesti. Siinäs sitten ujellat aamuyössä jotain herkkää sielua päästämään sua pihalle. Sinne sitten kun vihdoin pääset, ni pasuuna laulaa ja urku aukeaa. Siinä tuli tulkittua hanurikappale jos toinenkin ja loppukaneetiksi hangelle piirtyy kevyehkö kakkakepponen. Tai kaks. Ahneella oli  jtn jtn tai sinne päin...

Puuppa

Puuppa elis kotoisammin ihan normi pierahdus voi olla sarjatulimainen räsähdys, yksittäinen pöräytys tai kimeäkin piipahdus. Kerrankos kun tämä koissuli puupan päästi, ni säikähti itekin, kun ei yhtään ymmärtäny, et mistäpäin hanikkaa se ääni ja haju oikeen tulivattenkaan. Tovihan siinä meni, ennesku koissukka hiffas, et pyppyhän siellä lauloi ja ihan itekseen.

Mätämuna

Joskus tulee syötyä jtn oikeen suurta herkkua: mätää varista, kania tai esmes sieniä. Silloin sietää pieruihin perehtyneemmänkin henkilön, koissukan tahi inehmon siirtyä hikkupiljaa takavasemmalle. Mätämuna nimittäin ja näjetsen sulattaa tapetitkin seinistä. Aikansa, kun mätä riista saa mahassa muljuta, se alkaa siellä kiertää ja kehitellä sen sortin aromipesää et avot ja harasoo.
Kun se viimein alkaa päästä ihmisten ilmoille, on viisaimpien paras paeta paikalta pikana ennen lasarettiin lähtöä. Näkymätön vihollinen ampuu nimittäin kovilla ja kohti. Edes paskio ei pelasta, kun mätämuna iskee.

Tämmösii pierypyppyi täl kertaa ja loput pullopostissa
terveisin TaimiKinkku Minellin
PS. ehkä päästin, ehkä en, taisin taintua itsekin.







torstai 14. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Taimikinkku sairastaa

Terve taas vrendit!

Ja muuten aivan hermeettisen hauskaa ystävänpäivää kaikille! Halipusut vaan ja sillai!

Meikämandoliini joutuu ottaan tän ystispäivän hiukkapiukkasen rennommin, jos mahdollista.
Koska, kipeä.

Joku hemmetin niska-ja selkäjumi on iskenyt kyntensä meikämandoliinin vetreään lihaksistoon.
Ehkä riehuin, ehkä en. Mutta tässä on tulos.
Se on ihan pauttiarallaa fifti-siksti, et mistä oon kipeytyny.
En tiiä, eikä taidaa tietää ees naapurin Erkkikään. Eikä se puolimeetrinen lumihankikaan.
Mutta kipeä oon.

Ja on kuulkaas saatu aivan parhaan A-ryhmän hoitoa. On käyty lekurissa, ja vallan orthobeedillä tai jtn. Hieroja on käynyt kotona asti asettelemassa TaimiKinkkusen fileitä kohilleen, mamma o siirtyny plaattialle nukkuu meikän viekkuun. Ja mulle on jopa laulettu hoitolaulu. Mummu keksi:

TaimiKinkku sairastaa, häntää hellikäämme.
Herkkusilla hoidelkaa Koissuystäväämme.
Pizzapala lämpöinen hyväks olla voisi.
Grillikana paahteinen ehkä avun toisi.
Patjakseni parahin Hästens levitellään,
peitteheksi untuvaan kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksemme
itse käymme uinumaan Taimin vierellensä.
Usvakoira vartio uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Rakkaus paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Taimi-raukan kuntohon ens viikoksi jo saamme.
Ehkä ja meibii.
Tämmösii toipilasjuttui täl kertaa ja loput talvilomalla
terveisin Taimikinkkuautsjaouou Minellin

perjantai 8. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia:Sutkautusten aatelia Matin tapaan

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen ollut ovela ja luonnikas oma itseni. Hiukkapiukkasen on taas ollut tylsää, koska mamman yövuorot. Mutta muuten on mennyt ihan suht jebajee!

Kuulin mammalta, et semmoi suurhyppymies ko Matti Nykänen on menny poies. Yhtään en tiiä, et minne se hyppäs, mut kuiteskii. Toivotaan et jonnei hyvään paikkaan, samaan esmes ku Helmiäipän ukki ja Sofia-mummu ja vanhempi Helmi-mummukka sekä kaikki muutkin poiesmenneet rakkaamme.

Tää Matti oli melkonen supliikkimies, vähän niinkus meikämandoliinikin.
Hänen muistonsa kunniaks aattelin, et mites noi Matin supliikit sopis meitsin maailmaan.
Älä pahastu, vaan ota huumorilla, ni elämä on ihan varppisti laiffii...tai jtn. 

Älä koskaan syytä omista teoistasi ketään muuta. Se on mafian laki.
Hirvee ripsa ollu, pyrstöyskä ja sillai. Ihmisäippä menee töihin ja on antanu lääkkeet ja muut. Silti tulee ihan hirvee alkuräjähdys äipän sohvalle, seiniin ja kukkalaitteille. Sit hävettää iha hirveesti ja siellä makaat pimeimmässä nurkassa.
Juu-u...Näillä mennään.

Tällä kertaa ei lähtenyt lapasesta, vaan lähti jalat alta.
Aamulenkillä aidan vieressä näet jättimäisen kaniperheen. Eihän siinä nyt mitenkään voi enää riistaviettinen koiranpoikanen käyttäytyä. Vauhtia otettiin ja ihan hikkapiukkasen. Mammalta lähti jalat alta ja meikältä aivan lapasesta.

Minusta alkaa tuntua, että kuulun jokaisen suomalaisen kodin perheeseen.
Niinpä. Minusta jokaisen suomalaisen perheeseen pitäisi kuulua yksi TaimiKinkku Minellin tai hänen kaltaisensa yksilö. Olisi elämä paljon iloisempaa, ihan kaikilla

En ole ulkona kuvioista, olen pihalla.
Niin kuuluu ollakin. Ja ihan joka hemmetin päivä. Son koiranelämää se.

Ehkä otin, ehkä en.
Tuumasi ykskin Taimikinkku Minellin, kun koko pullavadin rosmouksesta syytettiin.

Kyllä mä tän ymmärrän, mutta kun mun aivot ei.
Mietti Taimi, kun rallytokon alkeita harjoitteli.

Tämmösii tänään ja vielä sanon, et kaiken kokeneena, jotain on varppisti vielä kokematta
terveisin TaimiKinkku Minellin



perjantai 1. helmikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: television ihmeellinen maailma

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimäkseen ollut tylsistynyt, koska mammalla on ollut yövuoroja. Sehän tarkoittaa sitä, että mamma on yöt töissä, ja nukkuu päivät. Meikämandoliini on asiasta tieteski hiukka eri  mieltä, koska mamman tehtävänä on viihdyttää juurikin ja ainoastaan meitsiä, nii ja siinä sivussa Usva- ja Kaste- kultsuja.

Usva-systeri osaa viihdyttää kylläkin itse itseään, koska telkkari. Viime viikollakin se istui telsun eessä ja katsoi koko vihreän timantin metsästys-leffan. Perheen ihmiset olivat jostain kumman syystä hieman kärmeissään, koska Usva katsoo sitä ohjelmaa melko läheltä. Kukaan muu ei juurikaan näe mtn.

Usva katselee mielellään myös kaikkia luontodokumentteja.
Eteski jos ruudulla vilahtaa oravia, kaneja, rusakoita tai peuroja. Vasaaneista puhumattakaan.

Silloin saattaa olla vaarana, että koko telsu kaatuu, koska Usva villiintyy riistasta melkoisesti, olipa kyseessä sitten oikeat elikot tai telkkariversiot.

Monasti Usva lähtee juoksemaan ja yrittää kurkkia telsun taa, jos joku kurre vilahtaa näytön ohi. Semminkin on telkkari ripustettu seinälle, koska vaaran hetket ovat olleet liiankin usein käsillä Usvan tökkiessä kuonolla ruutua.

Usva on ohjelmiston suhteen melko kaikkiruokainen: kaiken hän katsoo suhdekiemuroista keskusteluohjelmiin.
Empatiaa riittää niin pelastetuille rescue-eläimille kuin selviytyjistä  putoajille.

Jos Usva sais päättää, ni telkkarista tulis 24/7 seuraavat ohjelmat:
Kanien ihmeellinen maailma
Rusakkojen salatut elämät
Paratiisisaaren papukaijat
Kauriit ja notkeat
Tö voices ov Vinland: luontoäänien aatelisto
Vain lehmiä
Haluatko riistanvartijaksi?
Keisaripingviinin took shöy
Sininen lenkki
Leijonan luola Afrikka

Tämmösii tällä kertaa ja loput ohjelmistossa
terveisin Taimikinkku Minellin



perjantai 25. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: eläinmaailman somejulkkiksia

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ulkoillut, uinut ja lepäillyt. Ehkä ihan pikkuhiukkasen ärsytellyt perhettä liialla energialla, koska kylmä ja pakkanen.

Pakkaspäivän ratoksi olen kuiteski keksiny hommaa seuraamalla ahkerasti vieressä, kun ispäihminen ja mamma selailevat semmosta kännykkää. Minä sen kyllä mielelläni tassulla tahi kuonolla tiputan maahan tai tyrkin poies, koska olenhan paljon tärkeämpi kuin joku konevempele.
Sittenii välillä mamma kiukustuu, kun puhelin lentelee pitkin plaattiaa, koska minä haluan rapsutuksia enemmän kuin mamma sais somettaa.

N O H , eniveis, meikämandoliini on siinä sivusilmällä sitte kummiski kurkistellu, et mitä se mamma tuijottelee ja onhan siellä aina välillä ihan hauskojakin juttuja.

Esimerkitteks toi Pertti, se erittäinkin perseilevä (anteeks) labradorinnoutaja. Sillä on justiin semmonen kuivakka huumori ja ihteironia, josta meitsi pitää. Jos silleesti vois kehdata sanoo, ni lähes sukulaissieluja ollaan. Meikä ny nuorempana hiukkapiukan innokkaampi tapaus, tietty.
Ja Pertsassa on semmosta noutajapojan charmia. On se komee! Terkkuja vaan Pertille Taimikinkulta.

Sittennii on tää someilmiö siittä kiukkusesta kissasta. Tö grampi Kät vai mikä lie, ku ei oikeen toi Lontoo taivu. Hiukka liian nekatiivinen tapaus meikämandoliinin makuun, mutta hassunhauskoja ne sen kuvat on. Son aina  sennäkönen ku joku ois justiin pierassu ihan hirveet lemarit justiin sen kuonolle. Tai sitten heilutellu siinä sisävilettä ja syönykki sen ite.

Vielä mainihten semmosen erilaisia herkkupaloja maistelevan kultsupojan, joka aina syleksii poies kaikki tarjottavat pahat vihreet vihannekset tai ei ees maista niitä. Paras kohta on se, missä paha parsakaali pelottaa nii paljon, et pitää mennä pöydän alle piiloon. Onneks siinoli tarjolla muutaki vihannesta ja hedelmää kun se paha parsakaali ja kummiski onnellinen loppu. Se sai kinkkua kaiken sen  kasviskidutuksen päätteeks.  Häpi end.

Ja tiätty hei: kaikki te eläinten ystävät ootte tosi tärkeit somejulkkiksii, kaikki jotka julkasette noita hassunhauskoja videoita ja kuvia rakkaista otuksistanne meidän muiden iloks. Olipahan kyseessä sit jellona, hauveli, kissa, kirahvi tai vaikka minipossu. Tuotte iloa päiviin.

Tänks vaan teille terveisin TaimiKinkku Minellin
PS nytten voin ottaa pikku torkkuset, kerta oon taas kirjuuttanut, son Moro!




torstai 17. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Keppihullun hommia

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen seuraillut ihaillen, miten mun rotutoverit ovat saavuttaneet kaiken maailman palkintoo ja mainintaa kultsuille ominaisissa lajeissa. On NOME-A, NOME-B, WT ja semmosii. Yhes noudetaan ammuttua tirppaa, toises uidaan ja noudetaan jo ennestään saalistettua riistaa ja kolmannes haetaan sellasii pötiköitä elis dameja. 
Noh, meikämandoliinihan on jalostaen yhdistänyt nämä kaikki taiteen lajit, elikkäs tässä esittelen Taimikinkku Minellinin ikioman kultsujen reenilajin: kultaisten kepinnoudon.

Kuulkaas, ku metsälenkit ovat siitä mukavia, että metiköstä saattaa löytää ihania aarteita, mätien sienten ja tirpanraatojen lisäks.
Meikämandoliinin parhaiksi aarteiksi ovat osoittautuneet kepukat.
Koolla ei oo niivväliä, mutta mitä suurempi, sen parempi.

Kun muu väki kuljeksii pitkin polkuja, niin minähän en semmoseen lähe.
Mitä synkempi ja rämeisempi metikkö, ni sen paremmat o mahkut löytää valtavia kepukoita matkaan.

Sittennii, kun olen sen toistameetrisen kepukan löytänyt, taiteillut hammasväleihin ja lähtenyt jolkottamaan, niin silloin kelpaa polku meikällekin.
En vaan ihan yhtn ymmärrä, et miks kaikki huutaa.
Varokaa! ja Auts! ja jotain semmosii.

Heti jos löytää jtn kivaa ja lähtee näyttämään, ni ollaan sanomassa.
P O I S  T A I M I ! Ja ei tässä voi jolkottaa kepakko suussa.
Sitten ollaan naamallaan varvikossa ja noidutaan. Joku polvilumpio mukamas paikaltaan ja muuta semmosta. Voi kyynel!

Varoisivat nyt ihan pikkuhilppasen, sen kerran kun meitsi tulee näyttämään sitä parimetristä koivunrunkoa, jonka vaivoin oon saanut ojasta ongittua, eivätkä vaan noituis meikää.

Kelatkaa ny, mikä duuni, eka ettiä se tseba, saatika sit kuljettaa se näytille. Pelkillä hampailla.

Ei mtn arvostusta raskaan työn raatajalle. Saatika, kun yritän raijaa sitä koivunrunkoa autoon.
Nouvei eikä mitenkään oo ees mahollista.
Kohtsillään kyllä alan kirjuutella jollekin koira-asiavaltuutetulle tästä. Ei niin mitään rotia eikä lainkaan arvosteta keppihullun löytöjä, vasitenkaan näitä parimetrisiä riukuja. Joku palkinto pitäs tästäki saada!
Tämmösii täl kertaa ja seuraavaks voin perustaa klapifirman ja tuoda saunapuut justiin sun ovelle!
Terveisin TaimiKinkku Minellin


perjantai 11. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Niin makaa kuin petaa

Terve taas vrendit!

Mites nukutte öisin?
Meikämandoliini nukkuu oikein hyvin ja pehmeästi, usein ja joka yö.
Pää on useimmiten mamman vieressä tyynyllä ja kirsu vaan peiton alta pilkottaa.

Yleensä meen nukkumaan samaan aikaan ku mamma, vartsaan soffalla vieressä ja odottelen, et mamssu lähtee yöpuulle.
Tai sitten köllötän plaattialla ikeapallo tahi kaks suussa, ja ootan, et mentäs maata.

Iskäihminen yleensä jää soffalle vahtimaan sitä mustaa lootaa, josta kuuluu mökää ja näkyy liikettä.
Sittennii se käy yömyöhällä meitsiä häiriimään, kun vihdoin ja viimein könyää sinne petiin.

Useimmiten siellä sängyssä on kattokaas jo meikä, Usva, Kaste ja mamma. Eipä sinne iskäihminen millään ees enää meinaa mahtuakaan.

N O H ! Sitten se ispäraukka yrittää keskellä pimeintä yön hetkeä siirtää meikämandoliinia siitä sängystä sinne jalkopäähän. Minäkö muka luovuttaisin lämpimän tyynypaikkani poies ja ennii varppistikaan!

Jos minut saa kangettua siittä petistä poies, ni auta armias, jos käyt aamuyön inehmon pissihetkellä, ni voit olla satavarma ja oolsprait et TaimiKinkkunen on sillä välillä kangennut kinkkunsa justiinsa eikä melkeen takas siihen parhaalle paraatipaikalla ja kirsu vaan vilkahtaa peiton alta.

Tässä kohtaa iskäpappanen yleensä luovuttaa ja siirtyy nukkumaan sohvalle tai vieraspetiin, jos nimittäin ja näjetsen mahtuu, sillä vanharouva Kasteelle tuppaa tulemaan öiset kuumat aallot ja hän mielellään köllöttää soffalla seljällään ja ketarat oikosenaan vailla huolia ja minkäänlaista murhetta huomisesta. Usva tuppaa siihen viekkoon tahi jää mamman toiseen kainaloon ihmisten yöpuulle.

Aamulla sitten melkein kaikki herätään pirteinä ja levänneinä, turkit ojennuksessa ja mieli iloisena.
Minä vaan ihmettelen, et mikskäköhän iskäihminen ei aina jaksa olla yhtä pirteä ku meikä.
Kannattais varmaan mennä ajoissa nukkumaan, eikös?
Terveisin TaimiKinkku Minellin




keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kinkun kirjoituksia: Uuden vuoden lupauksia

Terve taas vrendit!
Ja kiva oli kuulla, et jollain oli kerenny tulla jo ikävä meikämandoliinin hömppäjuttui...

Oon ollu näjetsen ja nimittäin ansaitulla joululomalla ja nyt jaksan taasen kirjoitella, koska loma loppuu!

Ihmiset aina lupaa uuden vuoden kunniaks kaiken sorttista: ne lupaa syödä vähemmän ja juoda enemmän vettä, käydä juoksemassa kieli vyön alla pusikoissa ja uiskennella jääpalasten seassa.

N O H ! Emmäkää aijo toiseks jäädä ja lupaan minäkin sittennii kaikensorttista. Katotaa sit vuoden päästä, et miten meni, noi niinku omasta mielestä. Ja ehkä mamman.

Minä, Taimikinkkunen Helmintytär Minellin lupaan vuodelle 2019, että:

Korvani eivät ole enää koristeena. Eteski ku huudellaan syömään, ulos, makkaraa tai sipsuloita.
Iha varppisti nii.

Matkustan tunnollisesti takapaksissa, varsiski jos sinne on asennettu talvella lämppäri, kesällä tuuletin, pehmotyynyt ja höyhenpatjat sekä erikoisvarusteena rentoutusmusiikkia koirille.

En kieri enää mätäsienissä. Ainakaan kolmea kertaa enempää yhden mettälenkin aikana. Vannon.

En kerjää. Annan kattokaas Usvan hoitaa sen homman ja istuksin siinä vieressä aivan viattomana. Säälistä saan sitte herkkuja, ja Usva komennot kerjuusta. Silleesti Helmiäippäkin tekee. Antaa Säteen kerjätä ja odottaa vieressä nöyränä armonpaloja. Aijettä son viksu otus!

En leiki enää heinikossa kärmeksillä. Viime kesänä meinas mamma saada syränvian, ko näki, mitä kepakkoa mä pellolla sohin. Eihän sollu laisinkaan mikään kepakko, ku kyykärmes, hyi hittonen!

En pölli enää veskipaprurullia pikkuvessasta. Siirryn suoraan talouspaperirulliin keittiöstä. Niillä saa aikaan enemmän äksönii ihmisporukoissa. Vasitenki, ku vetää rulla hampaissa rallia ympäri keittiöö ja olkkarii...

Lupaan olla elämöimättä ja möykkäämättä pihalla ja parvekkeella. Paitsi Helmiäipän kanssa. Ja jos nään oravan tai rusakon. Tai hirven, peuran tahi kaniinin. Tai paloauton tai lumiukon. Tai minkä vaan tuulessa lentelevän. Tai ilmassa.

Tämmösii täl kertaa ja loput sitte kohtapuoliin taas.
Mieti sääki, mitä lupauksii voisit tehdä vuodelle 2019.
Rakkaudella TaimiKinkku Minellin