Viime aikoina olen ollut enimmäkseen sairaslomalla venähtäneen selkäni kanssa ja arvaatkaas vaan, onko ollut tylsää!!!!!!!
Meikämandoliini on keksinyt ihan kaikkea mahdollista ajanvietettä ja arvatkaas vaan, onkos erilaisten pierujen arviointi ollut yksi niistä.
Ihmiset ja koirathan siis pieree, elis päästelee kaasuja, tuhnuttelee, huohotinputket falskaa ja silleesti.
Pierettimet puhuvat useasti ja tiuhaan tahtiin.
Ihan vannomatta paras ja siltikin niin totta, että meikä myös päästelee näitä silmiäkirveltäviä putteja ilmoille, milloin mistäkin syystä.
Ajattelinkin nyt tähän eriöidä muutaman pierunplaadun ihan vaan teittien iloks ja ihmetykseks.
Onneks sentäs blokista haju puuttuu...
Mykkä hiihtäjä
Mummusäde on mykkien hiihtäjien kuningatar. Siinä lepää frouva soffan kulmalla kuin kuninkatar ikään, ylväästi ja niin kauniina. Kesken pittoreskin hetken ilmoille ujeltaa sellainen hajupommi, että heikompaa hirvittää, silmiä kirvelöi ja yök puskee kurkusta. Tuoksu on silmämunatkin nyrjäyttävä.
Kaiken keskellä istuu mummukoira edelleen tyynenä kuin tatti, kulmat vaan tanssii.
Mykkä hiihtäjä kävi kylässä, tainnutti ja kuolo korjasi. Ääntäkään ei päästänyt.
Varren kanssa
Onko koskaan käyny silleesti, et hirvee ripsan tunne on möyrinyt mahassa jo tovin? Ehkä söit sen pullapitkon pöydältä, ehkä et. Mutta ihan hirveesti pierettää. Et kuiteskaan uskalla päästellä pahimpia töräytyksiä ilmoille, jos kävis kuiteski vahinko, varpusparvi hyökkäis ja silleesti. Siinäs sitten ujellat aamuyössä jotain herkkää sielua päästämään sua pihalle. Sinne sitten kun vihdoin pääset, ni pasuuna laulaa ja urku aukeaa. Siinä tuli tulkittua hanurikappale jos toinenkin ja loppukaneetiksi hangelle piirtyy kevyehkö kakkakepponen. Tai kaks. Ahneella oli jtn jtn tai sinne päin...
Puuppa
Puuppa elis kotoisammin ihan normi pierahdus voi olla sarjatulimainen räsähdys, yksittäinen pöräytys tai kimeäkin piipahdus. Kerrankos kun tämä koissuli puupan päästi, ni säikähti itekin, kun ei yhtään ymmärtäny, et mistäpäin hanikkaa se ääni ja haju oikeen tulivattenkaan. Tovihan siinä meni, ennesku koissukka hiffas, et pyppyhän siellä lauloi ja ihan itekseen.
Mätämuna
Joskus tulee syötyä jtn oikeen suurta herkkua: mätää varista, kania tai esmes sieniä. Silloin sietää pieruihin perehtyneemmänkin henkilön, koissukan tahi inehmon siirtyä hikkupiljaa takavasemmalle. Mätämuna nimittäin ja näjetsen sulattaa tapetitkin seinistä. Aikansa, kun mätä riista saa mahassa muljuta, se alkaa siellä kiertää ja kehitellä sen sortin aromipesää et avot ja harasoo.
Kun se viimein alkaa päästä ihmisten ilmoille, on viisaimpien paras paeta paikalta pikana ennen lasarettiin lähtöä. Näkymätön vihollinen ampuu nimittäin kovilla ja kohti. Edes paskio ei pelasta, kun mätämuna iskee.
Tämmösii pierypyppyi täl kertaa ja loput pullopostissa
terveisin TaimiKinkku Minellin
PS. ehkä päästin, ehkä en, taisin taintua itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti