Korkeajännitystä koirille

Heips!

Viime aikoin ku on nää jutut kulkenu hieman tuol vesirajan alla, ni täss o teille kulttuuripläjäys, koissujen ihkaoma kirjallisuusnurkka. Me ollaan muden kaa sivistyneit tyyppei, ei näit blogei voi miten vaa kirjotella ja sinne päi, nih! Lukekaa ja tuntekaa, vavisten.

Sinuhe Egyptinkoira
Koirakirjallisuuden mahtipläjäys.
Sinuhe löytyy pentuna hyljättynä pärekorist. Hänet kasvattaa köyhä pullonkeräilijä Pertsa vaimoineen. Valheellisesti Sinuhen kerrotaan olevan suomenpystykorva, vaikka onkin oikeasti harvinaisempaa rotua. Sinuhesta kasvaa kelpo metsäkoira, vaik kaipuu on aina suurempiin tekoihin.

Lopulta Sinuhe karkaa maailmalle, metsiin, soille ja suureen cityyn. Koti-ikävä on kova. Sinuhe palaa ja rakastuu palavasti naapurin Jorman jööttiin. Viekas jöötti vie Sinuhen maat ja mannut, Pertsan pullokokoelman ja Alma-rouvan kattilat. Onnettoman rakkauden runtelema Sinuhe pakenee vuorille ja viettää vanhuutensa erakkona.

Humiseva haisu
Katja ja Kalevi ovat tunteneet toisensa jo pennusta. Katja on aina Kalevia rakastanut, vaikka tällä onkin laktoosi-intoleranssi, keliakia ja kana-allergia. Kalevi ei ole mikään komea poika ja haiseekin pahalle. Katjan viettelee viekkaasti naapurin Erkki, jolla on tuuhea turkki eikä minkäänlaisia ruoka-aineallergioita. Alkuinnostuksen laannuttua Katja haluaisi palata Kalevin haisevaan kainaloon, mutta tämä hylkää Katjan. Suruissaan Katja karkaa nummille, eikä koskaan palaa. Kalevi kulkee yössä, kuono kohti kuuta ulvoen ja päästellen nummilla sielua vavahduttavia kaasupäästöjä lopun elämäänsä.

Koiraradan käsikirja corgeille
Lyhyenlännästä olemuksestaan huolimatta corgeilla on aina ollut salainen halu päästä koiraradoille viillettämään, tuntemaan tuuli kuonossaan ja vauhti varpaissaan. Tämä opus valottaa corgit juoksun saloihin ja sudenkuoppiin. Kirja antaa käytännön vinkkejä, mihin nimenomaan corgin kannattaa kiinnittää huomiota koiraradalle päästyä. Mukana muutama sankaritarina radalle päässeistä corgeista.

Kumisetä
Kirja sopii kaikille kumileluista pitäville koirille. Syväluotaavat ohjeet kumisetien, -kanojen ja kaikenmuotoisten leluotusten pureksimiseen löydät tästä kaunokirjallisesta tuotoksesta. Vihjeitä myös siihen, mitä ihmistaloudessa ei kannata pureksia, jotta välttyy suuremmilta sanktioilta. Sisältää heittelytekniikoita. Edistyneemmille Kumisetä II-IV. Ei perheen pennuille.

Kana Sutra
Aikuiselle koiralle suunnattu opas kanalelujen inhimilliseen kohteluun. Mistä paras ote, jotta kanalelu kovin vinkuu, suolistaminen helpoiten onnistuu ja kanasta jää vain nokka jäljelle. Myös kehonkäytön kuvallinen ohjeistus mukana. Näin lepäät kanan päällä ja saat siitä eniten irti. Käpälien käyttö kanalelun tyhjennyksen tukena. Nautinnollinen matka kanalelujen maailmaan.

Et tämmöst tänää. Huumori o vaikee laji. Siks kulttuurii. Lue ja viisastu T Hemppa ja Säde

Hengen tuotteita

Tervehdysten lerpahdukset!

Pakko o taas skrivailla teille ku mieleen putkahtaa aina kummallisii juttui...semmosii aivopierui, tiätteks...
Täs yks päivä ku olin just tsiigannu noit hauskoi eläinvideoi, se o muute meikän lempparishöy, kaikkii elukoi siin höpöttää ja sit ne jutteleeki mulle ja...

Ai nii, se aivopieru...
Nii. Sit sen eläinvideon jälkeen tulee semmosii tylsii judeemei, mis vaa jotku mimmit ja jäbät höpöttää jotain lakkolakko ja pakolainen sieltä ja täältä ja vastaanottokeskus ja jtnjtn mielenosoitus. Sit ihmisiskä ja äippä höpöttelee siihen lisää päälle, enkä mä enää jaksa keskittyy ja sit tuleeki jo nukkumatti ja....

Ai nii...se juttu. Nii. Se pakolainen o tuttu sana. Puistos treffattii pakolaiskoira Hertta. Maailman kiltein ja söpöin koissuli. Vähä khyl komens meikää, mut kuka ny ei.
Nii. Sen ihminen kerto et se on tullu Suomeen jostai Romaniastaaniasta tai jostai, emmä tiiä. Siel se oli vaa painellu pitki kartsaa ja pikkujäbät oli nakellu sitä stemareilla ja fudinu. Sit joku tyyppis oli napannu sen kainaloon ja vieny johki turvaa, varppisti semmoseen vastaanottomestaan, mis se sai safkaa ja pesun ja ehkä viä föönauksenki. Sit se oli loppuviimein tuupattu lentsikaan ja tuotu tänne meille Suomeen. Yks kiva täti oli ottanu sen himaansa ja se oli ny sen koissu se Hertta. Sen nimi o Hertta ku sillon sydän päässä, oikeesti. Semmonen sydämen näkönen läntti otassa. Pikkujäbist se ei diggaa vielkää, mut muute iha symppis ötökkä.

Samaan aikaan meitsin ja muden kaa siel puistos oli sulass sovus myös sakemanni, ranskis, tanskis, belkkari ja musta käyttislapukka. Ja Hertta.
Vois ottaa ihmiset oppia. Nii.

Sit se lakko. Meikä ei muusta tiiä ku Säde-mamman istumalakosta. Kelatkaas ny.
Aivan hermeettinen hiki pihalla, suulis brennaa ja on kesis. Sit o pakko lähtee hoitelee noi sanitteettiasiat pihamaalle. Mude dallaa talon taa, tekee pisulit siihen ja sit se istuu. Ja istuu. Ja on lakossa. Ei liiku ei. Vaik vetäis. Tai tuuppis hanurist. Ni ei. Se ei haluu, et sen hellehetki nurtsilla viedään silt veke. Ni se istuu. Ja tekee lakon. Ihmisäippä ei voi ku kääntyy himaan ja antaa sen mennä goisaa nurtsille. Kato, saavutetuist eduist ei tinkitä, hiffaatteks.
Ihan pakkohan sen on se lakko lopettaa, viimestään ku tulee kakkahätä. Sit se painelee pusikkoon ku viitapiru ja unohtaa kaikki istumalakot. Ainski seuraavaan hellehetkeen.

Sit oli viel joku mielenosoitus. Meikä osaa sen aivan hermeettisen hyvin. Mude ku lähtee ihmisäipän kaa johki ilman meikää, ni sit vast kuulee koko naapurusto meikän mielenosoituksen. Mä parun ja haukun ja hypin ja riehun. Paitti ku tulee vesitykist ottalohkoon. No, eikäkö semmosel ruittipullol uhkaillaa nuppii. Mä skagaan sitä sinist vesipulloo, epämiellyttävää. Meikäl ei oo mtn panderollei et alas ruittipullo ja vapautta Hempalle, mut mä ainski ajattelen sitä asiaa. Simmä meen sohvalle osoittaa mieltä. Ja esitän myös haisevia vastalauseita. Et sellast.

Emmä tähä enää keksi mitään muut järkevää ja hei koht alkaa Avara luonnon uusinta, ehkä mä siin välis kuulen taas noit päivänpolttavii höpötysjudeemei, ennesku taas käyn goisaa mamman kaa.
Mordetsonit vaa T: Hemppa ja Säde

Ihmiskoulussa

Heippati vaan sullekki!

Mein ihmisäippä on surullinen. Se on ohjaajana semmoses ihmiskoulussa. Semmone erityisohjaaja, joku erityisope. Me käydään mamman kans joskus koirakoulussa, sielki o ohjaaja, mut erityisotteita ei tarvii paitti ko mä alan hilluu. Silloin pannaan Hemppa ruotuun erityisellä niska-takamusotteella...mutta siitä enemmän toisella kertaa...

Nii-i. Ni äippä oli tänään supersurullinen ku se tuli sielt ihmiskoulusta. Siel o eri ikäsii, värisii ja kielisii lapsii. Osa o kilttei ja osa varmaan tarttis tota Hempan erityisotetta välillä.
Äippä o ollu varmaan sata vuotta jo siel töissä ja aina se puhisee vaa enemmä ku tulee kotiin.

Ku ne ihmiskoulun kaikki lapset ei osaa olla. Vaiks ne o siel ihmiskoulussa. Mä anskii oon tosi kiltti koirakoulus, ku saan heti namuja, ku teen oikein. Eikäköhän ne sit saa namuja? Tai sit mua rapsutetaa ja halitaa ihan kauheesti ku teen hyvin. Eiks niit sit halita? Mä kysysin mun äipält, jos mä osaisin.

Se niiden joittenki ihmislasten kans yrittää joka päivä olla kiltti ja auttaa ja neuvoo. Ne vaa huutelee ja riehuu ja heittelee kirjoi ja tappelee. Kerranki yks ihmislaps yritti viskoo äippää pulpetilla, ihan tost noi vaan. Siit o onneks ainski viiskyet vuotta aikaa ja ohi meni. Mut silti hei...

Ruakalas ne yäkkii ruokaansa ja huutelee rumii sanoi lippakotsat päässä. Mä en koskaan mamman kans huutele ruuast. Vaa sen puutteest. Jos ei saada sassiin ja heti!
Mun äipälle sanottii pienenä et syö ny, ku piafralaiset ei saa ruokaa lainkaan. Olikohan se joku erittäiski pieni koirarotu, ku ei ruokaa ees saanu...

Mä voisin antaa äipälle mukaan mun naput, jos ne söis niit mielummin, eikä yökkis sitä ruokaa. Tehtäis vaihtarit. Lähettäisivät mulle ne kinkkukiusaukset, söisin. Kaikki. Heti.

On siel kuulemma toosi kivojakin ihmislapsii. Ne juttelee ja o mukavii ja kuuntelee mein äippää ja sen höpötyksii. Niitten takii se jaksaa sinne ihmiskouluun viel mennäki. Niitten takii se jaksaa viel olla ope.

Mut se kovasti miettii, et miksköhän osa niist ihmislapsist o niin kauhee vihasii. Niillon koko ajan nyrkit pystyssä ja naamat irvellä. Ne o ku semmosii vihasii, hyleksittyi kulkukoirii.

Jos mä osaisin puhuu ni mä sanoisin sille heti, miks ne o semmosii. Niit ei varmaan ehitä rapsutella ja paijata ja rakastaa tarpeeks. Sit ku ne rähisee, ni ei kukaan ees jaksa niit rakastaa. Ku ne irvii niill hampaillaan, ni ei kukaan ees uskalla paijata. Sit niillon varmaan nälkä, ku ne aina yökkii niille ihmiskoulun ruuille. Emmä vaa yöki koirakoulun nakeille ja lihapullille, ikinä. Sit niit kiukuttaa, ku kukaan ei tajuu, miks ne irvii ja haukkuu ja räyhää ja sit ne suuttuu viel enemmän. Sit kukaan ei enää jaksa niitä ja sit tulee joku loppuviimein ja yrittää laittaa ne ruotuun, vaiks sillä Hempan kuuluisalla niska- takamusotteella. Vaik oikeesti ne vaan haluis halin. Ja rakkautta.

Tämmösii mä oon tänään miettiny, ja kertoisin tolle äipälle, jos osaisin. Sit se vois ottaa himast meiän napui messiin ja antaa niille räyhäreille. Tai viel parempi. Meikä menis ihmiskouluun opettaa niille kultsujen tapoja.
Kultsu ku on kaikkien kaveri, pusuttaja, hännänheiluttaja ja forever häpi dog

T: Hemppa ja Säde

Hiki silmässä

Päivää että pätkähti
Tänään meitsin on pakko avautuu, ku oon huolissaan. Mein ihmisäippä ei oo olleskaa oma glaidu ittesä. Ei vedä palkokasvia kirsuun eikä kilaroi meikälle. Mä oon hualestunu tästä asiain tilasta suuresti.

Iltasin se o iha hiljaa vaa ja kuuntelee jotai surkubiisejä. Meitsinki tekis vaa mieli ulvoo kuuta ku se niit kelaa ees taas. Sit se spiidailee ihan snadisti tyynyyn, luulee varppisti et mä en muden kans kuule. Mä hyppään sen viekkuu ja lipasen ihan skidin muiskun sen poskelle. Oon siin vieres iha lähellä. Sit se vast spiidaaki.

Mä en kehtaa ees hillua ulkona enkä vedä enkä rieku. Ihmisäippä kävelee ku joku puoltyhjä romusäkki, kädet vaa roikkuu ja suupielet kans.

Sen lempi-ihminen o klesa. Se o joutunu sairaalaan. Se o pipi.
Ihmisäippä o ain iltasin myöhään veke himast. Sit se tulee ja on iha onneton. Siin meinaa meikälleki mennä hiki silmään. Mut mä oon reipas. Lempipappaa ei oo näkyny vähään aikaan. Meikä khyl varppisti uskoo, et se tulee viel meit muden kans rapsuttaa, ku me ei kuulemma saada mennä sinne lasarettii sitä tsiigaa.
Hitsinpimpulat me parannettais se koissupusuilla tost noi vaa. Sitä venatessa, me pusutellaa mein äippää et seki griinais taas.
Eikä mein lempi-ihmisellä ois mtn hätää, vais se joutus lähtee taivaaseen. Meikän Sofia- mummu, Kasperi, Nella ja Rekku- koissut olis sitä siel venaamas. Varppisti.

Mut ny meikän pitää käpytellä takas tonne äipän kainaloon. Mä hiffasin, et se kaipaa lohduttajaa

Ilosempia juttuja ens kerralla t Hemuli ja Säde