Viime aikoina olen enimmäkseen seuraillut ihaillen, miten mun rotutoverit ovat saavuttaneet kaiken maailman palkintoo ja mainintaa kultsuille ominaisissa lajeissa. On NOME-A, NOME-B, WT ja semmosii. Yhes noudetaan ammuttua tirppaa, toises uidaan ja noudetaan jo ennestään saalistettua riistaa ja kolmannes haetaan sellasii pötiköitä elis dameja.
Noh, meikämandoliinihan on jalostaen yhdistänyt nämä kaikki taiteen lajit, elikkäs tässä esittelen Taimikinkku Minellinin ikioman kultsujen reenilajin: kultaisten kepinnoudon.
Kuulkaas, ku metsälenkit ovat siitä mukavia, että metiköstä saattaa löytää ihania aarteita, mätien sienten ja tirpanraatojen lisäks.
Meikämandoliinin parhaiksi aarteiksi ovat osoittautuneet kepukat.
Koolla ei oo niivväliä, mutta mitä suurempi, sen parempi.
Kun muu väki kuljeksii pitkin polkuja, niin minähän en semmoseen lähe.
Mitä synkempi ja rämeisempi metikkö, ni sen paremmat o mahkut löytää valtavia kepukoita matkaan.
Sittennii, kun olen sen toistameetrisen kepukan löytänyt, taiteillut hammasväleihin ja lähtenyt jolkottamaan, niin silloin kelpaa polku meikällekin.
En vaan ihan yhtn ymmärrä, et miks kaikki huutaa.
Varokaa! ja Auts! ja jotain semmosii.
Heti jos löytää jtn kivaa ja lähtee näyttämään, ni ollaan sanomassa.
P O I S T A I M I ! Ja ei tässä voi jolkottaa kepakko suussa.
Sitten ollaan naamallaan varvikossa ja noidutaan. Joku polvilumpio mukamas paikaltaan ja muuta semmosta. Voi kyynel!
Varoisivat nyt ihan pikkuhilppasen, sen kerran kun meitsi tulee näyttämään sitä parimetristä koivunrunkoa, jonka vaivoin oon saanut ojasta ongittua, eivätkä vaan noituis meikää.
Kelatkaa ny, mikä duuni, eka ettiä se tseba, saatika sit kuljettaa se näytille. Pelkillä hampailla.
Ei mtn arvostusta raskaan työn raatajalle. Saatika, kun yritän raijaa sitä koivunrunkoa autoon.
Nouvei eikä mitenkään oo ees mahollista.
Kohtsillään kyllä alan kirjuutella jollekin koira-asiavaltuutetulle tästä. Ei niin mitään rotia eikä lainkaan arvosteta keppihullun löytöjä, vasitenkaan näitä parimetrisiä riukuja. Joku palkinto pitäs tästäki saada!
Tämmösii täl kertaa ja seuraavaks voin perustaa klapifirman ja tuoda saunapuut justiin sun ovelle!
Terveisin TaimiKinkku Minellin
Kuulkaas, ku metsälenkit ovat siitä mukavia, että metiköstä saattaa löytää ihania aarteita, mätien sienten ja tirpanraatojen lisäks.
Meikämandoliinin parhaiksi aarteiksi ovat osoittautuneet kepukat.
Koolla ei oo niivväliä, mutta mitä suurempi, sen parempi.
Kun muu väki kuljeksii pitkin polkuja, niin minähän en semmoseen lähe.
Mitä synkempi ja rämeisempi metikkö, ni sen paremmat o mahkut löytää valtavia kepukoita matkaan.
Sittennii, kun olen sen toistameetrisen kepukan löytänyt, taiteillut hammasväleihin ja lähtenyt jolkottamaan, niin silloin kelpaa polku meikällekin.
En vaan ihan yhtn ymmärrä, et miks kaikki huutaa.
Varokaa! ja Auts! ja jotain semmosii.
Heti jos löytää jtn kivaa ja lähtee näyttämään, ni ollaan sanomassa.
P O I S T A I M I ! Ja ei tässä voi jolkottaa kepakko suussa.
Sitten ollaan naamallaan varvikossa ja noidutaan. Joku polvilumpio mukamas paikaltaan ja muuta semmosta. Voi kyynel!
Varoisivat nyt ihan pikkuhilppasen, sen kerran kun meitsi tulee näyttämään sitä parimetristä koivunrunkoa, jonka vaivoin oon saanut ojasta ongittua, eivätkä vaan noituis meikää.
Kelatkaa ny, mikä duuni, eka ettiä se tseba, saatika sit kuljettaa se näytille. Pelkillä hampailla.
Ei mtn arvostusta raskaan työn raatajalle. Saatika, kun yritän raijaa sitä koivunrunkoa autoon.
Nouvei eikä mitenkään oo ees mahollista.
Kohtsillään kyllä alan kirjuutella jollekin koira-asiavaltuutetulle tästä. Ei niin mitään rotia eikä lainkaan arvosteta keppihullun löytöjä, vasitenkaan näitä parimetrisiä riukuja. Joku palkinto pitäs tästäki saada!
Tämmösii täl kertaa ja seuraavaks voin perustaa klapifirman ja tuoda saunapuut justiin sun ovelle!
Terveisin TaimiKinkku Minellin
Taimikinkku puunkaataja <3
VastaaPoistaNiinpä, eikä arvostusta saa😂
VastaaPoista