Viime aikoina olen enimmäkseen ollut äärimmäisen tylsistynyt, koska meidän Usva oottaa pentuja.
Ihan yhtn en tiijä, et mitä se meinaa, mut tylsää on.
Usva, mun paras riehakaveri, vaan makaa ja puhisee ja pullistuu.
Ei se leiki eikä juuoksentele laisinkaan.
Ihmismamma - ja iskä vaan komentaa meikkistä, et ei saa riehottaa Usvaa ja olehan nyt siinä Taimi, kun kohta tulee pentuja... ihan vaan äimänkäkenä on meikämandoliini sitä pohtinut, kunnes...
Meidän mamman makkarista alkoi kuulua sellasta vikinää ja murinaa, etten oo ikänä kuullu,
paitti tietty omassa pentulaatikossa, mut ehämmä semmosii voi ees muistaa.
Korvat lepattaen ja otsa ojossa olin hirveesti sinne menossa ottaa selvää, mut eihän mua sinne päästetty, tai korjaan, E N U S K A L T A N U T mennä, koska jtn hirveen pelottavaa...
Makkarin oven takana vaan kuuntelen korvat korkeella ja pää kenossa, mutta sinne en mee, koska ihan kauheeta kummiski on luvassa.
Kerran sitten uskalsin kattoo ja arvatkaas: siä on semmosii vinkuvii nakkikääröi, jotka makaa vaa rivissä Usvan tissillä ja huutaa, jos se liikkuu ees ihan yhtään. Non jotain ihan outoo kieltä puhuvii pikkuotuksii, en tiiä ovattekon lintui, kaloi vai kanapoikii.
Mamma sanoo et ne on koiranpentuja, kuus tyttöö ja kaks poikaa, mut ehei en usko...
Koiranpentu on semmoi söpö nallenaama, eikä tommonen vonkuva votkale, kattellaan ny täs viä tovi, jos uskaltaisin ovea lähemmäs.
Vielä en oo rohjennu, kerta ovatten semmosii kauheita mörköjä.
Ens viikolla uus yritys.
Terveisin TaimiKinkku Minellin
PS. Tässä mä oon ite semmosena nakkikäärönä, en khyl voi muistaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti