torstai 27. syyskuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Metsästävä kultainen


Terve taas frendit!
Tiiättekös, kun meikämandoliini on yhtäkkiseltään oivaltanut, et oonkin justiin tietyn rotuinen koissukka.  Olen erittäinkin noheva ja nopealiikkeinen kultsumimmi ja tietty siitä hirveen ylpee. Meillonki tiettyi koiramaisia erikoispiirteitä, joita kaikilla sesseroduilla ei oo ollenkaan. Me uidaan, eteski mutarapakoissa, jahdataan lähiökaneja ja -kissoja, kieritään mätäsienissä ja kalanperkeissä sekä yritetään ottaa kiinni jokikinen lintu, olipa se sitten lentävä, uiva tai muuten vaan kaakattava. Moni kultainen käy ihmisineen metsällä ihan aikuistenoikeesti, ja pärjää siellä ihan superbuenosti. Meitsiähän rupes tietty kovasti kiinnostamaan, et miks me kultaiset ollaan justiin tämmösii. Kuka ihme on mahtanut keksiä tämmöisen rodun, joka ui ja noutaa, on tosi kaunis ja hienoturkkinen sekä maailman hyväluontoisin. Siispä otin selvää, ja mitä löysinkään.


Olipas kerran yksi vaari, semmoinen papparainen Enkuissa, siis tuolla Brittein saarilla.
Sitä otti pattiin. Se oli kova pappa metsästämään ja sitä harmitti, kun sen piti ite uiskennella pamauttamansa linnunräpäköt eli sorsat jorpakosta tai heinikosta. Se kelas ja mietti ja fundeeras, et no voi hitsin pitsi! Tässähän pitää jotain keksiä, ettei joka kerta kintut kastu ja iske kauhea miesflunssa, kun halutaan rouvaloordin kanssa herkullista sorsapaistia.


Tää pappa oli yks loordi sieltä Enkuista, semmonen Söör Tweedmouth, se on enkkuu ja meinaa niinku Kangassuuta...Tällä Kangassuun papalla oli paljon koissuja, mutta se oli ihan kyllästynyt, kun kukaan niistä karvakorvista ei osannut tuoda sille niitä pamautettuja sorsia sieltä jorpakosta. Kangassuun vaari kelas varmaan yli kakskyet vuotta tai jtn, et miten se sais semmosen sessen, ku tekis nii. Pappaparalla ehti  olla monta miesflunssaa ja hirmumärät kengät ennesku se sai kuulkaas hirveen aivopierun:


Kattokaas ny, kun sillä  Kangassuun papalla oli semmone keltainen noutaja ku Nous tai Nenukka, noin tuttavallisesti. No tää papsu sit löysi semmosen mimmin sille Nenulle pari vuotta myöhemmin, semmosen vesispanielitypykän. Noh, arvaattehan te, kun kaksi kaunista kohtaa, ni mitä siitä sitten seuraa:  Tietty Nenukka ja Nättimys saivat neljä ihanaa koiravauvelia: Krookus, Esikko, Kevätesikko ja Ada.


Ja arvaattekin varmaan, mikä se Kangassuun papan aivopieru oli: nää Nenun ja Nättimyksen jälkeläiset olivatkin sitten tosi fiksuja ja filmaattisia, ne osas uida ihan justiin yhtä hyvin ku meikämandoliini ja ne toivat sille papalle niitä sorsia sieltä jorpakosta ihan tosta noin vaan. Ei tarvinnut enää papsun itte kaivella sorsia heinikosta takapuoli pystyssä varpaat märkinä. Ja koska se alkoikin olla jo aika vanha papsu, ni se oli tosi häpi, ku ne koissut teki noutohommat ja etsinnät sen puolesta.


Nii ja mikä olikaan tämän tarinan syvin olemus: Nää Nenulin ja Nättimyksen jälkeläiset, nää kukkikset, ni ne o justiin meidän kultsujen esimummoi- ja pappoi ja niiden pennut ja niiden pentujen pennut ja nii eespäin....


Pitää kyl tolle Kangassuun papalle ja sen koissuille heilauttaa häntää ja lipastaa ihan hermeettinen ilmapusu jonneki sinne pilven reunalle, ku ilman sitä pappaa ja sen koissuileita ei meitä kultsuja olis ollenkaan. Ei niin minkään värisii, mallisii, muotosii eikä luontosii. Nyt meillon kultsui jotka noutaa, uiskentelee, ettii tyyppei metiköstä, sniffailee, hiffailee, nukkuu soffalla ja pikkasen tuhnuttelee. Jotkut osaa jorata, heittää yläfemmat, tehä temppui ja kreisibailata. Yks varsinkin on toosi taitava syömään vessapaperia, parketin reunaa, kynsiviiloja ja sohvatyynyjä. Esmes noin lyhyesti ilmaistuna.
Mä uskon varppisti, et Kangassuun pappa rakastaa ihan jokaista kultsua, joka täällä pallon päällä tänä päivänä iloisesti häntä heiluen ja korva lepattaen ilostuttaa porukoita.


Etenkin mä luulen et se syvästi rakastais myös meikäläistä, koska olenhan vallan ainutkertainen, ja hyvinkin persoonallinen Taimikinkkunen.



perjantai 14. syyskuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kun me joskus vanhetaan

Terve taas frendit!
Tällä kertaa meikämandoliinilla on erityisenkin arvokasta asiaa.
Nimittäis siittä, kun me kaikki vanhetaan. Siis tullaan vanhoiks, ikäännytään,
muututaan harmaiks tai valkosiks ja ollaan arvokkaita.

Meikähän siis on viä todella nuori ja vetree koiranpoikanen,eikä suinkaan sieltä arvokkaimmasta päästä, aineskaan käytöksen puolesta tai mummukoiraSäteen mielestä.
Mutta meilläpä asustaa pari arvokasta  vanhempaa leidikoiraa, jotka kyllä tietää maailman menosta yhtä ja toista, voin kertoa.
Ne on kertoneet meikäläisellekin sitä yhtä ja sitä toistakin vanhuskoirien hoidosta ja kunnioituksesta.
Joskus ihan hiukkapikkasen hampaat irvellä.

No ei vaineskaan. Vanhempi koissuherra tahi -rouva on yleensä harvinaisen lupsakka tapaus.
Jopa liiankin, jos mammalta kysyy. Eikä siltä kysytä.
Koska: mummu- ja paappakoirilla on täysi oikeus kääkötellä maailman hitaiten. Ne saattaapi jäädä kököttämään keskelle tietä ja vaatimaan herkkuja sekä kotiinpaluuta ihan kesken pissilenkinkin.
Ne on kattokaas nii viksui, et ihan itte tietävät, milloin pitää mennä kotio ja mieluiten levolle.

Vanhuskoirilla on usein nälkä. Voipi olla, etteivät muista juuri syöneensä ja siks pyytävätten taas sitä murkinaa. Mummuja ja paappoja ei silti pidä kummiskaan liian pulleiks päästää, vaiks kui niitä rakastais. Koska kyllä varppisti muistatte: se painojutska.

Sittennii niitten mummukoitten hampulit pitää tarkistaa kanssa ja säännölleen. Eikä pidä laisinkaan säikähtää, jos niitä poistellaan. Vanhemmat koissut osaa syödä vähemmilläkin hampailla.
Ei, eikä ole olemassa mtn koirien tekohampaita. Älkää uskoko ihan kaikkee!

Muista sitten kans, et koiraa voi hoitaa ja lääkitä vain sen verran, kun on määrä. Se tarkoittaa sitä, että ei loputtomiin pidä antaa vanhuksen kärvistellä kipeenä ja kivuissa, vaikka oma sydän halkeis.
Rakastava ihminen päästää koissunsa laukkaamaan paremmille sänkipelloille korva lepattaen ennesku se on ihan liian reppana. Se on sitä tosirakkautta se, ettäs tiiätte. Ja loppuun asti pitää saada olla oman ihmisen sylissä, ihan viime henkäykseen asti,  nii että on turvallista lähteä, kun sen aika tulee.
Loppuun laitan vielä lohduks pikkuvärssyn kaikille vanhuskoirien immeisille, siihen kohtaan sitte ku sinne sänkipellolle käy matka.

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa
sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.
Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu
sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,
toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.
Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä
nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Tämmösii täl kertaa ja nessut esiin tee Taimikinkku Minellin




keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja kuusikon kutsu

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen nauttinut elämästä, kuten kunnon koissulin kuuluukin.
Meikämandoliini on nimittäinkin viettänyt paljon aikaa metsikössä juosten, korva lepattaen ja kieli kirjaimellisesti vyön alla.

Tiiättekö, kun tuossa syksyisessä metsässä on sitä jotain. Ihmissienestäjän mielessä on tietysti tatti, kantarelli, torvisieni ja kaikensortin könsikkäät ja käävät.

Meikän mielessä on tiätty ja eteski mädät sienet. Mitä haisevammat, sen herkummat.
Mamman mielestä mulla on erityistaito: mitä mädemmän sienen löydän, sitä enemmän se kiinnostaa.
Eikä se siihen jää.
Niissä mädissä sienissä on joku taika, se syksyn taika. Seireenin lailla ne huhuilevat Taimikinkkua kierimään. Ja minälikkahan kierin.
Mätien sienien kutsu on täysin vastustamaton. Vaikka mamma kui huutais nuppi punaisena, että eieiei sinne nyt lainkaan mennä, niin jotenkin korvani lukkiutuvat ja sieniin on vain mentävä pyörimään.

Tietysti, jos löydän useamman mätäsienikasan, sen parempi.
Viime kerralla kuusikossa oli kolme. Mätäsienikekoa.
Minä pyörin kaikissa.
Päällepäätteeks kävin mutaojassa viilentymässä ja kierimässä hiekkakuopalla.

Kotimatkalla olikin sitten ihmeen uikutusta joka suunnasta, että hyhhyh, mikä haju...
Taimi löyhkää, yäääk, mää oksennan kohta...

PYH ja PAH sanon minä! Kateellisten panettelua ja aivan turhaa vinkuvonkua. Kuiteski oisivat ittelleen halunneet seireeniparfymoidun herkkutuoksun, öödömätäsienen. Saahan sinne mennä kuka vaan pyörimään ja hyörimään kuusikon kulmalle sienimetsälle.

Kyllä minä sitten kotona niin mieleni pahoitin, kun kylpyyn passittivat ja kaiken öödömätäsienen poies pesivät.

Kannattaa kokeilla, saattaapi olla elämys, minä ainakin tykkäsin, mamma ei niinkään!
Terveisin TaimiKinkku Minellin


torstai 30. elokuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kuolasta kerrottua

Terve taas vrendit!

Meikämandoliini ajatteli nyt jatkaa tällä eriteteemalla, koska esmes tää kuola liittyy olennaisesti monen kultsun, ja tiätty muunkin rodun arkipäivään.

Kuola on semmoista eritettä, että sitä jokoste sietää tahi sitten ei. Jos et kuolaavista koirista tykkää, ni älä sitte aineskaan ota kultsua. Vaikkestaan sei sais olla syy, miksei koiraa ota, koska joka koira erittää jotain ällöä. Eli jos ällööt eritteitä, ni ota semmoi pehmokoira, jonka saa vaikka leluosastolta.

Muttamutta, pidemmittä puheitta kultaisten omistajille ja muillekin, esittelen erilaisii kuolatyyppei ja justiinsa:

Lemmenjojot:
Lemmenjojot on erityisesti narttukoirien perässä kuolaavien urosten tahi juoksuisten narttujen erikoiskuolaa. Ukkelikoissu kun oikeen innostuu narttujen pissukoita haistelee, alkaa molemmin puolin leukapieliä valua sellaiset kuolajojot, ettet oo ennen nähny. Innostuessaan saattaa uroskoira pyöräyttää jojot kuonon ympäri ja siittää sitten emännän tai isännän hihaan tai lahkeeseen. Jojo on niin sitkasta sorttia, ettei se irtoa nurmikkoon eikä puun lehteen, vaan vaatii puhdistuakseen kunnon vesipesun. Äläkä erehdy luulemaan, että vain urokset kuolaa. Ehei, juoksuinen narttu kuolaa, väpättää huuliaan ja nuoleskelee urospissoja siinä missä pojatkin. Puhumattakaan itsensä tarjoamisesta ohi kulkeville lastenrattaillekin, jos niikseen tulee.

Namikuolat:
Koulutustilanteissa on useinkin mammalla tai papsulla taskussaan herkkuja, joilla houkutellaan koissuliinit tekemään, kuten pyydetään. Koska meitillä on erittäinkin hyvä hajuaisti, ni me tiietään koko ajan, että siellä pussukassa on namiskaa. Siitä seuraa väistämätön ketjureaktio: ennesku ees herkku on kirsun eessä, saattaapi reenitilanteessa valua semmoset herkkukuolat suupielistä, ettet arvaakaan. Sitä kuolaa on sitten pikkupakkasilla sormikkaissa, hihoissa, lahkeissa ja takin helmassa. Koirapuistoissa myöskin kannattaa varautua useaan herkkukuolajojoon, koska kaikki muutkin kuin se oma sesse haistavat herkut taskussasi ja käyvät kuolanaamoillaan sua tökkimässä.

Sapuskajojo:
Kun ruoka-aika lähestyy, ryhmittyy kuolaava koirasi ruuanjakelupisteen läheisyyteen. Muista silloin, että on sukat tai tossukat jaloissa, koska kuola on erittäin liukasta paljaan varpaan alla, ihan kaikissa lattiamateriaaleissa. Samalla kuin mittailet sörsseleitä kippoon, odottaa koirasi tahi viisi sapuskajojot valuen ruokahetkeä. Kun käännät selkäsi, et voi uskoa, mikä määrä kuolaa lattialla on, ennesku oot kerran siihen kunnolla liukastunut.

Makkaran tahi muun ihmisruuan himokuola:
Jos mamsu tai pappa on opettanut sut pahoille tavoille, elis saat sieltä jääkaapista tai lautaselta jotaki herkkua, ni kuolamäärä on hillitön. Eteski jos ihmispappa syö sohvalla juustonakseja, pitsaa, hampurilaisia tai muita sipsulaherkkuja. Siinä istuu tattina eessä yks tai useampi sesse ja silmä tarkkana seuraa joka suupalaa. Odottavan aika on pitkä ja niin on kuolavanakin. Tässä kohtaa muistutan taas siitä liukastumisvaarasta ja myöskin lautasen tahi sipsulapussin vahtimatta jättämisestä. Muuten voit sanoa mitä todennäköisemmin hyvästit herkkuleivälles, juustonakseille tai pitsaviipaleelle. Vain kuolavana on todisteena tapahtuneesta ruokarikoksesta,

Tämmössii täl kertaa ja lisää taas tulevaisuudessa
terveisin TaimiKinkku Minellin



perjantai 24. elokuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Ihan kakka juttu

Terve taas vrendit!

Viime aikoina meikämandoliini on pohtinut harvinaisen syvällisiä.
Jopa etten peräti sanoisi ihan kimurantteja ja kiemuraisia asioita.

Nimittäin kakkaa. Ja eteski näitä koirien kakka-asioita.
Meitin rakkaat ja huolehtivat emännät ja isännät kun keräilevät näitä kärmeksiä 365 ja joskus melkeen 24/7. Isommissa koiraperheissä ihan lapiotolkulla.

Ni ajattelin, et jos hieman valaisisin näitä erilaisia kakkendaaleja, eteski tuoreille pennun omistajille. Kato ihan koskaan ei voi tietää, mitä sieltä milloinkin tulee.

1. Kärmeskakka
Son sellanen ranteen paksuinen ja puolimetrinen pyyttoni. Tulee yleensä yöaikaan ja jo kahdeksanviikkoiselta pennulta keskelle kalleinta silkkimattoa. Läjiä saattaa olla useampi.
Kärmeskakka tulee myös satavarmana, jos mammis tai papsu on unohtanut ottaa kakkapussukoita mukaan lenkille. Siinäs sitten häpeillen potkit boakärmeksen kokoista pökälettä ojaan, juuei kukaan huomaa mtn...ja sillai.

2. Heinäkakka
Ensin koissuli päkeltää normikierukat pusikkoon. Sitten alkaa ähinä ja puskenta. Mielellään juostaan ympäri nurmikkoa siten, että se viimeinen takamukseen junttaantunut pökäle sotkee kaikki perskarvatkin. Mutta pötkylä ei vaan irtoa. Sinne vaan sitten reippaasti kakkapussin vuoraamin sormin pinsettiotteella kohti peräosastoa ja pökäleen päästä kiinni. Yleensä matkaan tarttuu väkiseltään ja valehtelematta niin pitkä heinänvihne, ettet oo ennen luonnossa nähnykkään. Silmämuniaan muljautellen koissukka tuijottaa, et mitäs hittiä nyt tapahtui. Heinäkakasta päästyään koiranpoika on yleensä niin tyytyväinen, että saattaa päkeltää pikkuboat vielä siihen perään. Ja tieteski olit käyttänyt sen vikan kakkapussin siihen heinänvetoon...

3. Ripskakka
Alkaa yleensä noin pauttiarallaa sunnuntai-iltana klo 23.05 ja jatkuu siitä noin tunnin välein,  juuri aina kun olet nukahtanut, ni aamuviiteen. Justiin kun olet käynyt yöpuulle, kuuluu eteisen ovelta vienoa ynähtelyä. Aikas kuunneltuas, nouset pystyyn ja koira lähteekin jo sellaisella faartilla ovesta, ettet ehdi morjensta sanoa. Mahdollisimman kauas kotiovelta ja syvimpään ojaan tai heinikkoon on ripsakka pyöräytettävä. Siinä pyjama päällä sitten yrität saada päkeltävää koissua puskasta ja takaisin sisään. Juur, kun nukahdat uudelleen, alkaa sama laulu ja pihalle vonkaus. Aamulla, kun kello soi, mietit jälleen, et miksköhän meillonkaan koira...sillä ei ole enää mtn hätää, koska ripsakat on väännetty ja vatta tyhjä. Itellä ei ollukkaan nii väliä.

4. Salakakka tai yllärikakka
Joskus koira vaan päkeltää ja päkeltää siellä puskan juuressa. Etsii paikkaa, pyörien hyörien, ja taas päkeltää. Kuulet äänen, haistat hajunkin, muttamutta. Kakkaa ei ole missään. Ei pökäleen pökälettä, ei kiemuran kiemuraa, ei niin missään. Tietenkin ja juuri silloin kävelee siittä ohitse hyvinkin kaikkitietäväinen vanhempi frouvashenkilö, joka kovasanaisesti tiukkaa: Ai, et sitten korjaa koirasi jätöksiä. Hyi, häpeä! Ihan turha sanoa mtn takaisin ja mutista jtn ettei sitä kakkaa ees löydy...

Tässäpä teitille opiksi ja ojennukseksi tämäkin kakka juttu, mutta tulipahan tehtyä.
Lisää eritteitä ensi kerralla
terveisin TaimiKinkku Minellin

lauantai 18. elokuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Hoivaa ja huolenpitoa

Terve taas vrendit!
Tällä viikolla olen ajatellut pohtia ihmisotusten huolenpitokykyä ja hoivaa meistä koissuleista, kissukoista ja kaiken maailman nelijalkaisista.

Esmes jos meikämandoliini on kietaissut huiviinsa  koko makarooliloodan, joka on hellalle jätetty jäähtyyn, ni huudetaanko? No, ehkä iha vähä.
Mutta entäs sitte, kun yön reunalla alkaa hirvittävä ripsaoksu hiipiä esille, ahneellaonkakkainenloppu ja silleesti tapaan. Ni huudetaanko?
No ei tieteskää. Uninen inehmo vie ulos, antaa lääkettä, hoivaa ja hualehtii, ihan tieteski.

Entäs sitte, jos oon kerenny kerran tyhjentää puolet ruokasäkistä. Maha on ku tynnyri, valmiina sanomaan riksraks ja poks aivan millä hetkellä hyvänsä.
Komennetaanko pikkukoissulia ja annetaanko kyytiä?
No ehkä ihavähä.
Sitten kon pitää käydä sesenkyentseittemän kertaa tyhjennyksellä aamuyön tunteina, niin komentaako kukaan?
Ei tieteskää. Sitten vahitaan ja valvotaan mahollista suolitukosta ja juotetaan ja syötetään tiäsmitä parsaa ja parafiinia, jotta koissun poika voisi jatkossakin mahd hyvin. Röyh!

Entäs kun mettästä löytyy lennokas läjä? Se paras ja aromikkain? Nimittäin ihmisläjä. Jonkun kortsupukuisen suunnistajanplantun tai maratoonarinalun jättämä?
Sinne kun ennättää kierimään ja pyörimään ja maistelemaan ennesku emäntä ehtii eitä sanomaan.
Ni huudetaanko silloinkaan.
Noh, ehkä ihan pikkuhippasen.
Mutta kotona sittennii pestään hampaat, korvat, pyllynreijät ja kaikki muutkin onkalot noin kymmeneenkin kertaan.
Jos nimittäin on yhtn mtn asiaa mamman viereen sänkyyn kakkahönkäyksien kera.
Ja jos yällä sattuu tulemaan yhtään mitään ripsan tai oksun kaltaista, ni aina hoidetaan.

Mää niin toivon, et teitillä kaikilla on samanlaiset inehmot ku meikämandoliinilla, mummulla ja äipällä, siskoilla ja tädeillä sekä sedillä. Meist pidetään kuulkaatten yhtä hyvää ellei parempaa hualta kun kuninkaallisista.
Vaiks sitähän me melkeestään ollaankin! Kultaisia parhaasta päästä.
Tämmösii täl kertaa ja loput ens viikolla
tee Taimikinkku Minellin


lauantai 11. elokuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kuulumisia koiramaailmasta

Terve taas vrendit!
Kuumaakin kuumeemman ja hermeettisen hikisen kesän jälkeen meikämandoliini is bäk!

Jos ehti tulla ikävä, nii ei enää.

Tänään ajattelin aivopieraista teille ajatuksia ja kuulumisia koirien maailmasta.
Vasitenkin, kun kaikki treenit ja koirakoulut sun muut härpäkkeet alkavat taas toden teolla.
Annan justiin neuvoja ja ohjeita, miten hirmu hyvin pärjää näissä kaiken maailman temppu-, näytelmä- ja muissa koiraharrastuksissa siten, että ihmisotus ei hirveesti ota ja hermostu, jos pikkasen käyt perseilemään kesken intensiiviharjoitusten.

1. Ole aina kuuntelevinasi ihmisohjaajaa.
Oikeastihan ei juur tartte, koska moni höpisee niin paljon, että oikeesti tajusit jo ekasta käsimerkistä, mitä piti tehdä, mutta kannattaa vedättää namin toivossa ihmisotusta pidempäänkin.

2. Esitä tyhmää.
Koska koirathan ovat lähtökohtaisesti aina ihmistä viisaampia, on helppo esittää tyhmää. Siten saa enemmän karssua ja namupaloja kirsun eteen. Mitä tyhmempää esität, sen paremmiksi herkut muuttuvat. Parhaimmillaan kuumimmillaan kaivaa ihmisotus hädissään sisäfilettä taskustaan, että saa koissukan tottelemaan. Siis: tyhmäile. Ja pötsi kiittää. Röyh ja nam!

3. Älä ole koskaan liian innokas.
Joudut tekemään hirveän määrän hommia, jos liikaa intoudut ihmisen kanssa touhuamaan.
Esitä aina laiskempaa kuin oletkaan, niin saat varppisti enemmän namiskaa kuin olemalla reipas.

4. Älä ole liian nöyrä.
Kannattaa aina ihan pikkuhilppasen esittää loukkantunutta, kun leikataan kynsiä, trimmataan, pestään tahi föönataan. Alas painettu kirsu ja luppasilmänen katse tuottavat huomattavan enenevissä määrin palkkioita, kun liian innokas käytös. Kokeile, et kadu!

5. Muista kuitenkin kunnioittaa ihmisotusta.
Älä hypi vasten. Älä hauku. Äläkä varsinkaan perseile liikaa.
Sopivassa määrin suoritettuina nämäkin toiminnat tuottavat palkkion, kun osaat lopettaa mukamattes ajoissa....

Mukavia reenihetkiä kaikille kanssakoissukoille ja leppoisaa herkkusyksyä
Toivottelee Taimikinkku Minellin