Tällä viikolla olen ajatellut pohtia ihmisotusten huolenpitokykyä ja hoivaa meistä koissuleista, kissukoista ja kaiken maailman nelijalkaisista.
Esmes jos meikämandoliini on kietaissut huiviinsa koko makarooliloodan, joka on hellalle jätetty jäähtyyn, ni huudetaanko? No, ehkä iha vähä.
Mutta entäs sitte, kun yön reunalla alkaa hirvittävä ripsaoksu hiipiä esille, ahneellaonkakkainenloppu ja silleesti tapaan. Ni huudetaanko?
No ei tieteskää. Uninen inehmo vie ulos, antaa lääkettä, hoivaa ja hualehtii, ihan tieteski.
Entäs sitte, jos oon kerenny kerran tyhjentää puolet ruokasäkistä. Maha on ku tynnyri, valmiina sanomaan riksraks ja poks aivan millä hetkellä hyvänsä.
Komennetaanko pikkukoissulia ja annetaanko kyytiä?
No ehkä ihavähä.
Sitten kon pitää käydä sesenkyentseittemän kertaa tyhjennyksellä aamuyön tunteina, niin komentaako kukaan?
Ei tieteskää. Sitten vahitaan ja valvotaan mahollista suolitukosta ja juotetaan ja syötetään tiäsmitä parsaa ja parafiinia, jotta koissun poika voisi jatkossakin mahd hyvin. Röyh!
Entäs kun mettästä löytyy lennokas läjä? Se paras ja aromikkain? Nimittäin ihmisläjä. Jonkun kortsupukuisen suunnistajanplantun tai maratoonarinalun jättämä?
Sinne kun ennättää kierimään ja pyörimään ja maistelemaan ennesku emäntä ehtii eitä sanomaan.
Ni huudetaanko silloinkaan.
Noh, ehkä ihan pikkuhippasen.
Mutta kotona sittennii pestään hampaat, korvat, pyllynreijät ja kaikki muutkin onkalot noin kymmeneenkin kertaan.
Jos nimittäin on yhtn mtn asiaa mamman viereen sänkyyn kakkahönkäyksien kera.
Ja jos yällä sattuu tulemaan yhtään mitään ripsan tai oksun kaltaista, ni aina hoidetaan.
Mää niin toivon, et teitillä kaikilla on samanlaiset inehmot ku meikämandoliinilla, mummulla ja äipällä, siskoilla ja tädeillä sekä sedillä. Meist pidetään kuulkaatten yhtä hyvää ellei parempaa hualta kun kuninkaallisista.
Vaiks sitähän me melkeestään ollaankin! Kultaisia parhaasta päästä.
Tämmösii täl kertaa ja loput ens viikolla
tee Taimikinkku Minellin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti