lauantai 11. elokuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kuulumisia koiramaailmasta

Terve taas vrendit!
Kuumaakin kuumeemman ja hermeettisen hikisen kesän jälkeen meikämandoliini is bäk!

Jos ehti tulla ikävä, nii ei enää.

Tänään ajattelin aivopieraista teille ajatuksia ja kuulumisia koirien maailmasta.
Vasitenkin, kun kaikki treenit ja koirakoulut sun muut härpäkkeet alkavat taas toden teolla.
Annan justiin neuvoja ja ohjeita, miten hirmu hyvin pärjää näissä kaiken maailman temppu-, näytelmä- ja muissa koiraharrastuksissa siten, että ihmisotus ei hirveesti ota ja hermostu, jos pikkasen käyt perseilemään kesken intensiiviharjoitusten.

1. Ole aina kuuntelevinasi ihmisohjaajaa.
Oikeastihan ei juur tartte, koska moni höpisee niin paljon, että oikeesti tajusit jo ekasta käsimerkistä, mitä piti tehdä, mutta kannattaa vedättää namin toivossa ihmisotusta pidempäänkin.

2. Esitä tyhmää.
Koska koirathan ovat lähtökohtaisesti aina ihmistä viisaampia, on helppo esittää tyhmää. Siten saa enemmän karssua ja namupaloja kirsun eteen. Mitä tyhmempää esität, sen paremmiksi herkut muuttuvat. Parhaimmillaan kuumimmillaan kaivaa ihmisotus hädissään sisäfilettä taskustaan, että saa koissukan tottelemaan. Siis: tyhmäile. Ja pötsi kiittää. Röyh ja nam!

3. Älä ole koskaan liian innokas.
Joudut tekemään hirveän määrän hommia, jos liikaa intoudut ihmisen kanssa touhuamaan.
Esitä aina laiskempaa kuin oletkaan, niin saat varppisti enemmän namiskaa kuin olemalla reipas.

4. Älä ole liian nöyrä.
Kannattaa aina ihan pikkuhilppasen esittää loukkantunutta, kun leikataan kynsiä, trimmataan, pestään tahi föönataan. Alas painettu kirsu ja luppasilmänen katse tuottavat huomattavan enenevissä määrin palkkioita, kun liian innokas käytös. Kokeile, et kadu!

5. Muista kuitenkin kunnioittaa ihmisotusta.
Älä hypi vasten. Älä hauku. Äläkä varsinkaan perseile liikaa.
Sopivassa määrin suoritettuina nämäkin toiminnat tuottavat palkkion, kun osaat lopettaa mukamattes ajoissa....

Mukavia reenihetkiä kaikille kanssakoissukoille ja leppoisaa herkkusyksyä
Toivottelee Taimikinkku Minellin


2 kommenttia: