Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja kuusikon kutsu

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen nauttinut elämästä, kuten kunnon koissulin kuuluukin.
Meikämandoliini on nimittäinkin viettänyt paljon aikaa metsikössä juosten, korva lepattaen ja kieli kirjaimellisesti vyön alla.

Tiiättekö, kun tuossa syksyisessä metsässä on sitä jotain. Ihmissienestäjän mielessä on tietysti tatti, kantarelli, torvisieni ja kaikensortin könsikkäät ja käävät.

Meikän mielessä on tiätty ja eteski mädät sienet. Mitä haisevammat, sen herkummat.
Mamman mielestä mulla on erityistaito: mitä mädemmän sienen löydän, sitä enemmän se kiinnostaa.
Eikä se siihen jää.
Niissä mädissä sienissä on joku taika, se syksyn taika. Seireenin lailla ne huhuilevat Taimikinkkua kierimään. Ja minälikkahan kierin.
Mätien sienien kutsu on täysin vastustamaton. Vaikka mamma kui huutais nuppi punaisena, että eieiei sinne nyt lainkaan mennä, niin jotenkin korvani lukkiutuvat ja sieniin on vain mentävä pyörimään.

Tietysti, jos löydän useamman mätäsienikasan, sen parempi.
Viime kerralla kuusikossa oli kolme. Mätäsienikekoa.
Minä pyörin kaikissa.
Päällepäätteeks kävin mutaojassa viilentymässä ja kierimässä hiekkakuopalla.

Kotimatkalla olikin sitten ihmeen uikutusta joka suunnasta, että hyhhyh, mikä haju...
Taimi löyhkää, yäääk, mää oksennan kohta...

PYH ja PAH sanon minä! Kateellisten panettelua ja aivan turhaa vinkuvonkua. Kuiteski oisivat ittelleen halunneet seireeniparfymoidun herkkutuoksun, öödömätäsienen. Saahan sinne mennä kuka vaan pyörimään ja hyörimään kuusikon kulmalle sienimetsälle.

Kyllä minä sitten kotona niin mieleni pahoitin, kun kylpyyn passittivat ja kaiken öödömätäsienen poies pesivät.

Kannattaa kokeilla, saattaapi olla elämys, minä ainakin tykkäsin, mamma ei niinkään!
Terveisin TaimiKinkku Minellin