Terve taas frendit!
Tiiättekös, kun meikämandoliini on yhtäkkiseltään oivaltanut, et oonkin justiin tietyn rotuinen koissukka. Olen erittäinkin noheva ja nopealiikkeinen kultsumimmi ja tietty siitä hirveen ylpee. Meillonki tiettyi koiramaisia erikoispiirteitä, joita kaikilla sesseroduilla ei oo ollenkaan. Me uidaan, eteski mutarapakoissa, jahdataan lähiökaneja ja -kissoja, kieritään mätäsienissä ja kalanperkeissä sekä yritetään ottaa kiinni jokikinen lintu, olipa se sitten lentävä, uiva tai muuten vaan kaakattava. Moni kultainen käy ihmisineen metsällä ihan aikuistenoikeesti, ja pärjää siellä ihan superbuenosti. Meitsiähän rupes tietty kovasti kiinnostamaan, et miks me kultaiset ollaan justiin tämmösii. Kuka ihme on mahtanut keksiä tämmöisen rodun, joka ui ja noutaa, on tosi kaunis ja hienoturkkinen sekä maailman hyväluontoisin. Siispä otin selvää, ja mitä löysinkään.
Olipas kerran yksi vaari, semmoinen papparainen Enkuissa, siis tuolla Brittein saarilla.
Sitä otti pattiin. Se oli kova pappa metsästämään ja sitä harmitti, kun sen piti ite uiskennella pamauttamansa linnunräpäköt eli sorsat jorpakosta tai heinikosta. Se kelas ja mietti ja fundeeras, et no voi hitsin pitsi! Tässähän pitää jotain keksiä, ettei joka kerta kintut kastu ja iske kauhea miesflunssa, kun halutaan rouvaloordin kanssa herkullista sorsapaistia.
Tää pappa oli yks loordi sieltä Enkuista, semmonen Söör Tweedmouth, se on enkkuu ja meinaa niinku Kangassuuta...Tällä Kangassuun papalla oli paljon koissuja, mutta se oli ihan kyllästynyt, kun kukaan niistä karvakorvista ei osannut tuoda sille niitä pamautettuja sorsia sieltä jorpakosta. Kangassuun vaari kelas varmaan yli kakskyet vuotta tai jtn, et miten se sais semmosen sessen, ku tekis nii. Pappaparalla ehti olla monta miesflunssaa ja hirmumärät kengät ennesku se sai kuulkaas hirveen aivopierun:
Kattokaas ny, kun sillä Kangassuun papalla oli semmone keltainen noutaja ku Nous tai Nenukka, noin tuttavallisesti. No tää papsu sit löysi semmosen mimmin sille Nenulle pari vuotta myöhemmin, semmosen vesispanielitypykän. Noh, arvaattehan te, kun kaksi kaunista kohtaa, ni mitä siitä sitten seuraa: Tietty Nenukka ja Nättimys saivat neljä ihanaa koiravauvelia: Krookus, Esikko, Kevätesikko ja Ada.
Ja arvaattekin varmaan, mikä se Kangassuun papan aivopieru oli: nää Nenun ja Nättimyksen jälkeläiset olivatkin sitten tosi fiksuja ja filmaattisia, ne osas uida ihan justiin yhtä hyvin ku meikämandoliini ja ne toivat sille papalle niitä sorsia sieltä jorpakosta ihan tosta noin vaan. Ei tarvinnut enää papsun itte kaivella sorsia heinikosta takapuoli pystyssä varpaat märkinä. Ja koska se alkoikin olla jo aika vanha papsu, ni se oli tosi häpi, ku ne koissut teki noutohommat ja etsinnät sen puolesta.
Nii ja mikä olikaan tämän tarinan syvin olemus: Nää Nenulin ja Nättimyksen jälkeläiset, nää kukkikset, ni ne o justiin meidän kultsujen esimummoi- ja pappoi ja niiden pennut ja niiden pentujen pennut ja nii eespäin....
Pitää kyl tolle Kangassuun papalle ja sen koissuille heilauttaa häntää ja lipastaa ihan hermeettinen ilmapusu jonneki sinne pilven reunalle, ku ilman sitä pappaa ja sen koissuileita ei meitä kultsuja olis ollenkaan. Ei niin minkään värisii, mallisii, muotosii eikä luontosii. Nyt meillon kultsui jotka noutaa, uiskentelee, ettii tyyppei metiköstä, sniffailee, hiffailee, nukkuu soffalla ja pikkasen tuhnuttelee. Jotkut osaa jorata, heittää yläfemmat, tehä temppui ja kreisibailata. Yks varsinkin on toosi taitava syömään vessapaperia, parketin reunaa, kynsiviiloja ja sohvatyynyjä. Esmes noin lyhyesti ilmaistuna.
Mä uskon varppisti, et Kangassuun pappa rakastaa ihan jokaista kultsua, joka täällä pallon päällä tänä päivänä iloisesti häntä heiluen ja korva lepattaen ilostuttaa porukoita.
Etenkin mä luulen et se syvästi rakastais myös meikäläistä, koska olenhan vallan ainutkertainen, ja hyvinkin persoonallinen Taimikinkkunen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti