Kinkun kirjoituksia: Vuoden noutaja, ehkä kahden...

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen odotellut, että talvi tulis vihdoin, mutta ei oo näkyny.
Sitten olen odotellut sitkeästi, että uusi kultsulehti tulis postilaatikosta,
et voisin sen lukasta hualella pikkusysterini Kaislan kanssa.

Yleensä noista lehdistä ei khyl paljo jää jäljelle meikämandoliinin
käsittelyn jäljiltä, mutta nyt jääpi,
sillä esittelen Taimikinkun kategoriat sarjassamme vuoden koirat 2019.
Ja samalla haluan toivottaa onnea kaikille voittajille!
PS. Ei saa pahastua, tämä on vain huumoria :D

1. Vuoden aktiivikasvattaja

Vuoden aktiivikasvattaja meikämandoliinin mielestä on ehdottomasti mummukoira Kaste.
Perustelut: Mummukoira Kaste on aktiivisesti kasvattanut masuaan kerjäämällä kunnianarvoisesti
ihan joka päivä maggaraa, juustoa tahi kinkunpalasia isäntäväeltä, siinä loistokkaasti onnistuen.
Nyttemmin on tämän aktiivikasvattajan ryhdyttävä laihikselle, muuten ei kohta mummun kintut enää kanna. R Ö Y H ja N A M! Ja lauvantaimakkaraa palkaks.

2. Vuoden kaunein kultsikka

N O H! Kauneus on katsojan silmässä, ja kaunein kultsu rohjottaa tietty jokaisen kultsunomistajan soffalla tahi sängyssä tahi nojatuolissa.
Kauneimpaan kultsuun voi myös kompastua yöllisellä maggaranhakureissulla, koska siellähän se kaunistus jo on, kultuaan jääkaapin rapsahduksen. Ei kultsua ilman herkkua, eikä herkkua ilman kultsikkaa. Onnea meille kaikille, ollaan söpiksii!
Palkinnoks rapsutuksii ja paljon!

3. Vuoden mutapainija
Vuoden, tai ehkä kahden, jopa kohta yhdeksän ihan paras mutapainija on mummukoira Säde.
Missä mutaa, siellä mummu. Missä mummu, siellä mutaa. Kerrankos sitä nyt kauneuskylvyt otetaan
ja mummukan tapauksessa kahdet. Ja jos ei muuta, niin mummu kamppaa kaveritkin mutakuoppaan.
Palkinnoksi mummuSäde saa, arvatenkin, mutakylvyn.
O N N E A !

4. Vuoden äänitorvi
Tästä käytiin kovaa käden-tai hännänvääntöä Helmiäipän kanssa. Kummalla on kirkkaampi ylärekisteri, kuka kovemmin kailottaa, kun kello soi? Missä on vessa?
Eiku siis, tästä tuli koiramissi, eiku kontrasissi, eiku äh...
Siis Helmiäipän kans päädyttiin siihen, et kerta kummallaki on yhtä kova ääni, ni jaetaan tää pysti.
Palkinnoks saatiin laittaa ämpärit päähän ja kuunnella tunti tauotta omaa haukkuamme.

5. Vuoden sohvaperuna
Tämän vuoden ehdoton sohvaperuna on meikän systeri Usva. Se kuulkaas istuu ja kattoo kaikki ohjelmat maan ja taivaan väliltä, niin tietsikalta, pädiltä ku telsustaki. Eikä se väistä.
Kerran meinas tulla telkkari seinältä, kun Usva lähti ettimään kulman taakse paennutta hiirulaista.
Ja kattoo Usva Sohvaperunoitaki eteski ku ne syö jtn. Palkinnoks Usva saa kattoa avaraa luontoa tauotta yön läpeensä. Onnea!


Tämmöttiis täl kertaa ja loput pullopostissa
Tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Bäkiss ja tikiss

Terve taas vrendit!

Se on kuulkattees niiettä meikämandoliini on bäkiss ja tikiss!!!!!!!!!!!!

Ihan pikkuhilppasen ollu täs viimeaikoina hiljaiseloo, mut se loppuu ny, koetahan khestää :)

Nii-i, siis meitsi on puuhaillu ihan samoi hommajutskii viime aikoina kun aina enneski:
Kerjänny, riehannu pikkusysteri Kaislan kanssa ja pitäny semmosta perusmeuhkaa, mitä ny yleensäkin.

Noh, jos ny jtn negatiivista pitää hakee, ni oon kova imuroimaan kaiken sorttista tien poskista ja pientareilta kirsuun ja kitusiin, ni viimetteks vetäsin varmaan jonku pikkutirpan raadon tai hiirulaisen tai minkälie päästäisen puolikkaan naamariini. Ja  A I E T T Ä ; niin ei passais tehdä.
Koska voi tulla oksu ja ripsa, tai oksuripsa, tai molemmat.

Joku vois ny tähän tuumata, et ahneella ja mitänäitänyt on...mutta minä en välitä, oli hyvää.
Vaikkakin pääsin sit kyl elukkalääkäriin ja sain lääkettä ja nestettä ja semmosii.
Sit mä voin taas hyvin, ja huonosti ja hyvin ja hyvinkin huonosti.

Mamma khyl jotain murisi et satasia vaan satoi ja ne ei puussa kasva...yhtn mtn en ymmärrä, mutta moon taas kuosissa, ni mitä jostain puista tai semmosista.
Koirahan se on lähtökohtaisesti aina tärkein, eiköstä juu, puilla tai ilman.

Nii ja toipumisen kunniaks nappasin pellolta jonku hiirukan tai päästäisen kiinne, ravistelin aikani ja taisinpa pistellä poskeeni. Että semmosta. Ja seuraavaa oksuripsaa ootellessa.
Terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Taimin oppipoika

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen villikoittanut pikkusiskoani Kaislaa sekä alati ohjannut häntä uusiin kepposiin, kuten kunnon isosiskon kuuluupi.

Itsehän en villeinä lapsuusvuosinani tehnyt juurikaan mitään pahaa, keppostelua tahi muutakaan epämääräistä. Kuten hyvin tiedättä. K R Ö H Ö M ! ! !

Noh, pitemmittä puheitta, tässä Kaislan viimeisimmät opit:

1. Miten saan vessapaperia, paljon vauhtia ja huutoa aikaiseksi asunnossa:
Vessan oven on oltava auki, jotta pieni koiranpoikanen pääseepi livahtamaan ilman sen suurempaa huomiota hakimaan pyllynpyyhkimet tellingistä. Taimi on opettanut, että kun nappaa rullan päästä kiinni, pystyy koko asunnon ympäri juosta vessapaperit kirsussa ja koristella koko asunnon valkoiseen huntuseen. Loppuviimetteks papiirit silputaan siten, että koko kämppä on täynnä hienoa hörsöä. J E S H !

2. Pelottavan postimäärän pilkonta on myäskin äärimmäisen tärkeää, koska:
Postipluukusta saattaappi joku tyrkätä vaarallisia aineksia asuntoon. Meikämandoliini on siäl oottamas plaaduntarkkailijan tavoin, ettei mitään pahennusta herättävää saavu asumukseemme.
N O H ! jos ihan vahingossa samalla pilppusin sähkölaskun ja uudet korvakuulottimet, ni tarviaako siitä niin kovaa karjua, että koiranpoikasen korvatki o hellinä...

3. Eteisessä on hyllyllinen herkkuja, eiku siis kenkiä. Niitä eipi saa ottaa, ei laisinkaan. Taimisisko niitä aikanaan kanniskeli vessanpyttyyn, mutta meikkis on päättänyt muotoilla ne uudelleen. Tai, no vaan aina sen toisen niistä kenkuleista. Toinen saa jäädä aivan rauhaan. Enkä ihan yhtään ymmärrä, miksi sitten ollaan kiukkupehvoja ja roikotetaan sitä muotoiltua disain-kenkää kirsun eessä ja kattotaan pahalla silmällä.

Hyväähän minä vaan tarkoitan, ja Taimi kanssa.
Lisää keppostelua luvassat tee Kaisla ja Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Aivan kauhea katastromppi!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen kertonut, miten meikämandoliinin maailma on pahemman kerran päässyt mullistumaan, koska ne pirskatin Usvan pennut. Ja ollut hermolomalla, koska ei voi kestäääää!

Mut on jätetty ja hylätty pöydän alle yksinään ynisemään, kerta kaikki vaan tahtoo niitä pikkupenneleitä paijata eikä mua laisinkaan.
Olen syvän loukkaantumisen vallassa ja murisen mustasukkaisuudesta, ehkä en toivu tästä koskaan.

M U T T A...pahempaa on vielä luvassa...
Nimittäin ja näjetsen, kuuntelin salaa pentuhuoneen kulmalla, kun mamma jutteli jonkun pennuista pyörtyneen kanssa, ja arvatkaa mitä!

M E I L L E jäi yks tommonen N A K K I K Ä Ä R Y L E!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 Minen ehkä khestä! Minne saa valittaa? Voiko sen palauttaa?

Se tulee ja syö mun kaikki lelut, vie mun nukkumapaikan soffalta ja varastaa mun ihmiset.

Sitte kaikki tulee taas meille ja vaan tuijottelee sitä pikku piraijahammasta ja antaa sille leluja ja talot ja tavarat, enkä mää saa mtn.

Otan kohta reppuni ja rensselit sekä iikkeapallon hampaisiin ja muutan tästä vielä mutsille. Helmiäippä osaa sentään arvostaa meikkistä, mummuSäde ei niinkään, vaikken yhtään tajuu et miks.

Sittenhän saavat etsiä ja ihmetellä, et minnei se Taimikinkku oikeen katos ja pitäkööt pentunsa.
N I H !

PS. Muutin mieleni, nakkikääryle Kaisla on oikeestaan melko kivakin kaveri, nyt kun vihdoin lakkasin pentusia pelkäämästä. Mikäs olis mukavampaa, kun riehottaa matot ruttuun ja tehdä mammasta hermoraunio, sekä opettaa Kaislalle ihan kaikki Taimikinkun temput ja tohinat.
Niistä sitten lisää.
Tee Taimikinkku Minellin ja pikkusiskonsa Kaisla

Kinkun kirjoituksia: Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Terve taas vrendit!
Viime aikoina on ollut meikämandoliinin hermot kovalla koetuksella, koska pennut.

Kaikki vaan tulee meille kylään, mutta sen sijaan et ne huomais mut, ni ei..
ne painelee sinne vinkuvien mörkönakkikääröjen luo vaan sanomaan tuitui ja tuijottelevat
niitä pöhköjä pöllyröitä silmät vetistellen.

En voi ymmärtää, koska M I N Ä olisin paljon parempaa seuraa kuin nuo kyseiset vonkuvat vötkäleet.

Perusteluita:

Osaanhan tuoda ikeapallon, ja aivan vierailevan henkilön naamaan kiinni.
Jos ei heti älyä leikkiä, ni mätän sillä pallolla niin kauan et leikki, ja varppisti.

Saatan syöstä itseni syliin siten, että heikompaa hirvittää. Tai no, joku heikompi saattaa pudota sohvalta, kun säntään syliin aikas vauhdilla. Mutta hyvinkin hellyyttävästi.

Istua nakotan vieressä niin kauan, että saan vierailevalta henkilöltä:
rapsutuksia, voikkuleipää, pitsaa, sipsuloita, keksinpalasen, tai ihan mitä vaan se yrittää syödä.
Saatan myös tassulla täppiä kyseistä vierasta niin kauan, että se älyää rapsuttaa tahi antaa sitä syötävää.

Olen äärettömän viksu ja vilmaattinen koiranpoikanen, ja jossei sitä ymmärrä, ni menköön sittevaa sinne nakkilaatikolle niitä pötköjä tuijottelee.

Siite nii vielä ärsyttelee sekin, että mamman makuuhuoneen ovessa on portti. Emmä sinne ees haluis, mut eipä mua myöskään päästetä. mikä on törkeä vääryys.
Yhtenä yönä, kun vötkylät ei meuhkanneet, ni aattelin mamman viereen könytä, vaik oli hiukka haastavaa, koska portti. NOH, minähän sen portin yli kiipesin keskellä yötä ja kohta oli koko revohka hereillä nakkikääröjä myöten. Vähänkö pakenin paikalta ja pahoilla mielin.

Lasken jo minuutteja, et milloinkohan noi käärylät häipyis ja meikä sais taas olla ihan ykkönen tässä sakissa. Ennesku pahotan mieleni lopullisesti.
Terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kauheita mörköjä!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut äärimmäisen tylsistynyt, koska meidän Usva oottaa pentuja.

Ihan yhtn en tiijä, et mitä se meinaa, mut tylsää on.

Usva, mun paras riehakaveri, vaan makaa ja puhisee ja pullistuu.
Ei se leiki eikä juuoksentele laisinkaan.

Ihmismamma - ja iskä vaan komentaa meikkistä, et ei saa riehottaa Usvaa ja olehan nyt siinä Taimi, kun  kohta tulee pentuja... ihan vaan äimänkäkenä on meikämandoliini sitä pohtinut, kunnes...

Meidän mamman makkarista alkoi kuulua sellasta vikinää ja murinaa, etten oo ikänä kuullu,
paitti tietty omassa pentulaatikossa, mut ehämmä semmosii voi ees muistaa.

Korvat lepattaen ja otsa ojossa olin hirveesti sinne menossa ottaa selvää, mut eihän mua sinne päästetty, tai korjaan, E N  U S K A L T A N U T mennä, koska jtn hirveen pelottavaa...

Makkarin oven takana vaan kuuntelen korvat korkeella ja pää kenossa, mutta sinne en mee, koska ihan kauheeta kummiski on luvassa.

Kerran sitten uskalsin kattoo ja arvatkaas: siä on semmosii vinkuvii nakkikääröi, jotka makaa vaa rivissä Usvan tissillä ja huutaa, jos se liikkuu ees ihan yhtään. Non jotain ihan outoo kieltä puhuvii pikkuotuksii, en tiiä ovattekon lintui, kaloi vai kanapoikii.

Mamma sanoo et ne on koiranpentuja, kuus tyttöö ja kaks poikaa, mut ehei en usko...
Koiranpentu on semmoi söpö nallenaama, eikä tommonen vonkuva votkale, kattellaan ny täs viä tovi, jos uskaltaisin ovea lähemmäs.
Vielä en oo rohjennu, kerta ovatten semmosii kauheita mörköjä.
Ens viikolla uus yritys.
Terveisin TaimiKinkku Minellin
PS. Tässä mä oon ite semmosena nakkikäärönä, en khyl voi muistaa...

Kinkun kirjoituksia: Eipäs kesä tullutkaan, ota rennosti!

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen ihmetellen miettinyt tätä kevättä.
Ensin on kylmä ja märkä, koska kevät.
Sitten yhtäkkiä on kuuma ja kämpäsiä, koska kevät.
Kukaan ei jaksa kävellä, läähättäen lyllerretään pitkin ojanpohjia, koska kuuma.
Onneks monikaan ei kerjenny valittaa,
koska taas on kylmä, märkä ja taivaalta sataa tassunkokoisia räntäpalloja.
Ei voi pieni koira ymmärtää...

Sitten niitä uutisia:
Meikämandoliini alkaa olla melkoisen kypsä tähän kevääseen, eikä vaan sään puolesta.

Siskolikka alkaa nimittäin ja näjetsen olla sevverran pullea parivaljakko, ettei siittä oo enää minkään.
Ei se leiki, ei paini eikä hyppele. Makaa vaan, huokailee ja tuijottaa tyhjyyteen.

Voihan Kalevi Härvä ja kyllä sentään, miten ammottavan tylsää on eräänkin TaimiKinkkusen elämä.

Ihan minkään ei pääse, koska pennut.
Ei saa riehua, koska vauvoja.
Lakkaa puremasta Usvaa heti korvasta ja lopeta riekkuminen, koska pennut.

Tässä ei khyl kohta hyvä heilu, jollei toi siskolikka kohtapuoliin ala jo jakaantua ja leiki munkaa.
Hetikohta kun pennut syntyy, alan opettaa niitä Taimikinkun tavoille.
Oppitunteja on useita, mutta tärkeimmät niistä ehkä:
Miten koiranpentu saa onnea, menestystä ja ihmisperheen kiedottua nasumasunsa ympärille?
Kerjäämisen salat
Näin riehun itseni pökerryksiin
Pikkuparvekeniksejä eteski mattojen ja kukkien syöntiin
Keskity ja kakkaa kenkään
Opi tunnistamaan eri rapsahdukset: jääkaappi, posteljooni, jokuonvarppistioventakana, jäätelö
Kieriminen eritteissä

Mä jään ny näitä pohtimaan, ja saatan ehkä ottaa pappan auton ja lähteä kylille, koska tylsää.
Terveisin TaimiKinkku Minellin