Kinkun kirjoituksia: Taimikinkku sairastaa

Terve taas vrendit!

Ja muuten aivan hermeettisen hauskaa ystävänpäivää kaikille! Halipusut vaan ja sillai!

Meikämandoliini joutuu ottaan tän ystispäivän hiukkapiukkasen rennommin, jos mahdollista.
Koska, kipeä.

Joku hemmetin niska-ja selkäjumi on iskenyt kyntensä meikämandoliinin vetreään lihaksistoon.
Ehkä riehuin, ehkä en. Mutta tässä on tulos.
Se on ihan pauttiarallaa fifti-siksti, et mistä oon kipeytyny.
En tiiä, eikä taidaa tietää ees naapurin Erkkikään. Eikä se puolimeetrinen lumihankikaan.
Mutta kipeä oon.

Ja on kuulkaas saatu aivan parhaan A-ryhmän hoitoa. On käyty lekurissa, ja vallan orthobeedillä tai jtn. Hieroja on käynyt kotona asti asettelemassa TaimiKinkkusen fileitä kohilleen, mamma o siirtyny plaattialle nukkuu meikän viekkuun. Ja mulle on jopa laulettu hoitolaulu. Mummu keksi:

TaimiKinkku sairastaa, häntää hellikäämme.
Herkkusilla hoidelkaa Koissuystäväämme.
Pizzapala lämpöinen hyväks olla voisi.
Grillikana paahteinen ehkä avun toisi.

Patjakseni parahin Hästens levitellään,
peitteheksi untuvaan kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksemme
itse käymme uinumaan Taimin vierellensä.

Usvakoira vartio uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Rakkaus paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Taimi-raukan kuntohon ens viikoksi jo saamme.

Ehkä ja meibii.

Tämmösii toipilasjuttui täl kertaa ja loput talvilomalla

terveisin Taimikinkkuautsjaouou Minellin

Kinkun kirjoituksia:Sutkautusten aatelia Matin tapaan

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen ollut ovela ja luonnikas oma itseni. Hiukkapiukkasen on taas ollut tylsää, koska mamman yövuorot. Mutta muuten on mennyt ihan suht jebajee!

Kuulin mammalta, et semmoi suurhyppymies ko Matti Nykänen on menny poies. Yhtään en tiiä, et minne se hyppäs, mut kuiteskii. Toivotaan et jonnei hyvään paikkaan, samaan esmes ku Helmiäipän ukki ja Sofia-mummu ja vanhempi Helmi-mummukka sekä kaikki muutkin poiesmenneet rakkaamme.

Tää Matti oli melkonen supliikkimies, vähän niinkus meikämandoliinikin.
Hänen muistonsa kunniaks aattelin, et mites noi Matin supliikit sopis meitsin maailmaan.
Älä pahastu, vaan ota huumorilla, ni elämä on ihan varppisti laiffii...tai jtn. 

Älä koskaan syytä omista teoistasi ketään muuta. Se on mafian laki.
Hirvee ripsa ollu, pyrstöyskä ja sillai. Ihmisäippä menee töihin ja on antanu lääkkeet ja muut. Silti tulee ihan hirvee alkuräjähdys äipän sohvalle, seiniin ja kukkalaitteille. Sit hävettää iha hirveesti ja siellä makaat pimeimmässä nurkassa.
Juu-u...Näillä mennään.

Tällä kertaa ei lähtenyt lapasesta, vaan lähti jalat alta.
Aamulenkillä aidan vieressä näet jättimäisen kaniperheen. Eihän siinä nyt mitenkään voi enää riistaviettinen koiranpoikanen käyttäytyä. Vauhtia otettiin ja ihan hikkapiukkasen. Mammalta lähti jalat alta ja meikältä aivan lapasesta.

Minusta alkaa tuntua, että kuulun jokaisen suomalaisen kodin perheeseen.
Niinpä. Minusta jokaisen suomalaisen perheeseen pitäisi kuulua yksi TaimiKinkku Minellin tai hänen kaltaisensa yksilö. Olisi elämä paljon iloisempaa, ihan kaikilla

En ole ulkona kuvioista, olen pihalla.
Niin kuuluu ollakin. Ja ihan joka hemmetin päivä. Son koiranelämää se.

Ehkä otin, ehkä en.
Tuumasi ykskin Taimikinkku Minellin, kun koko pullavadin rosmouksesta syytettiin.

Kyllä mä tän ymmärrän, mutta kun mun aivot ei.
Mietti Taimi, kun rallytokon alkeita harjoitteli.

Tämmösii tänään ja vielä sanon, et kaiken kokeneena, jotain on varppisti vielä kokematta
terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: television ihmeellinen maailma

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimäkseen ollut tylsistynyt, koska mammalla on ollut yövuoroja. Sehän tarkoittaa sitä, että mamma on yöt töissä, ja nukkuu päivät. Meikämandoliini on asiasta tieteski hiukka eri  mieltä, koska mamman tehtävänä on viihdyttää juurikin ja ainoastaan meitsiä, nii ja siinä sivussa Usva- ja Kaste- kultsuja.

Usva-systeri osaa viihdyttää kylläkin itse itseään, koska telkkari. Viime viikollakin se istui telsun eessä ja katsoi koko vihreän timantin metsästys-leffan. Perheen ihmiset olivat jostain kumman syystä hieman kärmeissään, koska Usva katsoo sitä ohjelmaa melko läheltä. Kukaan muu ei juurikaan näe mtn.

Usva katselee mielellään myös kaikkia luontodokumentteja.
Eteski jos ruudulla vilahtaa oravia, kaneja, rusakoita tai peuroja. Vasaaneista puhumattakaan.

Silloin saattaa olla vaarana, että koko telsu kaatuu, koska Usva villiintyy riistasta melkoisesti, olipa kyseessä sitten oikeat elikot tai telkkariversiot.

Monasti Usva lähtee juoksemaan ja yrittää kurkkia telsun taa, jos joku kurre vilahtaa näytön ohi. Semminkin on telkkari ripustettu seinälle, koska vaaran hetket ovat olleet liiankin usein käsillä Usvan tökkiessä kuonolla ruutua.

Usva on ohjelmiston suhteen melko kaikkiruokainen: kaiken hän katsoo suhdekiemuroista keskusteluohjelmiin.
Empatiaa riittää niin pelastetuille rescue-eläimille kuin selviytyjistä  putoajille.

Jos Usva sais päättää, ni telkkarista tulis 24/7 seuraavat ohjelmat:
Kanien ihmeellinen maailma
Rusakkojen salatut elämät
Paratiisisaaren papukaijat
Kauriit ja notkeat
Tö voices ov Vinland: luontoäänien aatelisto
Vain lehmiä
Haluatko riistanvartijaksi?
Keisaripingviinin took shöy
Sininen lenkki
Leijonan luola Afrikka

Tämmösii tällä kertaa ja loput ohjelmistossa
terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: eläinmaailman somejulkkiksia

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ulkoillut, uinut ja lepäillyt. Ehkä ihan pikkuhiukkasen ärsytellyt perhettä liialla energialla, koska kylmä ja pakkanen.

Pakkaspäivän ratoksi olen kuiteski keksiny hommaa seuraamalla ahkerasti vieressä, kun ispäihminen ja mamma selailevat semmosta kännykkää. Minä sen kyllä mielelläni tassulla tahi kuonolla tiputan maahan tai tyrkin poies, koska olenhan paljon tärkeämpi kuin joku konevempele.
Sittenii välillä mamma kiukustuu, kun puhelin lentelee pitkin plaattiaa, koska minä haluan rapsutuksia enemmän kuin mamma sais somettaa.

N O H , eniveis, meikämandoliini on siinä sivusilmällä sitte kummiski kurkistellu, et mitä se mamma tuijottelee ja onhan siellä aina välillä ihan hauskojakin juttuja.

Esimerkitteks toi Pertti, se erittäinkin perseilevä (anteeks) labradorinnoutaja. Sillä on justiin semmonen kuivakka huumori ja ihteironia, josta meitsi pitää. Jos silleesti vois kehdata sanoo, ni lähes sukulaissieluja ollaan. Meikä ny nuorempana hiukkapiukan innokkaampi tapaus, tietty.
Ja Pertsassa on semmosta noutajapojan charmia. On se komee! Terkkuja vaan Pertille Taimikinkulta.

Sittennii on tää someilmiö siittä kiukkusesta kissasta. Tö grampi Kät vai mikä lie, ku ei oikeen toi Lontoo taivu. Hiukka liian nekatiivinen tapaus meikämandoliinin makuun, mutta hassunhauskoja ne sen kuvat on. Son aina  sennäkönen ku joku ois justiin pierassu ihan hirveet lemarit justiin sen kuonolle. Tai sitten heilutellu siinä sisävilettä ja syönykki sen ite.

Vielä mainihten semmosen erilaisia herkkupaloja maistelevan kultsupojan, joka aina syleksii poies kaikki tarjottavat pahat vihreet vihannekset tai ei ees maista niitä. Paras kohta on se, missä paha parsakaali pelottaa nii paljon, et pitää mennä pöydän alle piiloon. Onneks siinoli tarjolla muutaki vihannesta ja hedelmää kun se paha parsakaali ja kummiski onnellinen loppu. Se sai kinkkua kaiken sen  kasviskidutuksen päätteeks.  Häpi end.

Ja tiätty hei: kaikki te eläinten ystävät ootte tosi tärkeit somejulkkiksii, kaikki jotka julkasette noita hassunhauskoja videoita ja kuvia rakkaista otuksistanne meidän muiden iloks. Olipahan kyseessä sit jellona, hauveli, kissa, kirahvi tai vaikka minipossu. Tuotte iloa päiviin.

Tänks vaan teille terveisin TaimiKinkku Minellin
PS nytten voin ottaa pikku torkkuset, kerta oon taas kirjuuttanut, son Moro!

Kinkun kirjoituksia: Keppihullun hommia

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen seuraillut ihaillen, miten mun rotutoverit ovat saavuttaneet kaiken maailman palkintoo ja mainintaa kultsuille ominaisissa lajeissa. On NOME-A, NOME-B, WT ja semmosii. Yhes noudetaan ammuttua tirppaa, toises uidaan ja noudetaan jo ennestään saalistettua riistaa ja kolmannes haetaan sellasii pötiköitä elis dameja. 

Noh, meikämandoliinihan on jalostaen yhdistänyt nämä kaikki taiteen lajit, elikkäs tässä esittelen Taimikinkku Minellinin ikioman kultsujen reenilajin: kultaisten kepinnoudon.

Kuulkaas, ku metsälenkit ovat siitä mukavia, että metiköstä saattaa löytää ihania aarteita, mätien sienten ja tirpanraatojen lisäks.
Meikämandoliinin parhaiksi aarteiksi ovat osoittautuneet kepukat.
Koolla ei oo niivväliä, mutta mitä suurempi, sen parempi.

Kun muu väki kuljeksii pitkin polkuja, niin minähän en semmoseen lähe.
Mitä synkempi ja rämeisempi metikkö, ni sen paremmat o mahkut löytää valtavia kepukoita matkaan.

Sittennii, kun olen sen toistameetrisen kepukan löytänyt, taiteillut hammasväleihin ja lähtenyt jolkottamaan, niin silloin kelpaa polku meikällekin.
En vaan ihan yhtn ymmärrä, et miks kaikki huutaa.
Varokaa! ja Auts! ja jotain semmosii.

Heti jos löytää jtn kivaa ja lähtee näyttämään, ni ollaan sanomassa.
P O I S  T A I M I ! Ja ei tässä voi jolkottaa kepakko suussa.
Sitten ollaan naamallaan varvikossa ja noidutaan. Joku polvilumpio mukamas paikaltaan ja muuta semmosta. Voi kyynel!

Varoisivat nyt ihan pikkuhilppasen, sen kerran kun meitsi tulee näyttämään sitä parimetristä koivunrunkoa, jonka vaivoin oon saanut ojasta ongittua, eivätkä vaan noituis meikää.

Kelatkaa ny, mikä duuni, eka ettiä se tseba, saatika sit kuljettaa se näytille. Pelkillä hampailla.

Ei mtn arvostusta raskaan työn raatajalle. Saatika, kun yritän raijaa sitä koivunrunkoa autoon.
Nouvei eikä mitenkään oo ees mahollista.
Kohtsillään kyllä alan kirjuutella jollekin koira-asiavaltuutetulle tästä. Ei niin mitään rotia eikä lainkaan arvosteta keppihullun löytöjä, vasitenkaan näitä parimetrisiä riukuja. Joku palkinto pitäs tästäki saada!
Tämmösii täl kertaa ja seuraavaks voin perustaa klapifirman ja tuoda saunapuut justiin sun ovelle!
Terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Niin makaa kuin petaa

Terve taas vrendit!

Mites nukutte öisin?
Meikämandoliini nukkuu oikein hyvin ja pehmeästi, usein ja joka yö.
Pää on useimmiten mamman vieressä tyynyllä ja kirsu vaan peiton alta pilkottaa.

Yleensä meen nukkumaan samaan aikaan ku mamma, vartsaan soffalla vieressä ja odottelen, et mamssu lähtee yöpuulle.
Tai sitten köllötän plaattialla ikeapallo tahi kaks suussa, ja ootan, et mentäs maata.

Iskäihminen yleensä jää soffalle vahtimaan sitä mustaa lootaa, josta kuuluu mökää ja näkyy liikettä.
Sittennii se käy yömyöhällä meitsiä häiriimään, kun vihdoin ja viimein könyää sinne petiin.

Useimmiten siellä sängyssä on kattokaas jo meikä, Usva, Kaste ja mamma. Eipä sinne iskäihminen millään ees enää meinaa mahtuakaan.

N O H ! Sitten se ispäraukka yrittää keskellä pimeintä yön hetkeä siirtää meikämandoliinia siitä sängystä sinne jalkopäähän. Minäkö muka luovuttaisin lämpimän tyynypaikkani poies ja ennii varppistikaan!

Jos minut saa kangettua siittä petistä poies, ni auta armias, jos käyt aamuyön inehmon pissihetkellä, ni voit olla satavarma ja oolsprait et TaimiKinkkunen on sillä välillä kangennut kinkkunsa justiinsa eikä melkeen takas siihen parhaalle paraatipaikalla ja kirsu vaan vilkahtaa peiton alta.

Tässä kohtaa iskäpappanen yleensä luovuttaa ja siirtyy nukkumaan sohvalle tai vieraspetiin, jos nimittäin ja näjetsen mahtuu, sillä vanharouva Kasteelle tuppaa tulemaan öiset kuumat aallot ja hän mielellään köllöttää soffalla seljällään ja ketarat oikosenaan vailla huolia ja minkäänlaista murhetta huomisesta. Usva tuppaa siihen viekkoon tahi jää mamman toiseen kainaloon ihmisten yöpuulle.

Aamulla sitten melkein kaikki herätään pirteinä ja levänneinä, turkit ojennuksessa ja mieli iloisena.
Minä vaan ihmettelen, et mikskäköhän iskäihminen ei aina jaksa olla yhtä pirteä ku meikä.
Kannattais varmaan mennä ajoissa nukkumaan, eikös?
Terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Uuden vuoden lupauksia

Terve taas vrendit!
Ja kiva oli kuulla, et jollain oli kerenny tulla jo ikävä meikämandoliinin hömppäjuttui...

Oon ollu näjetsen ja nimittäin ansaitulla joululomalla ja nyt jaksan taasen kirjoitella, koska loma loppuu!

Ihmiset aina lupaa uuden vuoden kunniaks kaiken sorttista: ne lupaa syödä vähemmän ja juoda enemmän vettä, käydä juoksemassa kieli vyön alla pusikoissa ja uiskennella jääpalasten seassa.

N O H ! Emmäkää aijo toiseks jäädä ja lupaan minäkin sittennii kaikensorttista. Katotaa sit vuoden päästä, et miten meni, noi niinku omasta mielestä. Ja ehkä mamman.

Minä, Taimikinkkunen Helmintytär Minellin lupaan vuodelle 2019, että:

Korvani eivät ole enää koristeena. Eteski ku huudellaan syömään, ulos, makkaraa tai sipsuloita.
Iha varppisti nii.

Matkustan tunnollisesti takapaksissa, varsiski jos sinne on asennettu talvella lämppäri, kesällä tuuletin, pehmotyynyt ja höyhenpatjat sekä erikoisvarusteena rentoutusmusiikkia koirille.

En kieri enää mätäsienissä. Ainakaan kolmea kertaa enempää yhden mettälenkin aikana. Vannon.

En kerjää. Annan kattokaas Usvan hoitaa sen homman ja istuksin siinä vieressä aivan viattomana. Säälistä saan sitte herkkuja, ja Usva komennot kerjuusta. Silleesti Helmiäippäkin tekee. Antaa Säteen kerjätä ja odottaa vieressä nöyränä armonpaloja. Aijettä son viksu otus!

En leiki enää heinikossa kärmeksillä. Viime kesänä meinas mamma saada syränvian, ko näki, mitä kepakkoa mä pellolla sohin. Eihän sollu laisinkaan mikään kepakko, ku kyykärmes, hyi hittonen!

En pölli enää veskipaprurullia pikkuvessasta. Siirryn suoraan talouspaperirulliin keittiöstä. Niillä saa aikaan enemmän äksönii ihmisporukoissa. Vasitenki, ku vetää rulla hampaissa rallia ympäri keittiöö ja olkkarii...

Lupaan olla elämöimättä ja möykkäämättä pihalla ja parvekkeella. Paitsi Helmiäipän kanssa. Ja jos nään oravan tai rusakon. Tai hirven, peuran tahi kaniinin. Tai paloauton tai lumiukon. Tai minkä vaan tuulessa lentelevän. Tai ilmassa.

Tämmösii täl kertaa ja loput sitte kohtapuoliin taas.
Mieti sääki, mitä lupauksii voisit tehdä vuodelle 2019.
Rakkaudella TaimiKinkku Minellin