Mein ihmisäippä on surullinen. Se on ohjaajana semmoses ihmiskoulussa. Semmone erityisohjaaja, joku erityisope. Me käydään mamman kans joskus koirakoulussa, sielki o ohjaaja, mut erityisotteita ei tarvii paitti ko mä alan hilluu. Silloin pannaan Hemppa ruotuun erityisellä niska-takamusotteella...mutta siitä enemmän toisella kertaa...
Nii-i. Ni äippä oli tänään supersurullinen ku se tuli sielt ihmiskoulusta. Siel o eri ikäsii, värisii ja kielisii lapsii. Osa o kilttei ja osa varmaan tarttis tota Hempan erityisotetta välillä.
Äippä o ollu varmaan sata vuotta jo siel töissä ja aina se puhisee vaa enemmä ku tulee kotiin.
Ku ne ihmiskoulun kaikki lapset ei osaa olla. Vaiks ne o siel ihmiskoulussa. Mä anskii oon tosi kiltti koirakoulus, ku saan heti namuja, ku teen oikein. Eikäköhän ne sit saa namuja? Tai sit mua rapsutetaa ja halitaa ihan kauheesti ku teen hyvin. Eiks niit sit halita? Mä kysysin mun äipält, jos mä osaisin.
Se niiden joittenki ihmislasten kans yrittää joka päivä olla kiltti ja auttaa ja neuvoo. Ne vaa huutelee ja riehuu ja heittelee kirjoi ja tappelee. Kerranki yks ihmislaps yritti viskoo äippää pulpetilla, ihan tost noi vaan. Siit o onneks ainski viiskyet vuotta aikaa ja ohi meni. Mut silti hei...
Ruakalas ne yäkkii ruokaansa ja huutelee rumii sanoi lippakotsat päässä. Mä en koskaan mamman kans huutele ruuast. Vaa sen puutteest. Jos ei saada sassiin ja heti!
Mun äipälle sanottii pienenä et syö ny, ku piafralaiset ei saa ruokaa lainkaan. Olikohan se joku erittäiski pieni koirarotu, ku ei ruokaa ees saanu...
Mä voisin antaa äipälle mukaan mun naput, jos ne söis niit mielummin, eikä yökkis sitä ruokaa. Tehtäis vaihtarit. Lähettäisivät mulle ne kinkkukiusaukset, söisin. Kaikki. Heti.
On siel kuulemma toosi kivojakin ihmislapsii. Ne juttelee ja o mukavii ja kuuntelee mein äippää ja sen höpötyksii. Niitten takii se jaksaa sinne ihmiskouluun viel mennäki. Niitten takii se jaksaa viel olla ope.
Mut se kovasti miettii, et miksköhän osa niist ihmislapsist o niin kauhee vihasii. Niillon koko ajan nyrkit pystyssä ja naamat irvellä. Ne o ku semmosii vihasii, hyleksittyi kulkukoirii.
Jos mä osaisin puhuu ni mä sanoisin sille heti, miks ne o semmosii. Niit ei varmaan ehitä rapsutella ja paijata ja rakastaa tarpeeks. Sit ku ne rähisee, ni ei kukaan ees jaksa niit rakastaa. Ku ne irvii niill hampaillaan, ni ei kukaan ees uskalla paijata. Sit niillon varmaan nälkä, ku ne aina yökkii niille ihmiskoulun ruuille. Emmä vaa yöki koirakoulun nakeille ja lihapullille, ikinä. Sit niit kiukuttaa, ku kukaan ei tajuu, miks ne irvii ja haukkuu ja räyhää ja sit ne suuttuu viel enemmän. Sit kukaan ei enää jaksa niitä ja sit tulee joku loppuviimein ja yrittää laittaa ne ruotuun, vaiks sillä Hempan kuuluisalla niska- takamusotteella. Vaik oikeesti ne vaan haluis halin. Ja rakkautta.
Tämmösii mä oon tänään miettiny, ja kertoisin tolle äipälle, jos osaisin. Sit se vois ottaa himast meiän napui messiin ja antaa niille räyhäreille. Tai viel parempi. Meikä menis ihmiskouluun opettaa niille kultsujen tapoja.
Kultsu ku on kaikkien kaveri, pusuttaja, hännänheiluttaja ja forever häpi dog
T: Hemppa ja Säde
