keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Pennuntuoksuisia juttuja

Terve taas vrendit!

Onkos teille koskaan tullut sellaista ihan kauhean kamalaa pakottavaa tarvetta saada justiinsa jotain? Niinku meikämandoliinilla makkaraa ihmismummulta. Sitä on saatava heti ja sassiin tai mieluusti jo eilen, eiköstä niin?

Sellainen tunne tulee justiin, heti ja kohtsillään, kun istuksii kultsupentulaatikon reunalla tutkailemassa ensimmäistä kertaa elämässään niitä pieniä palleroita, jotka tuoksuvat vastustamattomasti mammakoiran maidolta ja pikkupentusilta.

Ennen ensimmäistä pentulaatikkokäyntiä on ehdottomasti:

a) pitänyt ottaa selville, millainen koissukka kultsu onkaan:

Semmonen vauhdikas ja perherakas harrastuskoira, joka kaipaa paljon liikuntaa ja virikkeitä. Vaikka siltä joskus näyttäis, niin meiolla mitään soffaperunoita, paitti kun ollaan vedetty äly ämpärissä pitkin metsää tuntitolkulla. Me rakastetaan keskimäärin kaikkea ja kaikkia ihan hirveesti, eteski ruokaa. Karvaa sinkoilee sinne tänne 24/7 ja kurakeleillä mahakarvat on mutarastoilla. Nukkumapaikan alta löytynee enemmän hiekkaa kun jostain Saharasta konsanaan. Kaikki vesilammikot, ojanpohjat ja lätäköt kelpaavat uimakohteiksi paremman puutteessa. Mutakuopista puhumattakaan.
Riistaviettiäkin riittää, ja raadoissa piehtarointi piristää aina, olipa kohde sitten pikkupäästäinen tai peura.

b) Jatkettava lukemista, jos edelleenkin haluat kultaisennoutajan luettuasi kohdan a.

c) Varmistettava, että pikkupentunen on terveitten vanhempien jälkeläinen, vastuulliselta ja asiansa osaavalta kasvattajalta hankittu sekä rekisteröity koiramaailman jäsen. Hyvä kasvattaja ohjaa ja neuvoo, auttaa ja tukee tuoretta kultsupennun omistajaa parhaansa mukaan sekä huolehtii siitä, että pennut muuttavat sellaisiin koteihin, joissa niistä pidetään hyvää huolta nahkamasusta vanhuskoissuliin.

d) oltava tehtynä koko perheen yhteinen päätös siitä, että kotiin tulee uusi perheenjäsen. Pikkuinen nahkamasu kultsikka ei ole mikään lelu eikä sitä hankita perheen pienimpien viihdykkeeksi. Kaikki koissulit pitää pennusta asti kouluttaa hyvin käyttäytyviksi koiramaailman jäseniksi, eikä se ole mikään maailman yksinkertaisin juttu, ainakaan hetsillään. Perheellä pitää olla, noin aineski suunnilleen, samat säännöt pikkupentusen suhteen. Se ei vaan käy, että on yks, joka komentaa ja kolme, jotka antaa periks.
Vaiks mä olisin khyl joskus ihan sitä mieltä.

e) oltava valmiiksi mietittynä, mitä kaikkea tulee tehdä ja hankkia, ennenku se pikkupallero tulee sitten kotio:
Pitää olla ruokakipot ja pissapaperit, hihna ja kaulapanta, leluja ja puruluita, petipaikka, kaikki johdot piilossa ja tietokoneet pois soffapöydiltä. Mummun itämainen perintömatto kannattaa rullata pois pissalammikoitten ja kakkakäärmeitten alta ennesku ehdit sanoa auuu! Silloin nimittäin naskalihammas iskee pottuvarpaaseen. Kamalan laiskakaan ei passais olla, jos tahtoo sisäsiistin koissulin, pitää nimittäin olla pelisilmää ja vilkkaat kintut, jotta ehdit ajoissa siirtää pentusen pihalle pissimään.

Yleensä tässä vaiheessa sumusilmäinen pentulaatikon reunalla istuva inehmo tuumaa vaan huokaillen, että joojoo ja nuhkuttelee pikkupentua täysin hurmaantuneena.
Tämäkin juttu kannattaa lukea sitten huolella toiseen kertaan,  kun pentu on asettunut uuteen kotiin ja ehtinyt pureskella ensimmäisen antennijohdon poikki, tuunannut lattialistat, kantanut nahkakenkäsi vessanpyttyyn, uinut vesikupissa, raastanut laminaattilattiasta neliön alan irti, vetänyt penturallia ympäri olohuonetta aamuneljältä, siten, että on samalla levittänyt kolme kakkakäärmettä melko laajalle alalle.

Onnea ja pennuntuoksuja vaan teillekin toivoo Taimikinkku Minellin
PS. Tässä me siskokset ollaan nahkamassuina Helmiäipän hellässä huomassa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti