Kinkun kiljoituksia: Patka panta

Molo flendit!

Men malttanu olla sklivaamatta olleskaa, ku tää pennun elämä on nii laiffii, silleesti semmosta vauhdikasta.
Systelit sit lähti himoihinsa: Nuppu ja Peppi. Mä jäin tänne ikiomaan, mis moon födannukki.
Mude khyl häippäs, mut ei se mtn, meikäl o neljä kalvasystelii ja neljä ihmistyyppii flendeinä.
Toiset diggaa jo meikäst, toiset ei niinkään. Useimmiten eivät khyl nii diggaile olleskaa.
Yhen kultsusystelin häntää ylitin yks päivä vähän puleskella, ei ehkä ois kandennu.
Siin jäi khyl se tappajahaukiki kakkoseks ku isosysteli pikkasen ilvisti meikälle.

Sitten uutisiin:

Tiättekö, meikäläisen vapautta o lajoitettu. Semmonen pinkki panta pistettiin kaulaan.
Iha patka panta.
Mä mulisin ja laivosin sille, et mua et kyllä määlää.
Oikeen mulheenklyyni koko kapistus. Ihan patka panta. Sanon minä.
Pennun kuuluu viillettää villinä ja vapaana pitkin pihoja, nuuskimassa kaikkien ohitte kulkevien lahkeita ja hakemassa lapsutuksia, eikä missään pinkissä pannassa kuleksia kintun juulessa.
Nih. Kelta.
Penkeleen panta. Syän sen viä joku päivä. Tai annan sille tappajahaukisystelille syätäväks.
Vähän ku semmonen lauhanluu tai mikä lie. Puleskellaan se yhessä sit likki.
Mä katon sit mammaa sulosimmukoilla ja sanon et soli toi tappajahauki, enkä mä ku likko sen.
Tulee kato tuplavoitto, mä saan mamman lapsutukset ja systeli tolut.
Siitäs sitte sais kelta ylittää meikäläiselle isotella.
Kelta moon the boss tässä pelheessä.Meikäläistä ei lajoitella, eikä ohjailla.
Paitti ku saan luakaa. Tai nukkua massutan nahkamasu pullollaan mamman kainalossa.

Älkää yhtään ylittäkö mtn, nii...
Telveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kiljoituksia: Uusia tuulia

Telve taas vlendit!

Niinkus kaikki hyvä, ni vauva-ajan loppu lähestyy meikäläisii uhkaavasti. Mollaan ny seittemänviikkosii ja koilanpennun elämässä sillä on suulensuuli melkitys.
Mollaan valmiita lähtemään kohti uusia suulia seikkailuita, omiin pelheisiin ja poijes meiän koilamamman luata ja tiätty sen kelmaisen tissimaidon. Son yks asia, mikä mua elityisesti sulettaa. Miten mä päljään?

Enää meiollakaa vaa pentuja: Meitsi on Taimi ja systelit on Nuppu ja Peppi. Kaikil meillo hianot kodit oottamas ja valmaan meist tulee supelkultsuja, kelta ollaan saatu kasvaa ja kehittyy nii hianon kasvattajan luana.

Muistutuksen sanoja kaikille, ketkä ottaa kotiinsa pienen koilanpennun.
Mollaan uusia koilia, koilanpentuja, ihan vaavoja vielä. Kaikki on meille uutta ja ihmeellistä.
Meiät o juttiin mamman kelmaisen tissimaidon äälestä vieloitettu, eikä oo enää uues kodis systeleitten tulvaa.

Ymmällä minua, kun sulettaa.
Tule siihen vieleen nukkumaan, kun itkeskelen ikävää äipästä ja systeleistä.
Jos vähän puleskelen valpaita, ni älä oo hilveen vihanen.
Ota vaa syykköön, mutta valo nenää, saatan ylittää sitäkin pulasta, ihan pikkasen vaa.

Mei olla sisäsiistei viä. Pisulit ja kakkelit tulee minne sattuu. Jos oot leipas ja viet meitä ulos ahkelasti, ni valppisti opitaan pisuttelee ja kakkailee pihalle aikas äkkiä. Äläkä luule, et opittais silleesti et hieloisit meiän kilsua siihen pisuliin. Son ihan joltai kivikaudelt semmone oppi.

Me kokeillaan ihan kaikkee, kilsulla haistellen ja hampailla maistellen. Sillee me tunnustellaan uusia juttuja. Anna paljon puleskeltavaa, semmosta tulvallista, jos et taho et syyään soffa ja muut huonekalut, seinistä ja jalkalistoista puhumattakaan.

Ei kandee aluks jättää vaavaa iha yksin pitkäks aikaa. Haljoittele sitäki. Ja kun jätät, ni vaa tulvalliseen paikkaan. Ei saa olla mtn sähköjohtoja pultavaks tai telkkaleita kaadettavaks liian lähellä.

Opeta meiät pikkuhiljaa tavoille. Lauhallisesti ja palkkaamalla. Äläkä helmostu. Mollaan ihan vaavoja vasta. Vie kaikenlaisiin jänniin paikkoihin: junaan ja metloon ja dösään. Kauppakeskukseen ja palkkihalliin. Ei tiätty samana päivänä. Sillee me opitaan olee pelkäämättä kaikkee suulta ja mahtavaa ja ihmeellistä.

Äläkä anna meiän ihan vaaveina mennä kaikkia koilia moikkaa, kelta ei meilloo ees lokotuksia vielä, ettei tulla sitte hilvee kipeiks ja sailaiks, nii.

Tästä tuli vähän tämmöne sulullinen kiljotus mut nii se saa ollaki jäähyväisten hetkellä.
On koilanpentu valmiina lähtöön, se uuteen pelheeseen käy.
Ainut sulku on siellä, ei kelmaista tissimaitoa näy.
Kyllä me valmasti joskus vielä täälläkin kiljoitellaan
kunhan ensin pikkuhiljaa uusiin pelheisiin kotiudutaan.
Ja valmasti joskus sä vielä meiän juttuja kuulla saat
kunhan ensin kiljoituksen aiheita me kolmistaan valmistellaan.
Mukavaa joulunodotusta kaikille t Taimi, Nuppu ja Peppi

Kinkun kiljoituksia: kutsumuksensa kultsullakin

Telve vanit ja vlendit!

Mollaan jo kuusviikkosii isoja ja pöllösii koilanpentui. Semmosii supellakastettavii pikku koiluleita.

Palasta on tiätty, ku ollaan kaikki löydetty se ihkaoma supelkiva hallastus,
ton kelmaisen tissimaidon juomisen lisäks, tiätty.

Systeli tykkää puleskella elityisesti kaikenlaisia lipaston laatikoitten nuppuloita. Se oikeen kelaa ja miättii, et minkämoisii nuppuloit vois ollakaa ja se valmistelee elilaisii puleskeluasentoja niit maistellakseen. Et sinne mihkä toi systeli lähteekää ni kandee skaffaa oma pentulipasto, jota se saa puleskella haltaudella ja himoiten. Ei kandee yhtää luveta sille kaljumaan et älä syö sitä tai laittaa jotai tapaskoo siihe nuppulan päälle. Son systelin kutsumus ja lakas hallastus.
Antakaa siihe sit mahdollisuus, tietty.

Toinen systeli tsiigaa telsuu. Oikeesti. Son asettanu ahtelinsa siihe telsun eteen ja tsiigaa kaikkee, mikä liikkuu.
Son silleesti se meidän pelheen sivistynyt koilanpentu, oikee älykkö ja ainstaini. Tiäs vaik oppis lukee myäs. Muutaki ku pissapapeleita. Jos siit tulis vaik seulaava Kultsu plesidentti sen olanssin Tlumpin tilalle. Tai mistä me mtn tajutaan, ku ollaa kelta vaa piänii koilanpentui.

Meikäläisellä on tiätty syömisen lisäks hallastus yksi ainoa ja kainoa: Mä lakastan valpaita.
Isoja ja pienii, pyöleitä ja littanoita, haisevii ja puhtaita. Sukalla ja ilman. Kaikki kelpaa. Minä niin lakastan valpaita, ettei oo tosikaan. Voin suulella haltaudella puleksia valpaita vaiks kui pitkää. Ainut pulma tuppaa olee, et siä valpaitte yläpääs alkaa hilvee kiljunta jossai kohtaa et aiai ja sattuu ja ilti nyt siittä valpaasta. En yhtään ymmällä.
Lakkaudella Kinkku ja systelit

Kinkun kiljoituksii: Huljaa pyhäinpäivää!

Telve taas!

Tiiätteks et ollaan koht ja justiinsa silleesti viisviikkosia!

Siis iha hilmu lohkeita ja supelisti ubelleippaita pikkukoilia.Jotku vähä sillee epäkunnioittavasti hulluiks tituleelaa.

Tiiätteks ku painellaan pentulodjus sata lasissa ja viilaten vasemmalle, ni siin ei pysy pelässä enää nopeempikaan apukäsi. Eikä jalka.
Aikas pian o naskalit kii siinä valpaassa tai solmessa. Son hiinä ja hiinä, ettei se kasvispelhe jo itke onnen kyyneleitä venatessa sitä päivää, ku lähetää kohti omia koteja.

Ai nii, sitte niitä uutisia.

Tiätteks, koko pentuloota pulettiin ja nymmeil o koko huane yks loota, mis temmeltää.
Systeli olis halunnu viä mennä sinne olkkalin pualelle, ni alvaatteks.
Sillä jäi kuuppa hanikkaan sinne poltin väliin. Ja se huus ku huljempiki hyeena, tai joku semmone.
Onneks saatiin sen nuppi ilti siit poltista, ettei talvii systelin kuleksia poltti päässä ympäli huushollia.
Sit kimpassa käytii kiskomassa velhoja, talkoitus oli saada se velhotanko jälsittäväks. Sit ne velhot nostettiin sinne kolkeuksiin. Voi kyynel, sitä jälkytystä.
Lohdutukseks piti saada kiileesti sitä mamman kelmaista tissimaitoa.

Sit kävi sillee, et siin meiä pentuhuonees o viä noitte kasvisten sänky. Sinne alle o kiva hiippaa ja tehä tiätty pisut ja kakkelit sinne keskelle, et o mahollisen hankala siivoo nit veke.
Yks päivä olin siel toises pääs ja kasviksen tytäl huuteli mua sielt toiselt pualelt.
No, mä vetäsin hilveel vauhdil oikoloikkaa sielt sängyn alta, mut en laiskaa hiffannu, et oon jo kasvanu. Kalautin sit nupin täpöllä siihen sängyn leunaan. Ja meikäl o kova pää. Ja iso.
Mamman kelmaisa tissimaito lohdutti taas.

Sit oli huljaakin huljempi kummitusjuttu viel lopuks. Näi pyhäinpäivän kunniaks.
Mä huomasiin et siit sängyn leunalt loikkuu joku hilvee kälsä.
Kiskoin ja kiskoin aikani sitä kälsää ja sain sen veettyy alas. Sit kävin jälkyttävän hilmuisen suulen taistelun sen kalmean töttelön kanssa.
Ja tiiätteks. Se söi munt.
Meikä hädissään sit lähtee siin pimeyden keskel hiihtää huoneessa etiäpäin se kauhee mölkö mun päällä.
Ni alvaatteeko: systelit vetää ihan hilveet kilalit ja alkaa hyökkiä sitä mölköä päin.
Siin sit ollaa kaikki sen mölkösen mylkyllisessä syleilyssä ja kiljutaan ku kulkkua leikattais.
Kasvis tulee kattoo ja näkee et moon kiskonu sen huppalin sängylt, möngeltäny sinne sisään ja systelit o hyäkänny mun kimppuun.
Voin keltoo, sen jälkytyksen päälle talvittiin litlakaupalla mamman kelmaista tissimaitoo.

Mitäköhä ens viikol tapahtuu? On tää vaa jännää. Tää elämä.
Tee Kinkku

Kinkun kiljoituksia: Avala maailma

Telve kavelit!

Kinkku taas tääl! Mollaan jo neliviikkosii, ihan hilmuisoi vötkäleitä.
Mosataan jo tissitellä siellä mamma masun alla seisaalleen, kelta ei olla mtn vaavoja enää. Nih!
Vaan on se mahtavaa pötkähtää mamin tisulle ja pusellella tassuilla sitä kelmaista maitoo sielt.
Khyl o pennulla ihana elämä, eiks ooki?

Sit viikon uutisiin:
Tiätteks: Yks päivä, ni silleesti tiiättekö, saatiin semmost koilanluakaa, iha oikeeta sellasta pöpelöö.
Voin keltoo, ekat fiilalit ei ollu miteskää silleesti et iha wauekspiilienssi.
Systeli läkäs pöpelöt kaalella pitkin pentulodjuu. Et yäks, mitä kakkelii! Tissimaitoo ja heti!
Mä ny tiätty hiffasin melko nopskaa, et täähän o melkosta helkkuu ja pistelin kiltisti koko kippolan huivii kellalla.
Toinen systeli ei o viä oikee hiffannu tota safkan melkitystä. Se nimittäin mieluiten istuu siinä luokakipossa, valsinki ku soon täynnä pöpelöö. Sit se pääsee pesulle, aina.

Mä oon kelannu et ei talvii mennä suikkuun eikä nymbyyn, voi kattokaas ottaa iltapesut ihan siinä vesikippolassa. Siitä ku kilmaa läpi, ni kivasti kastuu nahkamasu ja pyllyki peseytyy. Sit voi myäs sen hilmuisen kippolan kaataa ja mulista sille iha hilveesti, kauhee petokippola!

Systeleitten kans voi myäs haljoitella hilveetä mulinaa, mollaan kauheita petokoilanpentusia, ja osataan myös ulvoo, viä palemmin ku viime viikolla.

Sit o tosi kiva ku joku tulee pentulodjulle, mollaan heti valmiina puleskelemaan valpaita ja lahkeita. Tänään tuli iha uudet valpaat sinne lootaan, niilloli tuttu ääni. Soli meiän mamman ihmisäippä.
Son kans kiva. Sen solmet maistu iha supelhyvältä ja valpaat kans. Se ylitti jotai lapsutella ja lepeltää meille, mut ihan tulhaa kelta ollaan jo isoi likkoi. Todistusaineistoks pissasin sen valpaalle. Että sillee.

Systelit alkaa muuten panna jo mheikälle vähä kampoihi, non kasvanu ihan simona, mut ei ne viä mee meikäläisen kinkkukankun ohi. Meikä lulettaa, kybällä, edelleen. Niil menee vielkii polot nokkaan ku meikä istuu niitten päälle.
Uudet jolinat taas ens viikolla
Lakkaudella Kinkku

Kinkun kiljoituksia: Elämä o laiffii, valsinki pennulla

Telvehdys flendit!

Mä sklivaan taas teille ku mollaan jo kolme viikkoo vanhoi, hei kelatkaa ny oikeesti!

Pakko keltoo ku on nii lankkaa tää pennunelämä.
Ihan sillee lennosti otettii systeleitten kans pentulodjussa ykski aamu, ni eikäkös meiät laitettu johki lootaa ja sielt tulvallisest himast veks.

Siä sit ku aikamme kiljuttii, ni onneks päästii veke. Ni tiiäättekö, mein lodju oli ainski tliplaantunu, elis meillo ny hilvee iso tila hilluu ja liehuu.

Ja khyl me liahutaanki. Systelil o semmone ankka tai joku. Sille se mulisee ja kanniskelee sitä ympäliinsä. Tai no laahaa, ku son melko iso viä siihe nähen. Joskus mein mammaki pöllii sen ankan.

Me myäs juoksennellaa ympäliinsä siel lodjus. Takapehva ny ei oikee aina tuu messis. Meikät ku kääntyy oikeelle, ni pehva ja tassat jää sinne jälkeen ja sit ollaa tieteski tulvallaan. Mut mitäs pienistä ja menox.
Sit mosataan ulvoo ja haukkuu ja mulista. Iha ku susit tai semmoset jotku. Hilvee pelottavii.
Osataa me jo leukapainii kans. Ylitetää vaa syyä toisen kilsu iha kokonaa siin samal.

Kävi meil kaamee katastlomppiki, hilvee tlauma, taas. Mein kasvis, siis se lakas kasvattaja otti yhen kellallaan ja tiätkö:
Kehtas leikkaa kynnet meilt ja tunki kulkkuun jotai hilveet mönjää. Soli joku matolääke. Y Ä K !

Meikän lempileikki o toi paini. Meitsi aina voittaa, kun o tommoi massaetu. Systeli ku jää sinne meikän viltaviivaisen valtalon alle jumituksii, ni sinne jää. Ja meikä voittaa. Aina.

Pitää vissii mennä, ku kuulen ihan valmasti maitobaalin ääniä tuolt olkkalista. Pikkasen alkaa jo kulnia massukka ja tekis ehkä mieli sitä kelmaista tissimaitoa, taas.

Mä kiljoittelen sitte nii
lakkain  telveisin Kinkku

Säteen blues

Moro frendit!

Meikä on ihan silleesti et mitvit...
Meitsin skidi o pöllitty, nyysitty ja viety.
Ilman lupaa ja kysymäti.
Meikäl o bluus ja surku.
Ei maistu safka ei.
Lördari menee viel hätäsee. Ja kinkku. Siis semmoi paketista. Ei tiätty se meikän lapsenlaps, se Kinkku siis tieteskää.

Tähä sopii superisti meikän syysbluus. Se menee joteski näi.

Mun lapsi lähti, se lähti menee
ei vissii koskaa tuu takasi,
Mun lapsi lähti, se jonnekki katos
enkä ikinä sitä nää.
Mun sielu on nii ontto, ku tyhjä kuori
ei maistu nappulakaan.

Täss mä vaan goisaan, meikän nojatuolis ja huokailen.
Mun lapsi lähti, se lähti menee jonnekin.

Meikä lähtis nii sen perään kuitenkin.
Mut emmä voi, emmä voi jättää
näit tyyppei yksinään.
Sit neki vaa spiidais ku ei niillois koissuu ollenkaan.

On ripsa usein, ja löysä maha mullakin.
Ei maistu safka, ei kulje lenkki
kun yksin dallaan mä tietenkin.

Oi skidi pieni, voitko tulla takas pikaseen?
Ettei meikän sydän säry ja joudu kadotukseen.
Meikäl o syysbluus, on syvä syysbluus
enkä valoa nää.
Ennesku äippä kaivaa kirkasvalolampun eteiseen.
UUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!
Terpat Säde
PS lähen täst tsiigailee, jos irtois vähä lördarii...