Viime aikoina olen enimmäkseen laatoittanut, lepäillyt ja ravailllut.
Vaatinee vissiin jonnin sortun selityksen: laatoittanut laattioita pitkällä syljellä,
lepäillyt siinä välissä ja ravaillut eläinlääkärillä enemmän kuin laki, ja mamman kukkaro, sallii.
Sitten niitä uutisia:
Siispä, en parantunutkaan siitä mahapöpöstä ihan tost noin vaan.
Se päätti tulla takaisin, silleesti bäkkiin eikä lähtenytkään VEKS, kuten oli toivottu.
Justiin niin ku aloin omasta mielestä olla taas vauhdikas oma itseni, niin oksuripsa hyökkäsi takavasemmalta täysin yllättäen ja suoraan maaliin.
Onnistuneesti ehdin pirjota mamman pedin, oman pedin ja olkkarin maton ennesku
meikämandoliinia taas vietiin sinne elukkalääkäriin.
Moon nii luattavainen pöhelö, et pusuttelen kaikki hoitajat, ellit ja kassatäditkin, ihan siittä riemusta,
että pääsin taas vastaanotolle.
Mamma siinä jtn huakaili et ai kauhee ja syädään sit makaroonia seuraava kuukaus,
jahkas toi Taimikinkkunen tosta toipuu. Son kummiski nii tärkee ja rakas.
Pusuttelin hoitsua silloinkin, kun se tynkes semmosen hermeettisen neulan meikän tassaan
ja siittä jotain lääkettä läks menee pitkin suonistoo. Niskaan tuupattiin nestettä nii et muistutin jotaki Tikkurilan aseman roskisdyykkarii reppu selässä.
Silti jaksoin heiluttaa häntää ja olla maailman iloisin Taimikinkkunen.
Maind juu, moni Minellin-sukulainen on yhtä iloluontoinen tyyppi ku meitsi,
ja menee riemusta pinkeenä myös ellin tykö, vaikka siä mitä pisteltäis tassoihin.
Nyttemmin olen jo voinut harvinaisen paljon paremmin,
vaikkakin koiraperheemme muut jäsenet eivät niinkäään.
Tartutin näjetsen saman taudin myös Usvaan ja Kastekin sen sai.
Vanhamummu Pihla ei viä oo sairastunu.
Jos tästä jtn positiivista pitää sanoa, niin meillä on ihan hirmu siistiä.
Puhtaat lakanat, matot ja melkeestään kon uudet koiranpedit.
Nii paljon niittä on viime aikoina pesty.
Jaxuhalit ja voimia kaikille oksuripsan kouriin jääneille kohtalotovereille
tee TaimiKinkku Minellin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti