Juhannus tai mikälie meni, mamma oli jossain töissä ja mälkää ja kylmää oli. Minustaki tuli joku nainen, mukamattes. Molen yhdeksänkuinen koilanpentu, joka ei ällää ees osaa sanoa ja mulla alko joku juoksu.
Ainahan mä juoksen, paikasta toiseen, kolva lepattaen ja kilsu huulussa. Tää juoksu on joteski kumma ja saa mut haikeeks aina välillä. Noh, se menee khyl äkkii ohitten, sillä olenhan Taimikinkkunen.
Sitten niitä uutisia:
Männä viikolla oltiin metikössä liehumassa. Usva- systeli löysi sitten maasta semmosen läpäkön, pienen linnunpoikasen, joka ei osannu viä lentää. Soli joku semmonen läkättilastaan poikanen, joka vaa kökötti siinä.
Usva sitä ylitti kovasti hoitaa ja kanniskella. Valmaan se laukka sai sydänkohtauksen tai semmosen hjältslaakin jälkytyksestä, ku sitten palka siihen kupsahti. Mamma sen sitten kannon juuleen hautasi juhlallisin menoin. Minä kyllä kovasti olin sitä mieltä, että ei sitä minkään haudata, mukaan vaan ja matkaan ja mulle.
N O H, eilissäpäivänä oltiin taas lenkkeilees siellä metikössä ja enkäkös mä lakkaudella sitä pikku tilppaa taas muistellu. Muistin senkin, mihkä mamma oli sen haltaudella haudannu. Tiätty kaivoin esiin ja vein ylpeänä saaliin näytille. Olihan se viikossa ehtiny melkoisesti muhia ja muhjuuntua, mutta hyvä löytö minusta kaikkinensa.
Mammalla hieman siinä alkoi jo otsasuoni punehtua, mutta kovasti hän meikää kiitteli liistan tuonnista ihan käteen asti.
Valmuuden vuoksi etti sit kuiteski uuden leposijan pikkuläksälle, ainaski puolen metlin syvyydestä.
Kyllä minä taas sitä ihmettelin, elähenkinen koilanpentu kun olen.
Omatoimisesti kun kellankin liistaa löytää, niin pois se otetaan.
Ens kellalla kieliskelen valmuudeks ensin hilvenkakassa, ennesku mtn tilppaa vien mammalle,
ni en oo liian helposti lähestyttävä.
Tämmösii täl keltaa tee Taimikinkku Minellin
PS täs mä mietin mun elähenkistä elämää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti