Kinkun kirjoituksia: Joulukadun avajaisissa

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ja edelleenkin vartsannut joulukinkkua ja -torttuja uunista sekä ollut keskimääräistä energisempi nuori koissuli. Minua ei kuulemma saa nukutettua edes norsun unilääkkeillä, tai mitälie ny ovatki. En tajuu yhtn: jos sattuu olemaan hiukkaakin piukemmin vauhdikkaampi ja vallattomampi koissulinpoikanen, ni tarviiko siittä olla heti sanomassa, N I H !

Sitten niitä uutisia:

Viime sunnuntaina tai jtn semmosta ni ispä nosti mut ja Usva-siskon auton kyytiin. Ainahan me jonneski ajellaan, mut nyt oli selkeesti ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Kurvattiin mummukoiraSäde kyytin vielä, Helmiäippä jäi kotiin, koska sekoilu, sanoi ihmismummu...
Meinasin jo siinä mieleni pahoittaa, mutta sekin meni äkkiä ohitten, kerta Stadissa oli meikää venaamassa ainaski tsiljoona tai no melkeen kakskyet kultsikkaa. Kuustoista ainaski oli ja kaikki pääkaupunkiseudun kultaisia koiria.  Me saatiin kaikki semmoset hianot tonttukaulurit kaulaan, Raija oli ne meille ommellut, kiitos, ja valotki laitettii vilkkumaan ku siä ootettiin jtn elämää suurempaa.

N O H! enhän mä laisinkaan hiffannu et meijät pääkaupunkiseudun kultaiset oli pyydetty mukaan Joulukadun 2017 avajaisten kulkueeseen.
Ja arvaatteko kui hienoon paikkaa päästiin, suojaamaan Joulupukin selustaa, siä saatiin kuleksia pukin ja Joulumuorin perässä ihan koko kulkueen ajan. Vähänkö olin stara!

Meikämandoliini kerkes siinä kulkueen alussa, välissä ja lopussa pusutella vaikka ja ketä.
Joulumuoria kävin useesti lipasemassa kädestä, vaikka mamma khyl luuli et justiin aion kiskoo sitä hihasta. Mitennii mukamattes, minähän olen vallan ja pelkästään melkeestään hyvin käyttäytyvä nuorempi koiraotus. Aivan kuten mummukoiraSäde ja Usvakin.  Ja kaikki muutkin kulkueen koissukat.
Melkeen.

Hirveesti kaikki taputti ja hurras meille, ja eteski mulle, tiätty, kerta sinnehän mä änkkäsin joulumuorin vöyliin ja koko ajan. Voin kertoo, oli seikkailu. Ja suosittelen kaikille.
Pauttiarallaa kakskyet kultsua sulassa sovussa, kaikki kävellen nätisti siä aploodien ja pauhun keskellä, ihmismeressä. Kukaan ei karannu, ei saanu hjärtslaakia eikä ees panikoitunu.
Ollaan me vaan superhienoi koirii, voin kertoo, on kokemusta! Ja ens vuonna uuestaan!
Tulehan sinäkin!

Sinä iltana ei tarvittu ees sitä norsupyssyy. Pikkuhipulien jälkeen otin sohvalla semmoset koomat, ettei oo nähty. En ees jääkaapin rapsahdukseen heränny.
Jouluisin terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Koissulien joulusiunaus

Terve taas frendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen vartsannut naapureita ikkunasta ja tullut siinä samalla istuneeksi muunmuassa systerin päällä. Sillee ihan koko kankulla ja täysii.

Ispäihminen on paistellut jotain herkkulihoja uunissa. Kuulemma harjoituskinkkuja.
Mitä ihmettä kysyy Taimi?
Ja vastaa: Mitennii muka voi meikäläistä mukamattes uuniin ees tunkea...
No ei tiätty voikaan, ku kymysyksessä onkii semmone jouluisa herkkupala, possunkankkunen.
Se paistetaan piiiitkäään uunissa ja meikä vartsaa, juu sitäkin, ihan ja koko sen paistoajan.
Mitä ny torkutan ihan pikkasen siinä reunalla. Sitten kon uunin luukku rapsahtaa,
on Taimikinkkunen mestoilla ennesku kerkeet sanomaan sinappihuntu...

Sitten niitä uutisia:
Tällä viikolla olen ollut ahkera ja meediassakin erittäin edustavasti esiintynyt koiranpoikanen,
tai siis tyttönen.
Mamma nimittäin vei mut ja muutaman muunkin kultsikan tonne Senaatintorille semmoseen koissulien joulusiunaukseen. Yhtään en tiiä, et mitä se tarkoitti. Mutta kivaa oli.

Kattokaas, ku kivoi koissukkafrendei oli koko Stadin keskusta ihan täynnänsä. Rapsuttelijoista puhumattakaan. Ja minä nautin, kuulkaas, ja ihan koko reilun vuotisen pentusen suurella sydämellä.
Siinä sinkos pusut niin vasemmalle, oikeelle kun ohikin.

Muutaman haukunräjähdyksenkin päästin, ku semmonen pitkäkaapunen partasuu räiskytteli vettä jollai sihvilällä koissukoitten niskaan. Mamma sano, et tonne ei Taimikinkkua lasketa, koska muuten on vesikippa entinen ja sihvilä mennyt parempiin taimimaisiin kitusiin.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja tuumasi,  että P Ö H ja H Ö H !
Olenhan sentään sangen kultivoinut ja kulturelli kultsunpentu, lähes yhtä elekantti kuin mummukoiraSäde, vaikka se sitä soffatyynyä aina nylpyttääkin.

Että tämmösii täl kertaa ja loput sitten varmaan Aleksin Joulukadulla, mitäköhän hauskaa mä siel keksinkään? tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Taimin iltasoitot

Terve taas frendit!

Viime aikoina olen lähinnä, ja taasen, juoksennellut pusikoissa korva lepattaen. Se on koiranpoikaselle halpaa ja hyvää hupia. Saapi ruumiinliikuntoa ja lihaksia siinä samalla, kun kieli poskessa juoksentelee ympäri ämpäri metikköä. Yhtään en aina tiiä, et minne ollaan menossa, mutta tärkeintähän onkii vauhti, eikä niinkään se päämäärä.

Sitten niitä uutisia:

Tiiättekö, kun noi immeiset kulkee aika usein semmoset ihmeelliset pikkulaatikot kourissaan. Sitten ne kattelee niitä ja höpöttelee niihin ittekseen. Ei siä kukaan mtn puhu, mut sinne ne vaan kovasti juttelee.
Joskus ne laatikot soi ittekseen jossain kassissa tai taskussa ja sitten ne pitää kiiruusti kaivaa esille.
Oon aina ihmetelly, et saako ne tyypit niistä jonkun palkinnon tai miks ne niitä laatikoita kanniskelee mukanaan, kattelee ja räplää niittä ja joskus naureskeleekin kovasti.

Meikä yrittää kovasti aina soffalla tunkea kuuppaa sinne sen laatikon ja inehmon väliin, välillä siinä onnistuen ja välillä taasen en.

Mut yks ilta tiiättekö, ni oli jääny se semmonen laatikko sänkylle. Minä sitä kovasti haistelin ja vähän, ehkä, maistelin. Kukaan ei mun juttuihin vastaillu enkä ees palkkaa saanu, kunnes:

Meikämandoliini älys istahtaa sen pikkulaatikon päälle. Ihan koko Taimikinkkusen kankun pläjäytin laitteen päällensä ja kuulkaas, alkoi tapahtua.
Yhtäkkiseltään joku alkoi hirveesti pölöttää meikäläisen peräreikään ja huudella halojatahalloottaa!!!
Ehkä hiukkasen ekats säikähdin, mutta sitten hiffasin, et siellähän hönkii joku ja vallan minulle.

Häntää heilutellen istahdin sen vermekkeen päälle sinä iltana varppisti ainski sesenkyetseittemän kertaa, tai aineski kolme. Koska siihen osaan jo laskeaki.

Mamma sittennii kovasti ihmetteli, että kuka hemmetti on hänen kännykällään, tai mikälie, pelleillyt.
N O H ! Eihän siinä kauvatten ees mennyt, ku mamma hiffas, et meikähän se.
Pikkasen siinä Serlokkiholmushommassa tais auttaa se, että olin tullut ottaneeks siittä pikkuisesta pyöreästä pyllynreijästäni semmosen hianon selhvien, tai meitsien tai mikälienyonkaan...

Voihyvänenaikasentäs ja loput tekstiviestinä!
Tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Noutamisen riemua

Terve taas vrendit!
Tällä viikolla olen enimmäkseen ärsyttänyt mammaa, hillunut ja riekkunut JA käynyt stadissa, kuten kunnon Stadin kultsun jälkeläisen kuuluu. Kelatkaa, ku Kalliossa on pörränny neljä kultsuu yhtaikaa. Siinon muutamalla statin kuntilla menny sorbukset väärään kurkkuun, ihan varppisti!

Sitten niitä uutisia:

Tässä eräänäkin päivänä, kun meikämandoliini veteli ihan kaikessa rauhassa lempeitä ja lämpöisiä päiväunosia, niin totanoin, ne keskeytyi aikas viileellä tavalla.
Justiin olin näkemässä semmosta unta, kun olin sitä rusakkoo saamassa kiinne pusikosta, ni eikäkön mamman huuto herättäny mut.

Sieltä veskin suunnalta nimittäin kuulu aivan hermeettinen älämölö, joka herätti meikämandoliinin kauneusuniltaan, ja aivan liian varhain.

T A I M I K I N K K U M I N E L L I N !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

&%####? &&&&&& ###" ******* ++++++======%&=000&&&XXXX!!!!!!!!

Näitä ei kattokaas voi julkaista ihan olleskaan alle 18vee, koska hermo meni.

Täytynee hieman selostaa:

Minä, siis Taimi, nukuin pahaa aavistamatta olkkarin soffalla, kun mamma sai hipulit.
Mamma oli mennyt sinne ihmisten veskiin semmoi istunnolle tai jtnjtn. Siinä se istuksi kaikes rauhas ja mietiskeli kaikkii maailmanasioi sun muita.
Sittennii, ku sen piti alkaa hykieniapuoli hoitaa, ni se veskirulla olikin poissa.
Myös varakori oli tyhjä.
Ja mamma arvas.
Siä mä soffalla köllöttelin pahaa aavistamatta kuus ellei seittemän veskipaprurullaa kainalossa.
Ja se mamma huutaa.
H Ö H !
Minkäs minä sille voin, että olen reipas noutajaneitonen, tohvelinnoutaja, veskirullankantaja, tissulantuoja, terveyssiteensiirtäjä ja mitä näitä ny on.
Kannattaako sitä oikeesti saada tommonen hirvee hipuli siittä, että toimin rodunomaisesti, ihan joka päivä ja silloinkin, kun ei tarttis!

Minä vaan ihmettelen ja kirjaan kaiken ylös. Kyllä joulutonttu kattelee, kuka herkut ja luut sitten loppupeleissä saa.
Tämmösii tällä kertaa ja loput joulupostissa
Tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Hupinsa kullakin

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut tylsistynyt, koska: ei mukamattes tarpeeksi riehuntaa.
Ihmismamma on kyllä lujasti eri mieltä kanssani, sillä olenhan ollut metikössä ja lotikoissa hillumassa useamman kerran ja monen eri vrendin kera.
Mamma ei tunnu ymmärtävän et meikämandoliini kaipaa äksönii 24/7 ja 365.

Sitten niitä uutisia:
Olen kuulemma hyvinkin itseohjautuva otus. Tässä muutama esimerkki:

Itseohjautuvasti hakeudun lähimpään veskiin ja kannan sieltä olkkariin jokaisen täyden veskirullan.
Tyhjät ei niin kiinnosta.
Piilotan rullia sängyn alle ja soffan taakke, jotta tekeminen, kun tylsää.
Ihan parasta on pureskella se rulla niin pieneks silpuks, et se karmee imurinhööki menee tukkoon ja vaikenee kerrasta, kun yrittää selviytyä siitä silppuvuoresta.
Mamma huutelee jo hädissään veskipaprusponsorii, kerta oikeesti tuhoon ne kaikki, ennesku joutuvatten pytyn uumeniin.
Olenhan harvinaisen ajattelevainen ja empaattinen koiranpoikanen, tai jtn semmosta.

Itseohjautuvasti osaan myöskin änketä ja tunketa juurikin sinne, missä minua ei mitenkään kaivata.
Ihmissysterin huone on vallan aarreaitta tässä suhteessa.
Sieltäpä lähtee Taimikinkun matkaan niin kaaritissulat, terveys- ja hykieniatuotteet kuin teutorantitkin. Olenhan hyvinkin itsellinen ja siisti koissuneitonen, joka tahtoo tuoksua hyvältä, niin ulkoa kuin sisältäpäinkin, röyh ja nam!

Karvasiskon päälle itseohjaudun myös kätevästi, jossen muuten viekkuun mahtuisikaan. Siis ihan kampean kirjaimellisesti systerin päälle istumaan, silläkin uhalla, että sieltä saattaa tulla sellaset murinat, et tämäkin Taimikinkkunen pakenee tarvittaessa takavasemmalle ja kohti turvallisempia suvantoja ja ehkäs niitä veskipaprupiiloja kohti.
Kukin tyylillään, Taimikinkku taidoillaan.
Tämmösii täl kertaa ja loput huuhtelussa
tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Verenperintöä

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt melkoisesti tuhmuuksia. Kerta on satanut niin maan perusteellisesti, niin nuo ulkolenkit eivät ole ihan riittäneet meikäläisen enerkian purkuun.
Siispä olen tuhonnut oman koiranpetini sekä yrittänyt sitkeästi ja päivittäin tuhota myös kaikki mamman soffatyynyt, siinä valitettavasti onnistumatta. Periks ei kummiskaan anneta, oottakaa vaan!

Sitten niitä uutisia:

Olin taas tossa männäviikolla kyläilees Helmiäipällä ja mummukoiraSäteellä ja hauskaa oli.
Hirveet rallit taas äipäntekeleen kans vetelin pitkin olkkarii. Siinä noin kakskyetkaks sekuntia henkeä vetäessä jäin miettii tosi tärkeetä juttuu, nimittäis verenperintöö.

Miten on mahollista, että Helmiäippä tietää, kuka mä oon? Se leikittää mua ihan silleesti ku pentulaatikolla, ei yhtään ärjää meikälle, vaikka syytäkin olis, voin kertoo. Son ite kova ährää ja hilluu mut meikän kanssa se on khyl suht lempee ja lehmänhermonen. MummukoiraSäde kyl pakenee nojatuoliin bambinsilmineen, ku meitsi tömistää tontille. En khyl tajuu tommosii mummoi yhtn.

Mietin siin et mitä samaa meis o ja mitä piirteit isomummuSofia on meihin iskostanu.
Iskäpappoi yhtään väheksymättä, mut noi ispäkoirat hoitelee vaa yleensä kopulointihommelit ja hoitovastuu jää näille äipille ja niitten inehmoille sitten nii loppupeleissä.

IsomummuSofia oli oikee koirien koira. Jos ei tullu makkaraa ja sassiin, alko sen sortin ähräys, et kukaan ei saanut olla rauhassa, enneskö hänen ylhäisyytensä sai tahtonsa läpi. Sofia myöskin tunkes ja änkes kainaloon nii kauan kun oli pakko ja paikka valloitettu. Ruoka jos ei ollut ajallansa kirsun eessä, saattoi alakerran naapuriin asti kuulua isomummuSofian komentoäänet.
IsomummuSofia oli maailman paras äipäntekele ja ässä pentulaatikolla, hän osas hoitaa nii omat ku muidenki pennut hualella.

Helmiäippä ja mummukoiraSäde ovat molemmat kans ihan ässämammoja. Niitä on saanut välillä häätää pentulootalta, kerta pikkukoissuleilla on ollu masut jo ihan pinkeenä ja maitoo tullu paluupostissa ihan melkeestä joka lävestä. Samoin pesuhommat on hoidettu uberbuenosti ja sittennii leikittämiset.

Me ollaan kaikki melkoisia kerjureita, tiiä sittennii onko opittua vaiko keeneissä vaiko molempii. Tärkeint o kummiski, et makkaraa tulee ja sassiin.

Rakkauden perään ollaan myös kaikki kolme, kainalon on löydyttävä, ja jossei ni sinne sittenii tunketaan, taidolla ja tunteella.
Ylpeydellä aattelen meiän äippää, mummua, isomummua ja kaikkia esimammoja maailmassa.
Kyä ollaan hianoi koissuleit. Toivottavasti joku meist viä jatkaa tätä sydämellisten hönhökkien linjaa.
Tämmösii täl kertaa ja loput paketissa
Tee Taimikinkku Minellin
PS Täs oon mä, Hemiäippä ja mummukoiraSäde. Saat arvaa, kuka on kuka?

Kinkun kirjoituksia: Eläinten viikko

Terve taas vrendit!

Tällä viikolla olen enimmäkseen ollut vallan innoissani siittä, että mamma ja pappa tulivatten Ameriikasta kotio. Ne olivatten siällä ainaski kymmenen päivää tai minusta sata. Mutta en vieläkään tiiä, kerta en osaa laskea, olenhan vasta yksivuotinen koiranpoikanen.

Lentokentälle minut vietiin vastaanottokomiteaan, kaikista inehmoista olin niin innoissani kuin ilmapallo, et en ees ekats älynny, ku mamma ja pappa saapuivatten sieltä lentävästä kalakukosta tai mikä ny lie ollutkaan.
Noh, tietty sain ihan hirveesti tuliaisii ja amerikan herkkui, mitä neny onkaan, mutta hyvältä maistuvatten kummiskii.

Sitten niitä uutisia:

Tää viikko on eläinten ihka ja ikioma viikkonen, se meinaa sitänii, et erityist huamioo on luotava kaikkien elikoitten hyvään elämään.

Meikämandoliini on khyl silleesti ja sitä mieltä, et eläimii ja kaikki pikku kottiaisiiki pitäs noin niinkusta huomioida ihan 24/7 ja 365.

Ainaski niinku meitsi ja systerit, mummukoiraSäde, Helmiäippä, kaikki mun enot, sedät, tädit, serkut ja siskonkumminkaimat, ni meillon ihan sigamagee elämä elis laiffi.

Safkaa tippuu säännölleen, on lämmintä ja siistii, paitti ku meinderos pikkasen panee paikat ympäri ämpäri. Onneks mamma siivoo, ja murisee ja siivoo, ja mutisee jtn et rukkaset ja villapaita ja jtn semmosta. Son niin rakastettava, ihan mua varten uutta ja kivaa...kaikkee se kelaa ja funtsaa meidän elikoitten parhaaks.

Lenkeille päästään säännölleen, mettään kans ja tsimmailee usein. Meikän kans reenaillaan ihan hermoromahduksen partaalle asti, sillee tosi sitoutuneesti, tiätteks. Oon nii ylpee mun porukoista.

Pitäkää tekin huolta teiän omista ja rakkaista elikoista, olipa ne sit undulaattei, rottii tai sihisevii torakoit.
Jokainen elikko on hoivan arvoinen, katos piis ja wööd!
Tee Taimikinkku Minellin, kiittäen ja kuitaten