Hautsikahauhau vaan!
Viime aikoina ollaan oltu hieman negatiivissävytteisii. Näinä positiivisuutta kaipaavina aikoina emme halua lisätä koiruuksien, eikä immeisteenkään henkistä painolastia olemalla negaa täynnä.
Siispä mamman kans o listattu, mitkä asiat saa nää sesset iloisiks, nii et hännät vaa huiskaa ja huisisti tekee mieli vaa griinailla.
Ihan superia on ku ispä ja äippä tulee himaan, alakertaan, liikkuu yleensäkään sisätiloissa johki suuntaan. Mollaan niihin molempiin iha in lööv ja het reakoidaan, ku takamus soffasta nousee.
Varsinki ku lukko rapsahtaa ja ne tulee himaan jostai huitsin nevadasta päin. Sillon meillä alkaa koko peppu heiluu, me roudataan niille kaikki lelut ja härpäkkeet. Ei ne ehi ees kenkii riisuu, ku edessä on noin pauttiarallaa seittemänsataaviiskyt ja kaks pehmoleluu, tai ainaski kolme ja rapiat. Ja joka toinen kenkä kenkähyllystä.
Me kans mölistään ja uristaan kovasti ku meiän porukat tulee himaan. Oikeesti me yrdetään sanoo, et hei muidu, kusanderille hep! Ja safkaa kippoon!
Sit o tiätty toi safkahetki, murkina-aika, lantstaim ja sillai. Ku kipot alkaa köökissä helistä ja napukkaa alkaa tippua lattialle, ni meikät o siin ku spiidigöntsäleet, elikkäs rasvatut kikkarat, mitä se ny sit onkaa. Mon opittu, et ei kandee yhtää hilluu tai möykkää. Pitää tsittaa snygisti ja venaa. Vaik ihan hirvee nälkä ja kuolajojot naapuriin asti...Mude tsittaa ihan lungisti ja venaa. Meikän pitää iha evri taim tehä semmonen hertsyykkelin pupuloikka, ku kippo laskeutuu kirsun kohalle. Safkaaminen o pyhähetki, iha houlitaim, ei saa häiritä, ruokailen. Sit noi kolmen sekunnin päästä, ku kippa o tyhjä, ni viel jää venaa, et jos jtn jälkkärii viel sais.
JA SKIDIT HUOM: Ei koskaan ison koissun kipolle! Meikä yrdes vetää skidinä mutsin nappulat, eikä se mtn huudellu, mut toi äippä vetäs kilarit mulle...HÖH!
Jääkaappi on kliffa! Vaik oltais kui goisaamassa, ni venaas vaa ku dörtsi rapsahtaa ja eldis syttyy, ni meikät o hollilla. Kato, ikuiset optimistit. Ispä o helppo, sitä ei tartte ku tsiigaa nappareilla suaraa sydämeen, ni johan irtoo lördarit.
Ispän bilika on paras! Sillä ookaillaan skutsiin, tsimmaa, landelle, kasvattajalle, reeneihin, näytelmiin,kisoihin. kylään, möksälle ja mitä näit ny o. Myös elikseen joskus, mut ei haittaa sekää...Ku biili kurvaa dörtsin eteen, ni me (tai no mä Hemppa) seotaan. Iiseintä o vaa öpnaa se dörtsi ja antaa meiän hyppää kaaraan. Siel meikä ääntelee ku pikkusimpanssi banaanilaivalla. Oon niin onnessain. Äippä yrittää jtn et hiljaa ny, mut meikä ei maindaa.
Ulkoilu o tietty superkliffaa, varsinki jos pääsee puistoon tai skutsiin. Vaik on iha remmilenkitki, ku saa sniffailla meilit rauhassa.
Sit meil o ihan hirveesti frendei, koissui ja ihmisii, jotka saa meiät iha pähkinöiks ispän ja äipän lisäks. Naapurin Niko, Heini, Paula, Lotta ja Anssi, Laura, Perttu, Tiina, Minna ja Tomppa, Taija ja Eelis, Irene ja Ossian, Marja, ukki ja mummi ja tietty Eila-mummi, Ona-täti, Eevaliisa, Liisa, Tuomas, Hannu, Marissa ja Aki, Mosku, Jippo, Vili, Penni ja Jopo, Onni, Wilma, Pikku- Helmi, Roope, Manta, Eelis-veikka, Charlie, Taavi, Tsorro, Elmeri ja Lenni sekä moni muu.
Goisaaminen o meikäst iha best! Meitsit saa köllöttää soffalla ja sängys ja nojatuolis. Äipän viekus o paras mesta. Jos meitsi o vähänkää hereillä, ni kuonoll aina täppään sen handuu, et paijaa vielä. Muutenki äipän, ispän, niitten skidien, frendien ja kamujen kainaloissa o ihan parasta. Meikä o änkeemisen mestari, vaik ois soffa täys jengii, ni khyl sinne aina yks 28kg sylikoira viel mahtuu. Mude ei oo nii höveli ku meikä, mut se luuleeki olevansa iha aikuinen jo. Tai sit mä oon vieny sen mestat.
Täs oli ny täl kertaa näit ilon aiheit, ni kelatkaa kui glaidui mimmei me kultsut ollaan, ku ei ees kaikkee saatu kerral mahtuu, mitä kaikkee diggaillaan iha uberisti! Jos on surumieli, ni ota säki kultsupallero, ei oo kauan itku simmässä. Me ollaa tämmösii iloluontosii huumoriveikkoi. Siin ei paljoo maindfulnessii kaipaa, ku tsiigailee vaa miten hönö hilluu.
Hymyillään, kun tavataan terpposin Hemppa ja Säde
