Viime aikoina olen enimmäkseen saanut kuulla, että minulla on korvat ikään kuin koristeena. Yhtään ei meikämandoliini tajua, et mitä sillä vois tarkoittaa.
Mamma sit hieman valotti tätä asiaa meitsilleki. Ihan en oo varppi, et oisin samaa mieltä, mutta ehkä kuuntelin, ehkä en.
Metsälenkeillä eteski ja mukamattes meikäläisen korvat vaan mennä lepattaa, enkäs kuulemma kuule yhtn mtn.
V Ä Ä R I N !
Kuulen kyllä kaiken, mutta jos kiinnostaa, niin reagoin. Mieti ny itekki, kumpi on kiinnostavampi:
Mätäsienet vai mamman kitapurjeitten lepatus?
Vastaantuleva sienestäjämummu vai kuivankäntty namupala mamman taskusta?
Peura, hirvi, rusakko, vasaani ja kettu ja mitä näitä ny on vai mamman pillitys? Enkä ny meinaa itkemistä vaa sitä noutajan pilliä, jossa on melkosen läpitunkeva ääni, aineski näi koiranpoikasen mielestä.
Kyllähän meitsi sit aina loppupeleissä painelee takapaksiin, ku muut on ootelleet tovin ja karjuneet otsasuonet pulleina mun suloista nimeäni. Ehkä oon vielä vetässy riemurallit mutaojan kautta, ennen viimeistä loppusoittoa.
Sitten mä tykkään mennä autossa istuksimaan mieluiten etupenkille, ku takapaksiin. Viimetteksi ku lähettii mettälenkille, ni kaikki muut koirat meni kiltiste takaronkkaan istumaan, mutta eikäkön mun mielestä etupenkki on paljon tilavampi, mukavampi ja siinä saa kivasti kattella maisemia.
Mamma siinä tovin maanitteli meikää takaronkkaan, minne kaikki koissulit kuuluis.
JA taas oli Taimikinkulla korvat väärtepäin päässä, ja kuulossa vikaa ja vahat käytävissä ja ties mitä. Kyllä minä melkein niin mieleni pahoitin, kerta kummiski kaiken kuulin. Enpähän kohtsillää oikeen suostunu reakoimaan, koska ahdasta. Mun puolesta mamma sais itte mennä sinne takaronkkaan istuksimaan nenä toisen hanurissa, ni tietäis sit kui mukava etupenkillä o istuksia.
Olen myös masteroinut hiljaistakin hiljaisemman voikkuleivän pöydältäpöllinnän tekniikan. Ainut ongelma on, että toi mamma tietää, mitä yritän, kun on liiankin kanssa hiljaista köökin puolella.
Jos mammalle tulee kiire johki esmes veskiin aamulla ja se jättää voikkuleivät siihen pöydälle ni voitte varppisti arvata et voikut on veks, kun se palaa takas.
Eikä auta vaikka se kui huutelis sieltä veskistä, et T A I M I !
Voikkuleipä on koissukkalle ku seireeni merimiehelle tai jtn. Sieltä se tuoksuttaa pöydältä, et syö minut.... Alkuun söin vaan päälliset, mutta nyttemmin oon oppinu, et koko paketti on parempi.
Ja sitten se mamma taas noituu mun korvia, kun palaa aamupalalle. Onneks se tekee aina uudet voikkulit... voin sit viel yrittää uuestaan...
Tämmösii täl kertaa ja muistakaa tekin pitää tarvittaessa ne korvat ihan vaan koristeena, pääsette paljon helpommalla
Tee Taimikinkku Minellin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti