Ny o kuulkaas plunssakausi kohilla, ellei vallan päällänsä. Olen tehnyt viime aikoina empiilistä tutkimusta isäntä- ja äippäihmisten käytöksestä plunssan kourissa. Olen nähkääs oivaltanut, että ispä-ja äityli-immeiset eivät olekaan ihan samankaltaisia. Vähän ku koilissaki: pojat pisuttaa seisaalleen ja luikkivat minne sattuu, tytsyt pissivät nätisti istuallaan eivätkä höngi ja löhki minne sattuu ja koko ajan, noin niinku esmes!
No niin, sitten nihin tutkimusuloksiin:
Ekaks sailastu meiän ihmisispä. Se vaa makoili sohvalla ja huokaili, pyältyili melkeen ja silloli kuumettaki poskessa, ainskii sata astetta. Valmuuveks se mittas sitä kuumetta valppisti joka kolmas minuutti ja piti siit sit jtn exelitaulukkoo tiatokoneella, minä näin.
Silloli vissii kans hylje nenässä, tai joku vinkulelu ainaski. Tai no, silt se ainaski kullosti. Ku meiän iskä aivasti , ni siinä kuulkaas tuulettu olohuoneen velhotki. Olkkalin pöydälle keltyi vuoli niit mintunhajusii nessui. Siinä kuulkaas alko nokka vuotaa myötätunnosta telveemmänki oloselta tyypiltä. Eikä niit nessui saanu laittaa loskiin, ku niit pysty viel aivan hyvin käyttää...Hyvä mulle, kelta mielelläni niitä nessuja kuljettelen ja maiskuttelen suulina aalteina.
Suihkus ei voinu käydä, ku sattu, ei vaihtaa vaatteit, sama syy. Ei syyä, paitti kalssua ja muita helkkuja. Ei juua, paitti limppalia ja jättää päivän saldoks ainskii seskyetkaks mukia pitki keittiöö. Joissai saatto olla viä limukkaa. Yöllä iski holkkapalelukohtaus, sit piti saada peittoo ja lääkettä ja juotavaa, semmosel kualemakoliseval äänellä. Määkä e vittiny nukkua ispän jalois, ku alko olee melkoset tuaksut valpaissa. Mukavint oli kuiteskii ku ispäihminen oli kotona, aina saatii maggalaa ku se kävi hakee uuden mehumukillisen. Voin keltoo, pikkasen pinkee olo meikällä, löyh!
Äippä mulis jtn et hemmetin miesflunssa ja luuli selvinneensä siittäki. Hah, voin kertoo, ei onnannu!
Luajan kiitos ispä sailastu eka, muuton sois khyl ollu vielkii sailaampi, ku mitä oikeesti. Kato, iha kiusalla. Eikä se telve o vielkää, kuulostaa iha keuhkotautiselt kissalta tai joltai semmoselta, äippä sano.
No, sit oli äipän vuolo. Siel se yöllä hytis peittojen alla, liivinlauta kulkus.
Sit se hiihteli pyjamapöksyis pitki huushollii ja teki kummiski kaikki himahommelit siin samalla.
Naisimmeisellä ku o nuha, ni se laittaa kädet kilsun eteen ja sanoo sillee nätisti: Tsiuh!
Siinei heilu ees vasemman valpaan kynsi. Nessut menee loskiin kellalla ja tiskipöydäl o yks basiliskomuki vaa plunssanaisen käyttöön.
Sillai tylsä toi äippä oli, ettei se oikee syäny mtn. Ei se lavannu jääkaapil alvaliinsa ees mehua lyystämässä.
Silt ei illonnu laisinkaan tota maggalaa kute ispältä. Se sano, et luokahalu läks. En sitte nii tiiä, et mihin. Ite se toivo et ei talttis palatakaan, pysyis vaa poissa. Nii, se luokahalu.
En tajuu. Meikälle khyl maistuu aina luaka, aina ku taljotaan, ja vaikkei ees taljottais.
Nii, ja mitä tästä opimme empiilisten tutkimusten myätä: Ispäihmiset ovatten melkeen ja lähes kualeman koulissa, ku niillon plunssa. Eivätten pystyä kykene ees koilaa pissattaa, se on jo paha. Äitli-inehmot niistää nätisti, yskii hiljaa, imuloi, tiskaa, pesee plaattiat ja vie koilat lenkille. Sitte vasta ne menee peiton alle köhisemään. Molempia me koilat hoidetaan tasapuolisesti, oli sitten miesplunssa tai muu kulkutauti.
Telveisin Taimikinkku Minellin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti