torstai 3. marraskuuta 2016

Kinkun kiljoituksii: Huljaa pyhäinpäivää!

Telve taas!

Tiiätteks et ollaan koht ja justiinsa silleesti viisviikkosia!

Siis iha hilmu lohkeita ja supelisti ubelleippaita pikkukoilia.Jotku vähä sillee epäkunnioittavasti hulluiks tituleelaa.

Tiiätteks ku painellaan pentulodjus sata lasissa ja viilaten vasemmalle, ni siin ei pysy pelässä enää nopeempikaan apukäsi. Eikä jalka.
Aikas pian o naskalit kii siinä valpaassa tai solmessa. Son hiinä ja hiinä, ettei se kasvispelhe jo itke onnen kyyneleitä venatessa sitä päivää, ku lähetää kohti omia koteja.

Ai nii, sitte niitä uutisia.

Tiätteks, koko pentuloota pulettiin ja nymmeil o koko huane yks loota, mis temmeltää.
Systeli olis halunnu viä mennä sinne olkkalin pualelle, ni alvaatteks.
Sillä jäi kuuppa hanikkaan sinne poltin väliin. Ja se huus ku huljempiki hyeena, tai joku semmone.
Onneks saatiin sen nuppi ilti siit poltista, ettei talvii systelin kuleksia poltti päässä ympäli huushollia.
Sit kimpassa käytii kiskomassa velhoja, talkoitus oli saada se velhotanko jälsittäväks. Sit ne velhot nostettiin sinne kolkeuksiin. Voi kyynel, sitä jälkytystä.
Lohdutukseks piti saada kiileesti sitä mamman kelmaista tissimaitoa.

Sit kävi sillee, et siin meiä pentuhuonees o viä noitte kasvisten sänky. Sinne alle o kiva hiippaa ja tehä tiätty pisut ja kakkelit sinne keskelle, et o mahollisen hankala siivoo nit veke.
Yks päivä olin siel toises pääs ja kasviksen tytäl huuteli mua sielt toiselt pualelt.
No, mä vetäsin hilveel vauhdil oikoloikkaa sielt sängyn alta, mut en laiskaa hiffannu, et oon jo kasvanu. Kalautin sit nupin täpöllä siihen sängyn leunaan. Ja meikäl o kova pää. Ja iso.
Mamman kelmaisa tissimaito lohdutti taas.

Sit oli huljaakin huljempi kummitusjuttu viel lopuks. Näi pyhäinpäivän kunniaks.
Mä huomasiin et siit sängyn leunalt loikkuu joku hilvee kälsä.
Kiskoin ja kiskoin aikani sitä kälsää ja sain sen veettyy alas. Sit kävin jälkyttävän hilmuisen suulen taistelun sen kalmean töttelön kanssa.
Ja tiiätteks. Se söi munt.
Meikä hädissään sit lähtee siin pimeyden keskel hiihtää huoneessa etiäpäin se kauhee mölkö mun päällä.
Ni alvaatteeko: systelit vetää ihan hilveet kilalit ja alkaa hyökkiä sitä mölköä päin.
Siin sit ollaa kaikki sen mölkösen mylkyllisessä syleilyssä ja kiljutaan ku kulkkua leikattais.
Kasvis tulee kattoo ja näkee et moon kiskonu sen huppalin sängylt, möngeltäny sinne sisään ja systelit o hyäkänny mun kimppuun.
Voin keltoo, sen jälkytyksen päälle talvittiin litlakaupalla mamman kelmaista tissimaitoo.

Mitäköhä ens viikol tapahtuu? On tää vaa jännää. Tää elämä.
Tee Kinkku





2 kommenttia:

  1. hilveitä mölköjä teillä huljastelee.oikeen huppalimölköjä.juokaa vaan lauhassa sitä kelmaista tissimaitoo.

    VastaaPoista